26.3.2016

Top 10 Suomen normiasiaa, joita ei kohtaa Perthissä

Tulipa mieleeni pohdiskella, mitä suomalaisille aivan tuttuja asioita Australiasta ei juurikaan löydä. Kaikki tietävät salmiakin ja ruisleivän puutteen, sekä sen, että suomalainen keksintö tiskienkuivauskaappi on yleinen vain Suomessa.

Mutta tässä top 10 arkipäiväistä asiaa, joita en ole nähnyt yhtään/montaa kertaa Perthissä. Tosin voi olla vain omien piirieni rajoittuneisuutta - eli jos jollakulla on ilmiantaa näitä, saa ilmoittaa kommenttiboksiin!

Ei tärkeysjärjestyksessä. 

1. Leikkuulauta keittiölaatikoston osana. En osaa sanoa, onko tämäkin suomalainen keksintö samoin kuin kuivauskaappi, mutta en ole vielä kertaakaan nähnyt täällä tai itse asiassa muissakaan maissa laatikostosta ulosvedettävää leikkuulautaa, joita suomalaiskoteihin yleensä kuuluu vähintään yksi, ellei peräti kaksi kappaletta.

Yleensä leikkuulautaa voi käyttää myös leipoma-alustana, ja leikkuulaudan siisteys- tahi viiltelyjälkien määrästä voi arvioida myös vuokra-asunnon ikää ja edellisen asukkaan tapoja. Täällä leikkuulauta on henkilökohtaista omaisuutta, ei asuntoon kuuluva kiintokaluste.

2. Mehukeitto eli kiisseli. Tässä on tuote, jota satunnaisen säännöllisesti Suomesta kaipaan. Saisihan sitä itsekin keitettyä pienellä vaivannäöllä, mutta ei koskaan tule saatua aikaiseksi. En tiedä, onko tämä kaikkien suomalaisten vankka tapa, vai vain oman sukuni ja perheeni, mutta kyllä mehukeittoa tai kiisseliä aina olla pitää. Sitä on kätevä lorauttaa jugurttiin tai juoda sellaisenaan.

Etenkin itse maitoallergisena en voi täkäläisiä jugurtteja syödä (täällä ei tunneta kaurajugurttia ja soijajugurttiakin saa vain kolmea makua tuplahinnalla normaaliin nähden), joten olisipa kiva joskus aamu- tai välipalaksi syödä kiisseliä. Syön tosin joka päivä pakastemarjoja tai viipaloituja hedelmiä jugurtin- ja kiisselinpuutteessa, että ehkä olen vahingossa terveellisemmällä puolella sokerin määrällä mitaten.

3. Matontamppausteline. En tiedä, eikö tamppaustelineitä tarvita, koska kokolattiamattoa on paha kiskoa irti tampattavaksi, Kyllä täällä ihmisillä irtomattojakin näkee, mutta ilmeisesti teline ja mattopiiska eivät silti ole tuttuja. Ehkäpä matot puistellaan käsin, tai vain imuroidaan? Mikä lie tilanne Australian nykykulttuurin emämaassa Iso-Britanniassa, onko siellä mattopiiskoja ja telineitä?

E:ltä kun kysyin, tietääkö hän mistä härvelistä puhun, vastaus oli joo. Mutta kuulemma Ranskassa moisia telineitä on vain maalaistaloissa jäänteinä vanhoista ajoista. Miten modernit ihmiset sitten mattonsa putsaavat? Kun selitin E:lle, että Suomessa on tapana myös pyöritellä matot hangessa talvella, tätä hän ihmetteli siivouskeinona. Mistä silloin otetaan lunta, jos sitä ei ole satanut? Miten kesällä tampataan?

4. Kylmäkellari. En ole riittävästi pyörinyt Australian maaseudulla tietääkseni, onko näitä olemassa maalaistaloissa. Täällä kaupungilla en ole koskaan kuullut enkä nähnyt kenenkään omistavan kylmäkellaria. Liekö sellaisen toimivuus kyseenalainen maassa, jossa on kolme kuukautta +35-45 ja puoli vuotta +25 kieppeillä. Suomalaisiin kerrostaloihinkin (jos enintään 1960-70-luvulta) lähtökohtaisesti kuuluva säilytystila ei siis ole täällä Down Underissa kovin tuttu.

5. Kerrostalon yhteinen pyykkinaru pihalla. Tätä en ole nähnyt vielä yhtään kertaa. En tiedä, onko naruja mahdollisesti jossain, mutta sattuu vaan aina olemaan takapihan puolella tai sen verran syrjässä, etten ole koskaan bongannut. Mutta yhteinen pyykkinaru tai pyykkitupaan kuuluva kuivaushuone ei näytä olevan yhtä yleinen kuin Suomessa.

Yhteenkään kerrostaloon, jossa itse olen asunut, ei ole kuulunut sen paremmin pyykkitupa kuin pyykinkuivaustilakaan, pihapyykkinarusta puhumattakaan. Pyykkitupia eli pesukonetiloja täällä on vanhemmissa kerrostaloissa, mutta liekö oma pyykkikone tai pesulassa käyttäminen olleet aina yleisempiä kuin jaetun pyykkitilan käyttö?

6. Seinään kiinnitetyt lämpöpatterit. Näistä en mene väittämään, etteikö näitä ole olemassa, mutta en vain ole itse useinkaan nähnyt. Vanhemmissa (1970-lukua vanhemmissa) taloissa ei näytä olevan lämmitystä vakioasetuksena ollenkaan, vaan niihin pitää itse ostaa kaasu- tai sähkölämmitin (puhallin), jos lämmittää haluaa. Uudemmissa taloissa ja asunnoissa usein on reverse cycle air con eli viilentävä ja lämmittävä ilmastointi.

Vesikiertoinen patterilämmitys on asia, jollaisia - tai lähinnä sellaisen jäämiä - olen nähnyt vain hostelleissa, jotka periytyvät viime vuosisadan alusta. Onko kellään perthiläisellä seinäpatterit? Ilmoittaudu, hep! :)

7. Sälekaihtimet. Tässä toinen tuote, jota en väitä kokonaan olemattomaksi, vaan huomattavasti harvinaisemmaksi kuin Suomessa. Näin aurinkoisessa maankolkassa todentotta tarvitaan suojaa, mutta se yleisemmin hoidetaan blinds´eilla eli rullaverhoilla, tai sitten suomalaispankkien konttoreista tutuilla suikaleverhoilla - mikä lie niiden virallinen nimi on. Siis ne pystysuuntaiset kangaspaneelit, jotka kääntyvät auki ja kiinni ketjusta vetämällä.

Jos vaakasuuntaisia sälekaihtimia näkee, näkyvät Venetian blinds´it eli puusälekaihtimet olevan suositumpia kuin Suomessa tavalliset metalliset. Täällä etenkin omakotitaloihin asennetaan myös shutters´eja eli ikkunaluukkuja, jotka voi laittaa päiväksi kiinni paahteen estämiseksi, ja lomille lähtiessä lukita kiinni murtoja ehkäisemään.

8. Ikkunalauta sisällä. Kyllä täälläkin ikkunasyvennyksiä on, eli ikkuna on sen verran sisällä seinässä, että syvennyksestä muodostuu ikkunalauta. Mutta en muista kertaakaan nähneeni varsinaisia paikalleen ruuvattavia ikkunalautalankkuja kellään. Usein täällä uusissa taloissa ikkunat yltävät lattiaan saakka, joten ikkunalauta ei edes käsitteenä toimi. Ruukkukasvit laitetaan joko lattialle, seinähyllyille, senkin päälle tai siihen ikkunasyvennykseen, jos sellainen on.

9. Keskuspölynimuri. Tässä taas yksi kapistus, josta en voi vannoa, etteikö niitä olisi, en vain ole koskaan itse nähnyt. Tietääkö joku muu aussifinski keskuspölynimuriesta jotain?

10. Bideesuihku. Näitä ei ylipäätään maailmalla näe, paitsi joissain Aasian maissa. Singaporessa on bideesuihkuja yhtä varmasti vessoissa kuin Suomessakin, mutta muualla reissatessa en ole niitä nähnyt, en Euroopassa, en Kanadassa, en Australiassa. En voi ymmärtää, mikseivät muut maat ole ällänneet bideesuihkujen kätevyyttä - kyllä olo tuntuu huomattavasti hygienisemmältä pesemällä kuin pyyhkien, etenkin tällaisessa jatkuvan hikoilun maassa! Lisäksi vessan peseminen on ekstrahelppoa, kun siihen voi käyttää suihkua huuhtelutoiminnon sijasta.

Itselleni bideesuihkun puute oli etenkin alkuun ärtymystä herättävä totuttelukysymys, mutta nyt asian yleensä huomaa vain Suomessa käydessä sekä Singaporessa välilaskuilla - ai niin, oli tämäkin kätevä keksintö olemassa maailmassa!

Ja koska näitä asioita ei Perthissä näe, en voi niillä juttuakaan kuvittaa. Alla sen sijaan kuvia Wanneroon eli yhden Perthin kaupunginosan Bali-henkisestä trooppisesta puutarhasta, josta löytyy myös minigolf-rata sekä kahvila. Käymisen arvoinen paikka! Puutarhaa vuokrataan häitä ja muita juhlia varten, eli jos olet juhlapaikkaa vailla Perthissä, kannattaa katsastaa tämä.















10 kommenttia:

  1. Eipä noita asioita tunneta myöskään täällä Kanarialla. Toki sälekaihtimia myydään mutta ei niitä näe koska kodeissa käytetään usein ikkunaluukkuja, jotka suojaavat vähän paremmin myös varkailta.

    Bideesuhkua ei ole mutta bideepytyt löytyy kodista kuin kodista eli vessalla pitää olla kokoa, jotta mahtuu kaksi erillistä pyttyä.

    Astiankuivauskaapin saa nykyään, jos remontoi uuden keittiön ja sellaisen haluaa. Vanhoista keittiöistä ei löydy. Integroitua, ergonomisesti ylös sijoitettua astianpesukonetta ei ole täällä ennen taidettu nähdä, koska sitä on ihmetelty ja ihasteltu niin putkimiesten, remonttimiesten kuin kuin keittiösuunnittelijoiden toimesta. En tiedä, että mahtaako meiltä löytyä saaren ensimmäinen mutta montaa ei varmastikaan ole.

    Eikä itse asiassa mitään muutakaan noista löydy-taitavat olla aika suomalaisia juttuja...

    VastaaPoista
  2. Briteissä tosiaan ei ainakaan oman kokemuksen mukaan mattopiiskoja käytetä, telineistä puhumattakaan. Melko ärsyttävää, mutta toisaalta ruokkii luovuutta kun joutuu keksimään vaihtoehtoisia tapoja ja välineitä. :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Miia ja Evita! Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  4. Mun kerrostaloasunnon takapihalla Leedervillessä on yhteinen pyykkitupa ja pyykkinarut vieressä. On vasta kolmas asunto ja eka kerrostalo missä olen täällä asunut joten en osaa sanoa yleisyydestä enempää.

    VastaaPoista
  5. Olen Darwinissa aupairina ja täällä vessasta löytyy bideesuihku! :) ainoa kyllä mitä olen reissussa nähnyt. Ja Brisbanessa meidän kämpässä oli keskuspölynimuri!

    VastaaPoista
  6. Sydneyssä asuessa meillä on ollut useamman kerrostalon pihalla yhteinen pyykkinaru. Vuokra-asunnossa oli myös sälekaihtimet, joita mielestäni harrastetaan aika paljon siellä (ja käytetään nimitystä blinds. Ne toimistoverhon näköset että puiset venetian blinds, kumpiakin näkyy.) Ensimmäisen keskuspölynimurini näin niin ikään Sydneyssä, yleisyydestä en tosin tiedä. Muuten lista kuulosti kyllä tutulta.

    VastaaPoista
  7. (niin ja muuten tuohon toiseen postaukseen liittyen, hot cross bunseja myös saa Sydneyssä kyllä ihan ympäri vuoden mielestäni esim. Baker's Delightista ja ihan supermarketeistakin pussissa, tosin VOI olla myös mahdollista että muistan väärin koska kyseisen tuotteen hehkua en itsekään ymmärrä :D)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista kaikki! Kylla nakojaan siis naitakin esineita sielta taalta loytyy :)

    Anonyymi, nyt kun sanoit, niin taitaapa Baker's Delight myyda noita hot cross bunseja ympari vuoden, olen itsekin nahnyt tiskilla. Kun en niista itse perusta, olen kuvitellut, etta niita saa vain paasiaisena, koska silloin niita ovat hyllyt pullollaan marketissa!

    VastaaPoista
  9. Suomessa asuvana kommentoin :)
    Minulle 15 vuotta sitten kotitalouskoulussa opetettiin, ettei mattoja saa tampata, sillä se vaurioittaa mattoja eikä pöly irtoa niin hyvin kuin imuroimalla.
    En tuttavapiiristäni tiedä ketään, joka vielä nykypäivänä mattojaan tamppaisi. Tässä taloyhtiössämmekään ei kukaan tamppaa. Mattojen tuuletusta kyllä harrastetaan, siihen telineet pihalla on tarpeen.

    VastaaPoista
  10. Hei Anonyymi, olen itsekin lukenut Marttojen ohjeen, että ei tulisi tampata enää nykypäivänä, imurointi parempi. Mutta minkä nuorena oppii... omassa perheessäni ja suvussani on aina tampattu ja tuskin lopetetaan, vaikka Martat päivittäisivät mitä :D ja tamppaushan on hyvää aggressionpurkua, jos jokin jurppii! En itse edes voi tampata mattoja, koska meillä on vain kokolattimattoa. Siksipä ostimmekin oikein allergikoille tarkoitetun huippuimurin, jotta lähtee jokainen pölypunkki (toivon näin).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!