Fiilistelyn oikeutus syntyy ihan siitä, että tämä on ensimmäinen hakemus, joka tärppäsi haastatteluun asti. Olen vuoden mittaan lähetellyt hakemuksia aina kun kiinnostava paikka sattuu kohdalle, eli noin kerran parissa kuukaudessa. Vaikkei tätä hajanaista hakemista voi hakurumbaksi sanoa, kyllä silti rohkaisee ja lämmittää mieltä, että vaihteeksi tulee innostava vastaus radiohiljaisuuden tai "ei kiitos tällä kertaa"-viestien sijasta.
Ensi viikon haastattelu on ensimmäinen sitten nykyisen työpaikkani, jossa olen
Haastattelun tulosta saan varmaan odotella pari-kolme viikkoa, eli seuraavat hyvät tai huonot uutiset tulevat lokakuun puolella.
Mikäkö on homman nimi? Yritin sitä eilen selittää kavereille pizzan äärellä, mutta jotakuinkin mitään valtionhallinnon työnkuvaa on vaikea hahmottaa pelkän JDF:n eli job description form'in perusteella. JDF on kiinteä työpaikkailmoituksen liite julkissektorilla, ja siihen on listattu rooliin kuuluvat tehtävät - mutta niin yleistasolla, ettei käytännön soveltamisesta ota erkkikään selvää: "tämä henkilö kerää ainestoa, analysoi dataa, tuottaa suosituksia ja raportteja, osallistuu kokouksiin, pyrkii vaikuttamaan sidosryhmiin...". No joo joo mutta mikä se varsinainen työnsisältö ja tavoite on?
Organisaatio on the Department of Local Government and Communities, eli Kunnat ja Yhteisöt. Työ liittyy rasisminvastaiseen kampanjointiin ja monikulttuurisuuden positiiviseen edistämiseen (augh, että tuo monikulttuurisuus-termi tökkii paperinmakuisena EU-projektina!).
WA:ssa muualta äskettäin muuttaneiden määrä on Australian korkein, kolmasosa väestöstä, joten etnistä ja kulttuurista taustaa on joka lähtöön. Rasismille ei passaa antaa sijaa - kuten ei tietenkään missään muuallakaan - koska muuten ei muuta ehdi tehdäkään kuin urputtaa samassa junavaunussa istuvien 20 muun kansallisuuden alkuperästä.
Ensimmäistä kertaa Perthin aikana suomalaisuudestani oli hakutilanteessa hyötyä. Yleensä on huonoon kallellaan oleva juttu, jos ei ole paikallista kokemusta, koulutusta, taustaa, suosittelijoita jne. Nyt natsasi sikäli hyvin, että minulla on riittävästi paikallista työkokemusta, mutta myös omakohtaista kokemusta maahanmuutosta, vähemmistöön kuulumisesta, sekä päivittäisasioinnista ei-äidinkielelläni.
Lahjakkaasti sepustin hakemukseen, miten olen muun muassa "pitänyt yllä alkuperäisidentiteettiä järjestämällä kulttuuriin kuuluvia juhlia suomalaisyhteisölle Perthissä", koska olenhan kasannut facebokissa ihmisiä juhlimaan itsenäisyyspäivää ja juhannusta ja mitä ikinä. Kiitos facebook ja Suomalaiset Perthissä - ryhmä!
Mietin, että koska haastattelussa hyvin todennäköisesti kysytään vahvuuksia ja heikkouksia, uskallanko paljastaa oikean heikon taitoni: australialaisittain epäkohtelias kommunikointi. Suomalainen tuppaa möläyttämään asiat liian suoraan, ilman mitään koristenauhoja tai pehmusteita, ja siitähän kuulen edelleen töissä hyväntahtoisena kuittailuna.
Olen tajunnut olevani vielä suomalaiseksikin harvinaisen törppö suorasuu, koska suusta tulee tasan se, mitä aivot ajattelevat sillä millisekunnilla. Usein vielä väärällä äänensävyllä ja ilman hetkenkään harkintaa. Tässäpä kasvun paikka. Ja en ehkä mene sabotoimaan tsäänssejäni tällaista epäkohtaa paljastamalla.
Ristiriitaista kyllä, suomalaisena kykenee myös olemaan hiljaa ennätysmäisiä aikoja aussinäkökulmasta. Olin taas tällä viikolla koulutuksessa, tällä kertaa aiheena how to deal with difficult situations; miten hoitaa hankalat (keskustelu)tilanteet. Koulutuksen aluksi vetäjä pyysi kaikkia olemaan hiljaa niin kauan kuin keskustelussa tuntuisi luontevalta, ja nostamaan käden ylös, kun tulee pakottava tarve sanoa jotain. Ajanotto tapahtui sekuntikellolla.
Ensimmäinen käsi luokassa nousi ylös kolmen sekunnin jälkeen, seuraava neljän ja sitten viiden. Koe päättyi viidentoista sekunnin jälkeen, koska kaikki olivat niin vaivautuneita.
En ollut ehtinyt nostaa kättäni.
Vetäjä kertasi dekkareista ja poliisisarjoista tutun faktan (väitti tarkistaneensa oikeilta poliiseilta), että hiljaisuus on kuulemma kuulusteluissa käytetty taktiikka. Kun kuulustelija istuu hiljaa, kuulusteltavalle tulee pakottava tarve täyttää hiljainen tila ja pulputtaa mitä vain, yleensä tahattomia paljastuksia tehden.
Mietin, käyttääkö Suomen poliisi samaa tekniikkaa, ja jos käyttää, miten tuloksekas se on? Siihen nähden, että suomalainen pystyy istumaan junassa kuusi tuntia hiljaa jonkun vieressä, vaihtamatta sanaakaan. Vai ovatko poliisit niin kovia konkareita, että pystyvät hiljaisuushiillostamaan umpinaisimmankin tuppisuun?
Suomesta puheenollen, hiihtoloma Suomessa lähestyy ja sitä myötä intoni suunnitella paras reissu ikinä. Vaikka tykkään käydä Suomessa muutenkin - kuten kaikki muutkin ulkosuomalaiset, odotan kaikkien tärkeiden ihmisten näkemistä -, mutta tällä kertaa mukana on tuore silmäpari, jolle saa esitellä Suomen ihmeitä. Olen jo listannut matkaohjelmaan Kemin lumilinnaa ja Rovaniemeltä Joulupukin maata, Ranuan eläinpuistoonkin haluaisin, kun en ole koskaan käynyt.
Osaan ideoistani E heittäytyy täysillä mukaan (lumilinna) ja osaan tuhahtelee huvittuneesti (joulupukin maa), mutta kaikki nämähän käydään kun kerran tilaisuus on! Harmittaa vähän, ettei päästä Aitoa Oikeaa Joulua viettämään, ja missaamme myös ystäväpariskunnan tammikuuhäät, mutta melkein tonnin ero lippuhinnoissa joulunajan ja helmikuun välillä tiputti maan pinnalle. Helmikuu se on, ja toivottavasti hohtavat hanget.
Eukalyptuksenkukan kuva alla muuten vaan. Kevään tunnelmointia, ennen kuin pitkä, kuuma, paahtava hellekesä koittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!