Kellään meistä ei tosin aivan viime käänteistä Suomessa ole tietoa, koska kaikki ovat päätyneet Perthiin vähintään kolme-neljä vuotta sitten. Eli jos tilanne on kovasti elänyt Suomen päässä sittemmin, juttumme ovat vanhentuneita jo heti kättelyssä. Mutta senkin uhalla:
Isoin ero maiden välillä on siinä, milloin ja miten kouluttaudutaan. Aussilassa odotetaan paljon enemmän työuran aikaista koulutusta ja ammattitaidon päivitystä. Suomessa puolestaan oletus on, että hankit jotakuinkin kaikki tiedot ja taidot ennen työpaikan saantia. Työelämässä voi olla jotain erikoiskoulutuksia, kuten uuteen tietokoneohjelmaan perehdytys, jos pakko on. Opintovapaalle pääsee jos työnantaja suostuu.
Täällä esimerkiksi itselläni on vuosittainen koulutusbudjetti, jonka järkevä käyttäminen on yksi kehityskeskustelutavoitteista. Budjetti riittää yhteensä viikkoon koulutusta, ja lisää saa, jos tarvitsee ja perustelee koulutustarpeen. Työpaikka myös järjestää erilaisia inhouse-koulutuksia (neuvottelutaidot, esitelmänpito...), joille osallistuminen ei kuluta koulutusbudjettia.
Jos koulutustavoitteet jäävät kovasti jälkeen, voi edessä olla palkanalennus tai ainakin sen paikalleenjäädyttäminen. Myös sairaanhoitajakaverit kertoivat eilen, miten paljon heiltä odotetaan erilaisia jatkuvia taitopäivityksiä ja tiedonlisäämistä työn ohella.
Täällä ei läheskään joka työhön ole yhtä korkeat lähtökoulutusodotukset kuin Suomessa, mutta työhön kuin työhön joutuu kyllä suorittamaan erinäisiä todistuksia ja sertifikaatteja ennnen kuin niihin pääsee. Otetaan vaikka E. Kun hän työskenteli seikkailufirmassa, piti taskuun hankkia köysikiipeilyopettajan pätevyys kurssilla, sekä erämaaselviytymistaitojen todistus. Ensiapukoulutus on tietenkin oltava ajan tasalla jatkuvasti.
Nyt uudessa työssä aloitettuaan E:n piti hankkia moottorisahan käyttölupa eli ticket: yksi päivä moottorisahalla päristelyä ja näyttökokeita opetuskeskuksessa. Luulin, että tämä on hyvä juttu, koska kaikki itse suorittamani kurssit ovat aidosti olleet rahan väärti ja hyötyä täynnä. Muttamutta... Kotiin palasi lakananvalkoinen järkyttynyt mies. Kuulemma kaikki muut kurssilaiset olivat sellaisia tohvelipäitä, että ihme, että porukka selvisi päivästä hengissä.
Jollain näyttökokelaalla oli mm. irronnut jokin ratkaiseva osa moottorisahasta ennen sen käynnistämistä, eikä tämä - saati opettaja - ollut edes asiaa huomannut; ja opettajan mielestä oli ihan käypäinen sahausasento nojautua eteenpäin moottorisahan ylle, kun poikkaisee tukkia maassa.
Jos terä osuu johonkin kovaan, se pojahtaa voimalla takaisinpäin ja suoraan käyttäjän omaan kroppaan tässä asennossa, eli omaa päätä tahi vartaloa ei ikinä samaan linjaan käynnissä olevan terän päälle... Itsekin tämän turvakäytännön opin aikoinaan AMK:ssa puulinjalla.
Kaiken kukkuraksi opettajalla oli kurssilla matkassa koira, jolle kurssilaiset heittelivät palloa samalla kun opettelivat sahan käyttöä. Koira syöksähteli sinne tänne kaikkia tönien, käynnissä olevien terien alta. Ei herramunjee. Kun E oli yrittänyt protestoida, muut kurssilaiset, opettaja mukaanlukien, olivat naureskelleet asenteella "ei tässä tukkijätkän ammatissa elä pitkään kuitenkaan, ehhehheh". Ailuaja.
Muita tietämiäni vaadittavia lupia eli tikettejä esimerkiksi raksa- ja varastohommiin ovat mm. trukkiajokortti ja elevated platform ticket, eli korkeanpaikan työskentelylupa. Kaikessa vaaditussa lupahässäkässä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on, että tiketit saa yleensä äkkiä: suorittaminen vie aikaa päivän-pari, parhaimmillaan vain pari tuntia nettikurssina. Huono puoli on, että töitä on useimmilla aloilla vaikea ellei mahdoton saada, jos ei näitä todistuksia ole takataskussa. Ja jokainen tietenkin maksaa laajuudesta riippuen muutamasta satasesta useampaan tuhanteen dollaria.
E unelmoi ranger'in eli metsänvartijan tai merivartioston työstä, mutta sinnekään ei noin vain pääse. Pitäisi olla suoritettuna Municipal Law A and B - niminen kurssi, tahi laajempi Certificate IV in Local Government (Regulatory Functions), toisin sanoen kunnallislaki- ja järjetys - opintoja. Etenkin Cert-kurssit ovat yhden tai kahden lukukauden mittaisia ja useamman tonnin hintaisia, joten niihin pitäisi löytyä rutkasti rahaa ja aikaa kokopäivätyön ohella.
Työtilanne on täällä selkeästi huonontunut vuodesta 2011, jolloin itse saavuin ja saman tien työllistyin. Niin moni kaivos on siirtynyt rakennusvaiheesta tuotantovaiheeseen, että hommia ei enää riitä kuin kouralliselle ihmisiä siitä määrästä, mitä rakennusaikaan tarvittiin. Osa kaivoksista on lyönyt hanskat tiskiin kokonaan, kun toiminta ei olekaan enää kannattavaa ja/tai siirretty muualle. Niinpä Perthissä eletään aika toisenlaista todellisuutta nyt, ja töitä on lähinnä rakennustyömailla ja kaupoissa - eikä niissäkään mitenkään runsaudensarvesta tursuten.
Terveydenhoitoalalla olisi työpaikkailmoitusten perusteella töitä vaikka muille jakaa, mutta niitä ei jaeta, koska AHPRA eli paikallinen Valvira on ottanut über-tiukan linjan ulkkarihoitajien hyväksynnän suhteen. Muualta tulleet eivät yhtäkkiä enää kelpaakaan, eivät edes eurooppalaisella koulutuksella ja vuosikymmenen kokemuksella. Pitäisi kuulemma opiskella täällä alusta saakka uudelleen ammattiin
- just joo.
Ja ihan ilman aasinsiltaa täysin muuhun asiaan.
Olen jo vuosia ihmetellyt, miten huonosti Suomessa (ja oikeastaan kaikkialla) hyödynnetään ihmisten loppumatonta rikkautta:
luovuutta.
Suosituimmat koulutusalat ovat jatkuvasti luovilta aloilta (medianomit sun muut), vaikkei alalla työllisty läheskään yhtä helposti ja varmasti kuin vaikkapa kirjanpitäjänä. Mielestäni tämä luovuuden kaipuu on ihmisen perusominaisuus, johan sen lukiopsykologiassa opiskeltu Maslow'n tarvehierarkiakin todistaa: ihminen lajina ja yksilönä tarvitsee ruokaa, juomaa, suojaa, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Mutta myös ja erityisesti itsensä toteuttamista.
Etenkin viimeaikaisilta esimieskursseilta on päähän tarttunut mielestäni kullanarvoinen ohje: eri ihmisiä motivoivat eri asiat. Toisille hyvä motiivi on raha. Tosin ja tutkitusti aika harvalle, väittipä kapitalismi ja oikeistopolitiikka mitä tahansa. Rahaa on tietenkin pakko olla, jotta elämässä selviää. Mutta useimmat eivät halua rahaa sinällään, vaan sitä mitä sillä saa: lomia, matkoja, vapaa-aikaa, elämyksiä, hyvää ruokaa, itse määriteltyä mielekästä tekemistä.
Tutkimusten mukaan palkankorotus motivoi, mutta vain lyhytaikaisesti - etenkin, jos ja kun sen kylkiäisenä tulee lisää kiirettä, vastuuta, paineita ja pidempiä työpäiviä. Pitkäkestoisemmat motivoijat työpaikalla ovat tunnustuksen ja kiitoksen saaminen, sekä johonkin omaan mielenkiinnon kohteeseen uppoutuminen ja kyseisen taidon hiominen. Jenkkilässä kuulemma on käytössä ns. "mestarin tunti" joissain kouluissa, eli viikkotunti, jolloin oppilaat saavat tehdä mitä tahansa omaa juttuaan pelkästä tekemisen, oppimisen ja taidonhiomisen ilosta.
Olen jo pitkään kummastellut, miksei Suomessa kouluteta ja hyödynnetä paljon enemmän vaikkapa taideterapeutteja terveydenhuollossa? Sote on ala, jossa on koko ajan rahapula, työntekijäpula ja jaksamispula (kun hommaa on liikaa). Toisaalta, yhdeksän kymmenestä ihmisestä aidosti nauttii kaikenlaisesta luovasta, oli se sitten kukkien istutusta, valokuvausta, bloggausta, puutöiden tekemistä, härveleiden rakentelua, mitä ikinä. Miksei näitä kahta osa-aluetta voisi luovasti yhdistää, ja kehittää aivan uuden ammattialan ja miksei vientituotteenkin? Suomi nousuun luovuudella!
Terveisin idealisti.
Ps. myöhäisherännäisenä innostuin äskettäin Instagramista, ja lisäsin oman linkkini blogiinkin. Enpä ollut ennen koko palvelua tajunnut, koska luulin Instagramin olevan pelkkä selfie-albumi. Mutta sehän on täynnä mieletöntä visuaalista osaamista, näkökulmia ja kiehtovaa arkea maailman kaikilta kolkilta.
 |
| Ihannemaailmassa kaikilla olisi hyvää aikaa tehdä omaa juttuaan, oli se sitten vaikka tuuletin selässä leijailua. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!