Mitä ne meistä ajattelee?

Nyt kun Pertti Kurikan Nimipäivät voitti Euroviisukarsinnat, on netti taas pullollaan "mitä ne meistä ajattelee?" vollahduksia. Kuuntelin biisin Aina mun pitää vasta kisan jälkeen ja aika perhanan hyvää settiähän se on: kuka muka ei ole ollut samaa mieltä elämästään joskus? Aina pitää tiskata, siivota, käydä töissä, syödä hyvin, ei saa syödä karkkia, ei saa mennä koneelle, pitää tehdä tehtäviä... tähänpä se aikuisena olo tiivistyy, kun itse pitäisi itseään vahtia. Ja perheellisten vielä lapsiaankin.

No mitä ne meistä sitten ajattelee, ne ulkomaalaiset? Tietoa on ainakin kanadalaisista ja ausseista, sekä vähän ranskalaisista. Asiat, joita minulta on kysytty ja joista on haluttu jutella, ovat olleet ne Suomen suuret onnistumistarinat: äitiyspakkaus (BBC:n julkaistua laajalevikkisen jutun aiheesta), skandinaavinen hyvinvointivaltio, jossa kaikista pidetään - edes jotenkuten - huolta; koulumenestys ja ammattitaitoiset opettajat, Nokia ("miksi ihmeessä te annoitte Microsoftin ostaa sen?"), formula- ja rallikuskit. Tietysti myös kaamosaika, lumi, sauna, Joulupukki, porot, tuhannet järvet ja yötön yö kiinnostavat.

Yhtään kukaan ei ole koskaan puhunut Euroviisuista. Paitsi Lordista, koska se oli jotain uutta ja erilaista, odottamatonta. Suomen loputtomat kisahäviöt ja johtosija eniten nollatuloksia saaneena maana eivät itse asiassa ole kellään tiedossa, paitsi suomalaisilla. Kun Suomi kopioi jälkijunassa edellisvuosien voittajia ja lähettää kitaraballadin, kun se menestyi toissavuonnakin, takkiinhan siinä tulee. Tai kun lähetetään europoppia, jota Ruotsi tekee sata kertaa paremmin. Eikö nyt ole paljon fiksumpi veto koittaa jollain täysin omanlaisella avauksella? Jos tulee turpiin, niin eipä siinäkään mitään uutta ole. Leuka rintaan ja kohti seuraavan vuoden pettymystä yritystä.

Yhden ulkomaalaisen ja yhden ulkosuomalaisen kokoinen joukkueemme tutki Suomea melkein kuukauden ajan ja tällaista tarttui helmikuussa haaviin, top 3 hitit ja top 3 häh?

HITIT

3. Suomalainen ruokakulttuuri. Sanoi Berlusconi mitä tahansa, suomalainen ruoka yllättää monipuolisella ainutlaatuisuudellaan, ainakin E:n. Kuulin jälkikäteen hänen kertovan täällä Down Underissa, että "Anu oli aika lailla vähätellyt tarjontaa, joten en osannut yhtään odottaa, että kohtaisin sellaisen kulinaarisen herkkulaarin". Ai?

En tajunnut vähätteleväni! En vain kertakaikkiaan tajunnut ennakkoon, että seuraavat ovat itse asiassa uniikkeja herkkuja, joita ei muualta juurikaan saa, tai joita ei kaikkiruokainen ranskalainen ole koskaan ennen kohdannut:
laskiaispulla, runebergintorttu, korvapuusti/toscapulla, lakkahillo, leipäjuusto, mokkapala, suomalainen torikojusta ostettu lihapiirakka (aussilihapiirakat ovat ihan erilaisia), perunarieska, karjalanpiirakka, paistetut muikut, hernekeitto (Ranskassakin on, mutta sosekeittoversiona), marjakiisselit, tyrnimehu, viinimarjamehu, karviaismehu.

Nämä puolestaan tiesin E:lle uutuuksiksi, mutten tajunnut, että hän suorastaan ahmisi niitä innolla:
ruisleipä, mämmi, salmiakki (tätä on tullut postissa kotiin ennenkin tosin), ruissipsit, poronliha. Suomalaista riistaa hän olisi halunnut maistella enemmältikin, mutta eipä sattunut reitille. Toiste sitten.

2. Perinteet. En ole ennen hoksannut, miten moni asia on perinne Suomessa. On arkisia, jokaviikkoisia "perinteitä" kuten saunominen, on vanhan kansan sanontoja ja tapoja, kuten uudenvuodentaikoja, ja on vuodenaikajuhlia ja juhlapäiviä, kuten Runeberginpäivä ja laskiainen. Perinteet ovat siitä kumma juttu, että paikallisille ne ovat itsestäänselvyyksiä, mutta ulkopuolisille selitettyinä koomisia:

"No, ensin otetaan tinaa ja kaadetaan se kauhaan, jota lämmitetään hellalla. Sitten sula tina kipataan kylmään veteen sankoon, ja muodostunutta möykkyä pidetään valoa vasten, jotta sen varjo kertoo tulevan vuoden." Tai: "Ennen vanhaan laskiainen oli talon lasten, nuorten ja palvelusväen juhla, jolloin mentiin laskemaan mäkeä kelkalla ja huudettiin samalla 'pitkiä pellavia', jotta ensi kesän pellavasadosta tulisi runsas". [Laskiainen Wikipedian mukaan tarkoittaa laskeutumista pääsiäispaastoon, mutta itse olen aina tiennyt vain tuon mäenlaskun ja pellavat]. Tai: "ai miksi rekkojen lavat ovat täynnä naamiaisasuisia kiljuvia nuoria, jotka heittelevät karkkia? No koska he ovat viimeisellä luokalla senior high school'issa ja aloittavat nyt lukuloman, eli heillä ei ole enää baccalaureat-kokeita (yo-kirjoituksia) enempää koulua jäljellä, he juhlivat sitä".

Perinne pitää tietysti toistaa myös ulkkarivieraan kanssa, koska hän on sitä mieltä, että a) kuulostaa hauskalta ja b) pitäähän paikallisia tapoja kunnioittaa. Laskiaistiistaina löysimme sopivan mäen läheisen kylpylän pihalta, jonne oli oikein tällätty traktorin sisärenkaita valmiiksi laskijoita odottamaan. Koska kylpylän asiakkaiden keski-ikä oli luokkaa seniori, saimme renkaat heti ja täysin omaan käyttöömme, jotta pystyimme huutamaan kurkku suorana PITKIÄ PELLAVIA kiitäessämme kylpyläravintolan ikkunan alta lounastajien riemuksi(?).

E:n suomen ääntäminen on muuten ensiluokkaista, mutta pellavia-sana vääntyi jatkuvasti pellaavia'ksi. Ei tämä mitään italiaa ole, jankutin, kunnes muistin, että itse lausun oman uuden ranskalaisen sukunimenikin täysin harakoille...

1. Suomalainen vieraanvaraisuus, joustavuus ja tilanteeseen sopeutuminen. En ole ennen tähän kiinnittänyt samaa huomiota, vaan olen häpeäkseni ottanut itsestäänselvyytenä. Nyt ulkkarivieraan kanssa tajusin, että suomalaiset venyvät ihan spesiaaleihin mittoihin, jotta vieras saisi eniten irti visitiistään ja että tällä olisi kaikki hyvin.

Kaverit ja sukulaiset ideoivat ja järjestivät meille tekemistä, majoittivat sekä kokkasivat suomalaisia ruokia, veivät kävellen ja autolla paikkoihin naapurikaupunkivisiittiä ja lentokenttäkyytiä myöten, ja puhuivat sitkeästi englantia vaikka kahden sanan lauseilla; kunnia-asia oli, että E ymmärtää ja pysyy jutussa mukana. Tätä E ihmetteli ja arvosti - kaiken muun ohella -, sillä Ranskassa kuulemma kukaan ei puhu englantia vain yhtä seurueen jäsentä varten. Ei itse asiassa seurueen enemmistöäkään varten... Ranskalla mennään, oma moka jos et osaa.

Suku otti E:n vastaan avosylin kuin kadonneen oman pojan, ja yllätys-salahäätkin tuottivat pelkkiä ilahtuneita onnitteluja ja peräti häälahjoja, vaikka aikaa niiden hankkimiseen oli mitättömästi. Sen sijaan E:n puolen suvussa oli niitäkin jäseniä, joiden mielestä on mykkäkoulun paikka ja anteeksiantamatonta, että jätimme hääjuhlat järjestämättä ja emme ilmoittaneet häistä ennakkoon. Jos ei ole perinnejuhlia, eivät ne ole oikeat häätkään, näköjään.

Tätä asennetta kohtaa myös Perthissä yllättävän paljon, ja kaveripiirin morsiamet tuskailevatkin eritoten anoppiensa suhteen sitä, miten paljon aussianopilla pitäisi saada olla sanavaltaa häiden järjestämisessä ja tulevan parin sukunimen/nimien valinnassa (sekä siinä, milloin lapsenlapsia tulee ja miten nämä hoidetaan....).

HÄH?

3. Hokemahuumori. Tässä on asia, jota en ole esiteini-iän jälkeen tajunnut. Pirkka-Pekan lanseeraama(?) tai ainakin ansiokkaasti edistämä apuva-huumori elää ja voi hyvin Suomen telkussa. Yritin katsoa uutta hittiä, Kingiä, ja eihän siitä mitään tullut. Sloganeihin, hokemiin ja ylinäyttelemiseen perustuva komiikka ei vain aukea, kun itse tykkään improvisaatiosta ja nokkelasta stand up - huumorista. Hokemahuumori on myös mahdotonta kääntää, koska kun ulkkari kysyy, että mikä tuossa on se hauska juttu, ei vastausta oikein ole. No, kukin tykkää mistä tykkää, ja jos tämä tuo katsojia, niin anti mennä.

2. Radion tarjonta. Ajoimme reissuilla paljon ja radio olisi ollut kiva matkakumppani. Paino sanoilla olisi ollut. Mitä on tapahtunut Suomen radiokanaville, joilta ei tule mitään muuta kuin mainoksia, uutisia, urheiluselostuksia sekä puheohjelmia, joissa muistellaan 60-lukua? Esimerkiksi parin tunnin automatkalla emme saaneet mainosten ja puheen yli kuulluksi muita biisejä kuin pari iänikuista Madonnan hittiä, sekä elähtäneen, jo syntyessään huonon ysäripoppibiisin Ace of Base'lta. Missä on uusi musiikki, tai peräti uusi suomalainen musiikki?

1. Mitä ne meistä ajattelee? Suomalaiset käyttävät hämmästyttävän paljon aikaa sen pohtimiseen, mitä muut ajattelevat a) heistä henkilöinä ja b) suomalaisista kansakuntana. Olen tottakai uponnut tähän itsekin, mm. pohtimalla aamun pikkutunneilla, että mitähän opiskelukaverit ja opettaja ajattelevat siitä typerästä keskeytysmöläytyksestä, jonka tein luennolla? Selvisi vuosia myöhemmin, että kukaan ei ollut asiaa edes huomannut/painanut mieleensä, joten tuhlasin turhaa aikaa turhanpäiväisen mokan ylipureskeluun.

Sittemmin olen tullut tulokseen, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää, joten turha edes yrittää, koska siinä vain hukkaa oman itsensä. Suosikkimottoni "elä ja anna toisten elää" rinnalla on nykyään seuraava, joka on sekä uusiseelantilaisen nettihuutokaupan edellyttämä käytöskoodi, että nettikeskustelusta bongattu tiivistelmä Raamatun ohjeista:
"yritä olla olematta täysi törppö muita kohtaan".

Alla Suomen ihmeitä, kuten herkkuruokia ja se hämmentävä fakta, että talvi on väritykseltään yllättävän valko-harmaa-musta.