27.3.2015

Drive in - häät

Tänään arvostelussa drive in - häät. Siis sellaiset Bonnie & Clyde - pakoautohenkiset, ei sellaiset, joissa ajetaan mäkkärin luukulle ja pastori ojentaa sormukset muovimukissa tikun nokassa.

Kenelle sopii: kaikille, jotka haluavat välttää hääjärjestelyjen aiheuttamaa stressiä, mahdollisia perhe- ja sukuriitoja, rahanmenoa, yleistä hammastenkiristystä, itkupotkuraivareita ja täydellistä kypsähtämistä sen vatvomiseen, onko paras teemaväri persikka vai shamppanja.

Ristiriitaista kyllä, oikeasti tykkään selailla häälehtiä, lukea hääblogeja kuten Bridezillaa, ja jutella toisten hääsuunnitelmista vaikka pikkutunneille, kaikki mahdolliset yksityiskohdat serveteistä karkkibuffettiin viilaten. Mutta omaan elämään sovellettuna homma ei vain toimi. Minulla on ihan liian lyhyt pinna 6-12kk kestävään suunnittelu- ja toteutusprojektiin, jossa hiotaan yksityiskohtia ja aikataulua täydellisyyksiin. Arvelin, että jos tähän lähdettäisiin, olisi häihin mennessä niin hiusrajaa myöten kypsä menuun, bändiin, hääpaikkaan, biisilistaan, karkkibuffettiin ja morsiusmekkoon, etten nauttisi päivästä juurikaan.

Hääbudjetti: ~$200 (150€), sisältäen sormukset. Kallein repäisy oli hankkia Australiasta siviilisäätytodistukset ($60) Suomen päähän vakuuttamaan, että emme jo ole naimisissa muiden kanssa. Kummallisesti Ranskan-konsulaatti Sydneyssä otti eniten aikaa saman paperityön tekemiseen (3kk, kun Perthissä paperin sai mukaan heti), mutta rahaa eivät palvelusta vaatineet.

Vihkiminen Suomen maistraatissa ei maksanut itsessään mitään, mutta ulkomaille tarvittavat apostillat eli vahvistustodistukset/leimat maksoivat muistaakseni 16€ zipale, kahteen avioliittotodistuskopioon siis 32€. Tämä oli pennosia verrattuna aussiapostilloihin, jotka maksavat vähintään satasen kappale. Budjetti sopii eritoten hintatietoisille kuluttajille, jotka mieluiten työntävät rahansa säästöpossuun, matkusteluun tai asuntolainan lyhennykseen.

Sormukset ostimme hetken mielijohteessa Balin-lomalla viime lokakuussa, kun mukavalla majatalonpitäjällä sattui olemaan myös hopeapaja. Pajasta löytyi sormusmalli, johon kumpikin erikseen, toisistamme tietämättä, tykästyimme. Indonesialainen koruntekijä oli perinyt taitonsa suomalaiselta hopeasepältä, entiseltä pomoltaan, joten kohtalon sormen osoittelultahan tämä näyttää. Hopeasormukset eivät välttämättä kestä läpi elämän, mutta ostetaan uudet, jos eivät kestä. Ihmiset muuttuvat, mieltymykset muuttuvat, elämä muuttuu, joten mikseivät sormuksetkin muuttuisi. Avioliiton kestävyyteenhän sormuksilla ei ole vaikutusta.

Toteutuspaikka: missä vain, missä suostutaan vihkimään. Meillä palloteltiin ideoita Ranskan maalaiskylästä aina Islantiin ja Fär-saarille asti, koska eurooppalaiset pääsevät helpohkosti vihille missä tahansa päin Eurooppaa, eritoten Skandinaviassa, jossa paperityön määrä ja kulut olisivat vähäisimmät. Suomi - aavistuksen yllättäen - osoittautui helpoimmaksi ja myös halvimmaksi (ilmainen!) maaksi hankkiutua naimisiin, joten tehokkaaseen, mutkattomaan Suomeen siis.

Harkitsin aiemmin myös palmuparatiiseja ja hiekkarantahäitä vaikkapa jossain näistä: Indonesia, Fidzi, Thaimaa ym., mutta kaikissa tarvitsisi paikallisen hääjärjestelijän kieli- ja byrokratiamuurin takia. Anti olla, koska halusimme mahdollisimman vähän stressaavan, leppoisan ja edullisen paketin - rahat menivät kuukauden lomaan Suomessa.

Itse vihkipaikkana oli Oulun maistraatti ajatuksella 'siitä me ohi ajetaan kuitenkin matkalla etelästä pohjoiseen.' Symbolista lisämerkitystä paikan valintaan toi, että Oulu on synnyinkaupunkini. Koska perheemme muutti paljon, minulla ei ole varsinaista kotikaupunkina pitämääni paikkaa Suomessa. Oulu sai toimittaa sellaisen virkaa. Road trip toi oman, uniikin tunnelmansa päivään. Lähdimme aamuvarhain tien päälle vanhempieni luota, ties minkä tekosyyn varjolla aikaisin, koska varjeltavana oli salaisuus. Talla pohjaan ja kohti Oulua ja uutta elämänvaihetta.

Toteutus: Drive in - häissä tietysti ajetaan juhlapaikalle ja sieltä pois. Häitä edeltävät tunnit körötimme isältä lainatulla hääautolla kohti pohjoista ja pysähdyimme kerran juomaan kupilliset ylihintaista teetä nimettömäksi jääneellä kelohonkahuoltoasemalla. Keskipäivällä kurvasimme maistraatin pihaan, ilmoittauduimme toimistossa, vaihdoimme vaatteet ja suimme hiukset invavessassa. Kuvitteellinen kukka napinläpeen (ei ollut aikaa ostaa kukkia), ja seremoniaa odottelemaan.

Muutamien minuuttien odotus hiljaisen vihkihuoneen ovella jännitti sen verran meitä molempia, että en tajua, miten te satojen ihmisten edessä vihityt uskalsitte moiseen suoritukseen ryhtyä. Leffahenkinen "karkaamme naimisiin pakomatkalla"-tunnelma on suositeltava kaikille, jotka eivät halua koko sukua töllistelemään herkkää hetkeä, ja/tai jotka tykkäävät leikkiä vankikarkuripariskuntaa.

Saimme todistajiksi kaksi maistraatin työntekijää, joille lykkäsimme kännyn ja kameran kuvienottoa varten. Itse vihkiminen tapahtui englanniksi ja niin äkkiä, että hyvä että tajusimme, että ai nyt ollaan aviomies ja aviovaimo. Vihkijä luki sen jälkeen kaksi ennakkoon suomentamaani puhetta, jotka käänsin E:lle takaisin englanniksi (vihkijä halusi puhua suomeksi).

Tämä toimi muuten hyvin ja paikkasi häävalojen puutteen (en ollut tajunnut, että E oli oikeasti kirjoittanut todella kauniin valan minulle, ja minä nuija olin valaton). Kuvien suhteen simultaanitulkkausidea oli kuitenkin mitä typerin, koska nyt meillä on nippu kuvia, joissa naamani on jäätynyt ihme vinoumiin, koska lausun juuri hartaudella jotakin. E sen sijaan näyttää komealta kuten aina. Tämä puhe/runo, väitetysti Navajo-hääseremoniasta, löytyi netistä. Vihkijä luki sen meille, kun pitelimme kumpikin kynttilää:

Now you have lit a fire that should not go out. 
The two of you share a fire that represents love, understanding and a philosophy of life. 
It will give you joy, food, warmth and happiness. 
The new fire is a new beginning – a new life and a new family. 
The fire shall keep burning and you stay together. You have lit the fire for life.

Seremonian jälkeen haimme apostillatodistukset vihkitodistuksen pareiksi ja vaelsimme aavistuksen pökkyrässä ulos. Toiselta puolen parkkipaikkaa sattui löytymään kreikkalais-turkkilainen ravintola, jossa päätimme juhlistaa häitä buffet-lounaan merkeissä. Oli hyvää. Pian taas takaisin auton rattiin ja pakomatka jatkui kohti Kemin lumilinnaa. Tieto muuttuneesta siviilisäädystä sukulaisille tekstarilla. Sopii kaikille, jotka eivät ole turhantarkkoja etiketistä eivätkä siitä, että uutispommin räjäyttäminen elektronisesti saattaa järkyttää herkimpiä sukulaisia ja/tai niitä sukulaisia, joilla oli suuria suunnitelmia odottamiensa häiden varalle. Sopii myös niille, jotka eivät pelkää mahdollista mykkäkoulua joidenkin suvun jäsenten puolelta.

Kaiken kaikkiaan, kannattava ja onnistunut investointi, suosittelen!
Jotakuinkin ainoa onnistunut kuva seremoniasta ylänurkassa. Naama normaali, ei vino tai vääntynyt.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja kiva postaus. Kaunis kuva teista.
    T: Ano Victoriasta

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kiva postaus :) Me mietittiin myös karkunaimajaisia mutta päätettiin sitten toiseen suuntaan. Onnea avioliittoon, kaunis pari :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!