Kun aloitin työt Australiassa julkissektorilla, tiesin alusta asti, että osavaltion virassa seitsemän vuotta pakerrettuani minulla on oikeus pitää pitkän palveluksen vapaa. Se on kolme kuukautta lomaa täydellä palkalla tai puoli vuotta puolella palkalla. Aivan järkyttävän hyvä etu siis. Australiassa edun saa käsittääkseni jokainen, mutta saantiajankohta vaihtelee työnantajan mukaan. Valtiolla ja yksityisellä vapaa koittaa kymmenen yhtäjaksoisen palvelusvuoden jälkeen.
Omassa tapauksessani sattui niin, että jäin äitiysvapaalle juuri ennen tätä palvelusvapaata. Yhteensä minulla on siis puolitoista vuotta palkallista vapaata. Palkan suuruus on vapaatyypistä riippuen vaihdellut Aussilan minimipalkasta oman normipalkkani puolikkaaseen, mutta jotain tuloja on elokuun puoliväliin saakka. Tilanne on selkeästi eri kuin vapaa, joka olisi työttömyyden aiheuttamaa omine kommervenkkeineen ja stresseineen.
Millaista on olla pitkällä vapaalla?
No, miltä vapaalla olo tuntuu? Nimensä mukaisesti vapauttavalta. Olen kahdesti elämässäni lähtenyt työpaikasta niin, että tiedossa on ollut piiiiitkä loma. Ensimmäisellä kerralla irtisanouduin vailla tietoa seuraavasta pestistä, hyppäsin lennolle ja päädyin Australiaan. Toinen kerta on tämä.
Tietenkin juuri nyt monella todennäköisesti on mielen päällä ennemminkin työpaikan säilyttäminen kuin siitä irtautuminen. Lomautus, työttömyys, epävarmuus, ei siinä ehdi mitään hupilomia miettimään. Mutta kun tilanne taas joskus tasaantuu, aihe ehkä nousee uudestaan haaveeksi.
Pitkälle vapaalle jääminen on aivan omanlaisensa voimauttava, nostattava, ilahduttava, vapauttava tunne. Suosittelen kaikille kiinnostuneille - en sentään irtisanoutumista, vaan - jonkinsortin katkoa, breikkiä, irtiottoa, poissaoloa. Jos aihe on koskaan kutkutellut mieltäsi, tee se. Käytä kaikki keinot löytää jokin väylä, oli se opintovapaa, virkavapaa, vuorotteluvapaa tai ihan raa´asti palkaton loma.
Vapaalla olon vapaus ei kuitenkaan kestä loputtomiin. Tai pikemminkin, myös lomalla alkaa ennemmin tai myöhemmin kaivata jonkinlaista struktuuria. Itse emme ole sanan varsinaisessa merkityksessä lomalla lainkaan, koska kotiäitinä ja -isänä on käytännön tasolla töissä 24/7 firmassa nimeltä Perhe, ankarana toimarina boss baby. Eli tietyt rutiinit ja aikataulut on meillä ollut jatkuvasti tästä syystä.
Itseni on kuitenkin yllättänyt, miten paljon kaipaan työntekoa. Halusin töistä pois työuupumuksen jo uhatessa ja viimeiset pari vuotta tsemppasinkin sillä ajatuksella, että palvelusvapaa siintelee nurkan takana. En ikävöi työtehtäviäni tai työpaikkaani varsinaisesti, mutta ikävöin työkavereita, tiettyjä työrutiineja (lounas, kahvitauko) sekä tunnetta, että saan aikaan. Kotiäidin aikaansaaminen on tietyllä tavalla näkymätöntä, koska samat tehtävät toistuvat päivästä toiseen ja tunti sitten siivottu olohuone on kuin pommin jäljiltä taas.
Aloinkin aika varhaisessa vaiheessa vapaata simuloida työntekoa (mikä on mielestäni jopa tragikoomista, haikailtuani vapaalle niin kauan). Ennen koronaa lähdin onnellisena, läppäri kainalossa kaupungille, muutamaksi tunniksi kirjoittamaan kahvilaan. Milloin faktaa, milloin fiktiota - artikkeliaihioita lehtiin, akateemista tutkimusluonnostelua, novelleja, blogia, sähköposteja, diibadaabaa. Nyt sama jatkuu kotioloissa lapsen nukkuessa.
Ero varsinaiseen töissäkäyntiin on tietenkin se, että tekeminen on kaikinpuolin omaehtoista. Päätän itse työajat (no, taapero ne päättää), työtehtävät, tavoitteet sekä tekemisen tahdin. Vapaallakaan ei jaksa loputtomiin vain tuijottaa kattoon tai pilvilampaita taivaalla, tarvitaan jotain, mikä motivoi ja kiinnostaa. Meillä sen piti olla matkustelu, sattuneesta syystä päiväjärjestyksen on nyt löydyttävä muualta.
Pitkän vapaan plussat
Suurin etu on ehdottomasti omaehtoisuus. Uskon, että suurin osa ihmisistä on hyvinkin itseohjautuvia ja vapaata kaipaavia. Eivät kaikki tietenkään haikaile lekottelua, täyttä aikatauluttomuutta tai edes pomon puutetta, vaan sitä, että saa itse päättää mitä, miten ja milloin tekee asiat. Kaikenlaista käytännöllistä ja taiteellistakin luovuutta saa ihan eri lailla toteuttaa, kun joku ei hengitä koko ajan niskaan, olipa se hengittäjä työnantaja, asuntolainapankki tai muu velvollisuus.
Mutta. Olisi kiinnostavaa nähdä tutkimus siitä, moniko lottovoittaja oikeasti lopettaa työt pysyvästi. En nimittäin usko, että kovin moni pitkän päälle jaksaa sellaista elämää, jossa ei ole mitään rutiineja, raameja, suuntaa tai tavoitteellista tekemistä.
Kuitenkin näitä voi tottakai elämäänsä löytää muualtakin kuin palkkatöistä ja oma lottovoittajahaaveni onkin yleishyödyllisen säätiön tai järjestön perustaminen ja johtaminen, "työnvälttelyn" sijasta. Toiset löytävät elämänsisällön harrastuksista tai ehkä pienimuotoisen yritystoiminnan käynnistelystä. Harva varmaan haikaileekaan vapaalle ollakseen täysin ilman mitään tekemistä, vaan saadakseen lisää aikaa sitä omaa juttuaan varten, oli se sitten kesämökin kunnostusta, kirjan kirjoittamista tai kuntoilua.
Pitkän vapaan miinukset
Voiko vapaan ottaminen kaduttaa tai ahdistaa? Varmasti. Edessä voi olla taloudellista venymistä, etenkin, jos maailmantilanne pukkaa vaikkapa toisen puolison työttömäksi tai oman työpaikan vaakalaudalle vapaan aikana. Jos vapaalla vain stressaa rahasta, eihän se mikään vapaa olekaan, vaan samaa oravanpyörää, jota pakeni.
Vapaan "hukkaan kuluminen" voi myös ahdistaa. Suunnitelmat, joita pitkälle vapaalleen haali, saattavat osoittautua kestämättömiksi monestakin syystä. Ei ehkä itse jaksakaan saada aikaan, mitä kuvitteli (esim se kirjan kirjoittaminen), tai ulkoiset syyt "pilaavat" pläänit. Kuten meillä.
Jos vapaata tai irtiottoa suunnittelee, kannattaa pohdiskella ennakkoon sitäkin, mikä olisi tyydyttävä varasuunnitelma, jos alkuperäinen lässähtää. Tai miten sietää ja käsitellä sitä, että omat toiveet ja odotukset eivät ehkä täyty, kun sitä aikaa vihdoin on. Useimmilla meistä on vahvoja sitku-taipumuksia, eli kaikki asiat ja unelmat, jotka ajatteli tekevänsä jollain pitkällä lomalla, voivat silloinkin siirtyä jonnekin sitkuun, huomiseen, hamaan tulevaisuteen. Ja se voi olla kovakin pettymys tai katumuksen aihe itselle myöhemmin.
Entä jos ei pysty ottamaan pitkiä vapaita?
Pikaisen googlauksen perusteella suomalaiset työpsykologit suosittelevat, että lomia kannattaisi jakaa pätkiin pitkin vuotta sen sijaan, että tähtää yhteen pitkään vapaaseen kesällä. Tämä siksi, että loman vaikutus jaksamiseen hiipuu noin kuukauden sisällä töihin paluusta ja toisaalta loman rentouttava vaikutus tutkitusti kasvaa vain kahdeksan ensimmäisen lomapäivän aikana, jonka jälkeen se tasaantuu. Eli vaikkapa kaksi kaksiviikkoista lomaa on jaksamiselle parempi kuin kuukauden tauko.
Itse ajattelen, että miksei voi tehdä kumpaakin? Tietenkin työpaikka vaikuttaa ja kaikkialla lomia ei kertakaikkiaan voi pitää enempää kuin nippanappa sallitut. Omakohtaisesti olen jo vuosia lomaillut niin, että otan pitkin vuotta lyhyitä pätkiä siellä täällä ja vähintään yhden pidemmän pätkän. Tämän on mahdollistanut, että työnantajani ovat sallineet vaihtaa rahapalkkaa vapaapäiviksi, mihin olen hanakasti tarttunut. Tietty riippuu itsekunkin taloudellisesta tilanteesta, tiimistä, työnkuvasta sekä siitä, miten kuormittavana tai motivoivana itse työnsä kokee. Jos oma työni olisi inspiroivempaa, enpä noita lyhyitä lomia varmaan tarvitsisi lainkaan.
Harmittaako minua, että otin pitkän vapaan tähän
Toivottavasti kaikkien kesälomat tulevat sujumaan parhain päin, tai ainakin ilman suuria koronakieltoja!
 |
| Vapaalla on aikaa vaikka lounastaa Caprilla. Matka tuonne muuten oli elämäni karmein, siitä lisää toiste. Onneksi itse saarella oleilu oli mukavaa. |
 |
| Vapaalla voi myös nauttia lasillisen rosea suomalaisen raikkaassa +12 alkukesäsäässä. |
 |
| Lumikenttien sankari, aussilapsi napajäätiköllä. |
 |
| Vapaalla tietenkin myös tuijotellaan pilviä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!