Kertauksena. Lähdimme Perthistä marraskuun alussa 2019, ajatuksenamme olla ensin Ranskassa joulun alle ja sitten Suomessa maaliskuun loppuun. Juhlisimme joulun ja uudenvuoden Suomessa, hoitaisin alta pois tohtorinväitöksen, ja sen jälkeen aloittaisimme kokopäivämatkailun. No. Kaikkihan tietävät, miten siinä kävi. Maaliskuun alkuun suunnitelmamme rullasi kuten pitikin, kävimme jopa Italiassa pienellä ekstralomalla juuri ennenkuin kaikki alkoi romahtaa Euroopassa. Sen jälkeen onkin ollut yhtä mustaa aukkoa näkyvyyden ja ennustettavuuden suhteen.
Olemme yhä vanhempieni luona ja saisimme täällä asustella vaikka elokuuhun asti, jolloin minulla koittaa paluu töihin - ja E:llä myös, mikäli hän nyt työpaikan saa maailmanlaajuista lamaa uhmaten. Kuitenkin kuukausien kimppaeristysasuminen alkaa hieman ottaa jaksamisen päälle itse kullakin, emmehän tätä aikoneet saati yhdessä päättäneet ennakkoon. Eritoten mielessä polttelee, miten voisimme pelastaa edes osan isosta irtiotostamme, jota suunnittelimme ahkerasti ja jota varten säästimme vuosikaudet. Kirjoitan tähän pohdintoja ylös, jospa se selkeyttäisi kuvaa itsellenikin ja jääpähän muisto, että tällaista oli joskus.
Vaihtoehto A - pysy paikallaan. Tämä äkkiseltään kuulostaa ainoalta fiksulta ratkaisulta, onhan se valtiovallankin suosittelema toimintatapa. Vältetään turhaa matkustamista, liikutaan mahdollisimman vähän ihmisten ilmoilla, elellään hiljaiseloa, kunnes joku päivä asiat ovat paremmin. Tämä vaihtoehto alkaa kuitenkin suoraan sanoen aiheuttaa kireyttä omassa olotilassa ja parisuhteessa, sillä tarkoituksemme ei suinkaan ollut muuttaa kuopiolaiseen lähiöön elämään hiekkalaatikkoelämää. Vaikkei siinä tietysti muissa olosuhteissa ja muille ihmisille mitään väärää olekaan. Lisäksi E:n puolen suku harmittelee kovasti, että olemme yhä Euroopassa, mutta emme lainkaan Ranskassa, eli heidän mahdollisuutensa tutustua pikkupoikaamme jäävät vajaiksi.
Nyt Suomi muiden maiden mukana alkaa raottaa ovia kohti normaalimpaa. Ajatushan on, että kaikki alamme pikkuhiljaa palaamaan arkeen, mukaanlukien yleisillä paikoilla liikkuminen, muiden tapaaminen, pieniin tapahtumiin osallistuminen, jopa jonkinlainen rajoitettu ja hallittu (lähialue)matkailu. Euroopassa puhutaan nyt kiivaasti siitä, voisivatko maat avata rajoja toisilleen esimerkiksi priorisoiden niitä maita, joissa on ollut vähän tartuntoja ja tilanne hallinnassa. Eli onko yksilön yhä järkevää kyyhöttää kolossaan, jos yhteiskunta asiantuntijoihin nojaten uskaltautuu avautumaan ja sitä jopa suosittelee talouden ja työpaikkojen kannattelun vuoksi?
Vaihtoehto B - matkusta Ranskaan. Tätä olemme pohtineet jo jonkun aikaa, mutta emme ole toteuttaneet, Ranskan vaikeamman koronatilanteen vuoksi. Anoppi on pyydellyt meitä luokseen jo kauan, onhan hän täysin yksin eristyksissä ja elämä tuntuu hankalammalta, kun kaikki sosiaaliset kontaktit on karsittu. Ranskassa on tähän saakka ollut Suomea huimasti tiukempi sääntely eli ulos on päässyt vain printatun selityslapun kanssa ja vain hyvin rajattuihin paikkoihin, kuten ruokakauppaan, apteekkiin tai lääkäriin. Maanantaina Ranska aikoo tiedottaa, mikä on jatkon suunnitelma. Tämänhetkisten tietojen mukaan Ranska jaettaisiin alueisiin, joissa on voimassa erilaiset säännöt tautitilanne huomioiden.
Anoppi asuu alueella, jossa tartuntoja ei pahemmin ole - hänen kylässään ei ole ollut yhtään. Eli anoppilassa voisimme mahdollisesti elää samanlaista elämää kuin nytkin, mutta eri maisemissa ja PAREMMASSA säässä. Etenkin aurinkoa rakastava E on kärsinyt siitä, että olemme olleet keskellä talvea jotakuinkin vuoden. Ensin Perthin kylmissä vihmasateissa kesä-syyskuun, sitten Ranskan mutamarraskuussa ja Suomen räntätalvessa. Suomalaista moinen kylmyys, hämäryys ja ankeus ei pahasti hetkauta, etenkin kun tietää tilanteen olevan väliaikainen. Aurinkoisilla atolleilla asuneelle etelänmiehelle nämä säät ovat yhtä mielenterveyden venytystä.
Matkustuksessa on tietysti aina riskinsä, tartuntavaarasta lentojen peruuntumiseen ja jumittumisiin, joten kevyesti emme päätöksiä tee.
Vaihtoehto C - odota parempaa aikaa, tähtää parin kuukauden päähän. Seuraan joka päivä tarkasti uutisia ja Euroopassa rajojen avaamisesta eniten puhuvat Kreikka, Bulgaria ja Kypros. Bulgaria aikoo mahdollisesti avautua turismille jo kesäkuussa, Kreikka ja Kypros heinäkuussa. Kaikissa maissa pohditaan kiihkeästi keinoja, miten toteuttaa hallittua matkailua turvallisesti, esimerkiksi miten turvavälejä voisi noudattaa ravintoloissa ja uima-altailla.
Tällä hetkellähän meidän pitäisi olla Meksikossa. Siellä Cancunin seutu aikoo avautua kesäkuussa. Meksikoa emme kuitenkaan uskalla edes harkita, pääasiassa maan presidentin uhmakkaan haistakaa-p-asenteen vuoksi. Kuulemma meksikolaiset ovat ylivertainen rotu eikä maan siksi tarvitse pahemmin varautua koronaan. Jaa. En halua itse lähteä testaamaan hypoteesia meksikolaiseen sairaalaan. Seuraava matkaohjelmakohteemme Kanada puolestaan ei meitä päästä koneeseen, sillä maa ei myönnä ollenkaan turistiviisumeja tällä hetkellä ja tilanne jatkunee jonnekin vuoden loppupuolelle.
Äkkiseltään mikään matkailun elvyttäminen saattaa kuulostaa hullun hommalta, onhan paikasta toiseen liikkuminen aina mahdollisuus toimia tautivektorina tai itse napata tartunta jostain. Toisaalta kuitenkin uskon, että erittäin harva valtio, ehkä Yhdysvaltoja, Iso-Britanniaa, Brasiliaa, Meksikoa ja (yllättäen!) Ruotsia lukuunottamatta härskisti priorisoi taloutta ja elinkeinoja täysin välittämättä ihmishengistä ja riskeistä. Eli luotan jollain tasolla siihen, että kaikki maat pyrkivät löytämään reittejä, joilla voitaisiin palata normaalimpaan elämään ja kanssakäymiseen, vaikka joudummekin pandemian toisen aallon uhan alla elämään, kunnes rokote osoittautuu toimivaksi.
Tämä luottamus ei kuitenkaan tarkoita sinisilmäistä välinpitämättömyyttä riskeistä, eli siksi kiivas pohdinta vaihtoehdoistamme jatkuu edelleen.
Matkailusta on muuten hyvin vaikea puhua tällä hetkellä ja tässä ilmastossa, koska matkustussuunnitelmien kariutumisen harmittelu yleensä aiheuttaa somessa "voi kyynel, first world problems" reaktion, tai jopa vihaa siitä, että joku kehtaa ajatella jotain niin turhaa kuin matkustelu. Viattomasti kyselin eräällä matkailusivustolla juuri tuosta, että mikähän on turismin tulevaisuus Meksikossa ja Kanadassa, ja kurkkuuni käytiin saman tien. Kuulemma on epäkunnoittavaa koronan uhreja ja heidän läheisiään kohtaan edes ajatella jotain muuta kuin tilanteen vakavuutta.
No, itse koen, että minun ajatukseni eivät tilannetta muuta suuntaan tai toiseen eikä kukaan siitä kuole TAI parane, vaikka surisin ja murehtisin päivät pääksytysten. Suunnitella, toivoa ja haaveilla aina saa. Se, mitä oikeasti tapahtuu tai mitä voi tehdä, ovat eri asia, ja vakaalla harkinnalla sitä nyt puimmekin.
Kuvat aiemmilta reissuilta, ensimmäinen Suomenlinnasta, loput Egyptistä, Australiasta, Japanista ja Thaimaasta.
kivoja kuvia ja hyviä pohdintoja. Ei se minunkaan mielestäni ole keneltäkään pois, jos jotakin harmittaa se että matkasuunnitelmat menivät pieleen. Se on täydin ymmärrettävää että se harmittaa! Harmittaisi minuakin. Ja niin minua harmittaakin moni koronan takia pois jäänyt juttu.
VastaaPoistaMeillä varmaan mies kärsisi jostakin kovasta auringonpuutteesta jos joutuisi talvea Suomessa viettämään, vieläpä jos takana Austarliankin talvi, vaikkeise varmaan verrattavissa Suomen talveen olekaan.
Hyvää äitienpäivää sinnekkin! :)
Kiitos mukavasta kommentista! Kuten joku facebookin puolella sanoikin, aina löytyy joku, jonka mielestä aihe ei ole tarpeeksi tärkeä tai vain "tärkeistä asioista" saa kirjoittaa ja keskustella. No, mikään ei ole koskaan kaikille yhtä tärkeää tai yhtä turhaa, joten täytyy vaan jättää omaan arvoonsa nuo moittimiset.
VastaaPoista