11.9.2014

Uusia näkökulmia

Asioita, joita oivaltaa Australiassa (ja varmaankin missä tahansa ulkomailla asuessa): omassa päässä on valtavasti oletuksia ja uskomuksia, joiden kuvittelee olevan yleismaailmallisia. Niin kauan kun elää yhdessä ja samassa paikassa ja kulttuurissa, ei ehkä koskaan huomaa, että totuttu ei välttämättä olekaan luonnonlaki ja ainoa oikea tapa olla ja elää.

Kyseessä on pelkkä mielen rakennelma: näin nyt vaan on aina tehty.

Etenkin monien eri kansojen kotimaassa kuten Australiassa näitä ”näin me on aina tehty” oletuksia on jokaisella kulttuurilla omansa, eli kuka sitten on oikeassa ja kuka väärässä – vai onko kaikilla joku pointti, josta muut voisivat oppia?

En sano, että jokainen perinteinen tapa on oikein (ei todellakaan), mutta on myös paljon kilpailevia näkökulmia, joista muillekin olisi oppia ja hyötyä. Otetaan nyt vaikka Suomea viime aikoina ravistelleet byrokratian kourat. Ei saa myydä kahvilassa itseleivottua pullaa - pitää tulla teollisesta ketjusta - koska muuten voi joku saada mahataudin. Ei saa myydä jäähtynyttä kouluruokaa työttömille ja eläkeläisille, koska kylmäketju on voinut katketa, taas voi tulla tauti.

Ei saa pitää kirpputoria hallissa, joka on asemakaavassa merkitty varastoksi, koska varasto ei täytä kokoontumistilan määritelmää. Ei saa tehdä talkootöitä, koska niistä ei makseta oikealla tavalla veroja. Ei saa myydä pesuainejauhetta irtomyyntinä asiakkaan omaan kippoon, koska joku voi unohtaa, mitä osti, ja käyttää tuotetta väärin.

Melkein ei saanut myydä Venäjän tuontikieltotuotteita, koska niissä oli ainesosaluettelo vain venäjäksi. Ihme kyllä järki voitti ja näitä sai kuin saikin myydä, kun luettelo oli tuotteen vieressä kaupassa näytillä. Ravintolapäivän kieltoa odotellen... Ai niin, ja ei saa hurahtaa uskomushoitoihin kuten akupunktioon; kemikaaleja, lääkkeitä ja tiedettä sen olla pitää.

Perthissä suosituimmat ravintolat ja kahvilat ovat niitä, jotka tarjoilevat lähituotteita, luomua ja itse leivottua. Ketjut, kuten Dome (täkäläinen Rosso) ovat vain hätätilanteisiin, jossa parempaa eli omaperäistä pienkahvilaa ei löydy vaikkapa vieraassa kaupungissa.

Pop up-myymälöitä on joka paikka pullollaan ja nykyään peräti pien-kahvipaahtimoita ja pienpanimoita tupsahtelee hylättyihin tiloihin (tosin kuulemma byrokraattisen prosessin päätteeksi täälläkin). Kujien seiniä maalautetaan kaupungin toimesta taitavin graffitein, että saadaan elävämpää näköä kuin tylsiä tiilimuureja ja rapistuneita betoniseiniä.

Aasialaisissa ja lähi-itä-ruokakaupoissa tuotteiden kylkeen on lätkäisty tarra, jossa on hoonolla englannilla lueteltu ainekset. Aina ei ole tarraakaan. On itsestä eikä viranomaisesta kiinni, haluaako ostaa jotain, jonka kaikkea sisältöä ei takuuvarmasti ymmärrä. Aasialaisissa ravintoloissa ruokalista on hoonolla englannilla, jossa herkulliseksi osoittautuvan annoksen tunnistaa lähinnä kuvasta, ei todellakaan selityksestä.

Terveyspuolelta sen verran, että uskoni lääkkeisiin tai pikemminkin hoitotapaan, jossa lääkitään pelkkää oiretta, on aika lailla kolissut pois Suomesta muutettuani. En lähtisi tarjoamaan homeopatiaa syöpään tai muuta yhtä radikaalia, mutta näköalani ovat kyllä Perthissä muiden kulttuurien oppien äärellä laajentuneet. Pari vuotta sitten potemani sitkeä vaiva katosi kiinalaisen akupunktiolääkärin tapaamisen jälkeen. Hyvin todennäköisesti ei itse akupunktion seurauksena, vaan lääkärin asenteen.

Hän nimittäin ensin kartoitti tarkkaan, millaiset elämäntavat minulla on, onko elämässäni viime aikoina tapahtunut isoja muutoksia, sekä mitä syön. Sen jälkeen hän kehotti itse pitämään silmällä, mikä näyttää pahentavan tai helpottavan vaivaani, ja muokkaamaan elämääni sen mukaan. Lääkäri oli vakuuttunut, että stressi on avaintekijä vaivan puhkeamisessa. Purskahdin vastaanotolla itkuun, koska elin stressaavinta aikaa elämässäni ikinä (ero, sekä tarpeetonta draamaa uuden kämppiksen kanssa), ja kaikki lääkärin empaattiset kysymykset olivat aivan nappitulkinta.

Vastaanoton jälkeen aloin tarkkailla elämääni ja seurata tilannetta aktiivisesti. Ja kas kummaa. Lopulta maito – tuo viaton, luustolle ehdottoman tarpeellinen kalsiumpommi Valion mukaan – paljastui stressin ohella syypääksi. Kun näistä kahdesta tekijästä pääsin eroon, vaiva katosi eikä ole palannut.

Aiemmin samaa vaivaa potiessani – vaikeassa työilmapiirissä työskennellessäni - Suomessa lääkäri määräsi lääkityksen sanoen, ettei vaivaani ole selkeää syytä, tällaista nyt vaan joskus tapahtuu ja lääke hillitsee oirehtimista. Muttei poistanut vaivaa. Ei kai, jos stressiä ja maitoa kippaa kehoon kaksin käsin.

Samanlainen muutos tapahtui pitkäaikaisen riivaajani, migreenin kanssa. Suomessa sain lääkekuureja buranasta migreeninestolääkkeisiin. Lopulta Perthissä älysin sporttisemman elämäntavan sekä joogan aloittamisen myötä, että niskahartiavaivoista ja samasta vanhasta stressistä tässä onkin kyse, joita voi ehkäistä liikunnalla ja meditaatiolla. Oi onnea ja huoletonta oloa.

En sano, että vika on Suomessa ja pelastus odottaa Australiassa. Pointti on, että kun vanhat totutut kuviot ja käsitykset haastaa vaikka huomaamattaan – eli tässä tapauksessa päätymällä uuteen ympäristöön uusien tapojen luo – vanhat ongelmat saattavat ratketa. Ja aiemmin itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat saattavat kääntyä outouksiksi, tai ainakin perustelua vaativiksi ilmiöiksi.

Kun muutin Perthiin, juhlin totuttuun tapaan nimipäivääni viemällä keksipaketin töihin. Nimipäivä aiheutti kovasti ällistystä. Mitä ihmettä se edes tarkoittaa? Onko se sama kuin syntymäpäivä, mutta erikoisella nimellä? Mistä sen tietää, milloin nimeä juhlitaan? Ai kalenterista? Saako Suomessa antaa vain sellaisen nimen, joka on kalenterissa? Miten kaikki nimet voivat olla kalenterissa? Mistä kalenterintekijä tietää, mitä nimiä siihen pitää printata? Eiväthän kaikki maailman nimet mahdu kalenteriin mitenkään? Juhlitaanko jokaista nimeä, vai pelkkää etunimeä? Saako nimipäivänä lahjoja? Miksi nimeä pitää juhlia? No öööööh... annas kun mietin.

Kun kävin koti-Suomessa lomalla ja palasin Perthiin, toin mukana muumimukini, jotka eivät olleet mahtuneet alkuperäiseen laukkuun. E ei voi käsittää muumibuumia. Miksi haluan lasten tavaraa, eli piirretyillä mielikuvitushahmoilla koristeltuja esineitä? Miksi jokaisella suomalaisella, jotka tunnemme täällä, on muumimukeja? Mikä niissä virtahevoissa kiehtoo? Miksei vain osteta mukeja, jotka ovat muuten vaan kauniita ja käytännöllisiä, miksi juuri muumimukeja?

Yritin selittää, että se on nostalginen yhdistelmä lapsuutta ja Tove Janssonin upeaa grafiikkaa. Muumien maailma on yksinkertaisella tavalla filosofinen ja yhteisöllinen, mikä näyttää kolahtavan sisäänpäinkääntyneeseen suomalaiseen mentaliteettiin. E vaikutti ymmärtävän ja halusi vastineeksi näyttää netistä oman lapsuutensa suosikkisarjaa.

En muista sarjan nimeä, mutta siinä keksittyä siansaksaa puhuvat, kolmionmuotoiset linnut puuhailevat kaikenlaista kovasti fysiikanopetukseen haiskahtavaa, muunmuassa pohtivat entropian lakia. Siis sitä, miten kaikki (lämpötila, kaasut, kaikki hiukkaset) jakaantuvat aina tasaisesti kohti tasapainoa – vaikkapa lämpö karkaa saunasta kylmään ulkotilaan, koska lämpötilat hakeutuvat kohti samaa eli tasapainoa. Aijaa.

Ranskalaiset näköjään olettavan lasten olevan intellektuelleja suoraan syntymästä. Hahmot eivät sitäpaitsi olleet esteettisesti mistään kotoisin, vaan abstrakteja geometrisia otuksia ehdalla 70-luvun tunkkaisella värimaailmalla.
E intoili sarjasta silmät loistaen.
Nähtävästi minä muumeineni näytän ihan yhtä ymmärrettävältä hänen näkökulmastaan
Jotakuinkin tältä tuntui, kun luin, ettei pesuainetta saa myydä ympäristöä säästäen eli irtomyyntinä.

3 kommenttia:

  1. Hei uudemman kerran Buenos Airesista! Laitoin jo eilen tuoreempaan postaukseen kommenttia, mutta sen taisi syoda blogger tai jokin nettikatko. Tulin blogiisi ulkosuomalaisten blogien FB-ryhmasta ja jain heti seuraamaan mielenkiinnolla! :) Minulla on siella ystava, joten on jo senkin puolesta mukava oppia hanen kotikaupungistaan ja -maastaan. Talla kertaa en tarinoi enempaa, jos kommentti jalleen katoaa. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Niin ja unohtui ihan sanoa, etta pidin tasta tekstista! Kyseenalaistaminen ja asioiden juureen ja niiden motiiviin meneminen on tosi opettavaista. Samoin minusta on oikein terveellista tuo, ettei kaikkeen tarvitse olla tieteellista tutkimusta, vaan usein asioiden tarkastelu seka itsensa kuuntelu ja tunteminen voivat auttaa jo pitkalle. Ainakin siihen pisteeseen, etta ne kaikkein perustavimmanlaatuiset asiat ovat kunnossa. Nain pikaisesti muotoiltuna :D

    VastaaPoista
  3. Moi Irina, tervetuloa! Joo minnehän lie katosi aiempi kommentti, ei koskaan tullut sähköpostiini asti :O kiitos kommenteista, erittäin hyviä pointteja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!