5.1.2023

Paleolapsuus myös aikuisille?

Hyvää uutta vuotta! Taas on aika totutella kirjoittamaan uusi vuosi asiakirjoihin ja ties minne. Ehkä 2023 alkaa maaliskuussa tulla numerona luontevasti 2022:n sijasta. 

Uuden vuoden alkaessa on tavanmukaista aloittaa elämäntaparemontti. Tämä teksti ei kuitenkaan ole uudenvuodenlupauksista, vaan mitä opin viime vuonna eli miten vuoden 2022 hiljaisuudessa toteuttamani elämäntaparemontti meni niinku omasta mielestä. Ensin pieni kiertotie tai taustatarina. 

Aloitin toukokuussa 2022 apurahatutkijana hankkeessa, jossa tutkitaan teemaa "hyvä elämä". Kullakin ryhmämme tutkijalla on oma palastellumpi aihealueensa, minulla se on kodin, kodikkuuden, kotoilun ja kotiin liittyvien harrastusten ja ajanvietteiden merkitys ulkosuomalaisten elämässä. Kuitenkin käsitteeseen "hyvä elämä" mahtuu valtavasti muutakin, ja olen sekä yleisestä mielenkiinnosta että taustamateriaalia hankkiakseni lukenut laajasti fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista kaikista mahdollisista näkökulmista. 

Koska olen taustaltani historian- ja kaupunkitutkija, minua eritoten kiinnostaa ympäristön (sekä ympäröivän yhteiskunnan) merkitys ja vaikutus elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Viime vuoden mittaan ahmin kirjoja, jotka tutkailivat ja kritisoivat etenkin digilaitteita tai digipalveluissa viettämäämme aikaa monenmoisten haittojen ja riskien lähteinä. Sosiaalinen media tutkitusti koukuttaa ja pahimmillaan aiheuttaa ahdistusta tai syventää masennusta sekä aiheuttaa itsetunto-ongelmia. Ja jatkuvat uutisvirrat ja maailman murheiden paino vievät helposti epätoivon alhoon, jos selaus on liiallista eli ns doomscrolling, tuomiopäivän odotusta. Ruutuajasta ovat varmaan kaikki kuulleet eikä tämä teksti ala siitä paahtaa suoraan. Mutta, palaan tähän. 

Lisäksi luin sekä populäärimpää että tieteellisempää tekstiä muista terveyshaitoista ja yhteiskunnallisen tason terveysongelmista, aina ahdistuksesta ja masennuksesta vakavaan ylipainoon, diabetekseen jne. Tähänkin palaan, hetkinen, koukataan takaisin omaan elämääni hetkeksi. 

Olen aina ollut liikunnallinen, urheilullinen, aktiivinen ja seikkailunhaluinen. Äitini kertoman mukaan jossain lapsuuden neuvolakortissani on terveydenhoitajan kuvailu "reipas". Kuitenkin perheellistymisen sekä istumatyön myötä kunto oli karissut (lopetin futsalin peluun raskausaikana) ja pari vuotta sitten N:n taaperoaikaan olin elämäni huonoimmassa kunnossa fyysisesti ja henkisesti - toki en missään pohjamudissa, mutta BMI ylipainon puolella ja olo jatkuvasti väsynyt, ärtynyt, aivosumussa. Tavanomainen tuoreen äidin/vanhemman kokemus epäilemättä. Kuitenkin vuosi sitten kypsähdin asiaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni aloitin laihdutuskuurin - en pelkästään kilojen karistamisen vuoksi, vaan aktiivisemman ja energisemmän olon perässä. 

Käytin apuna sovellusta nimeltä Noom, joka mielestäni toimi yllättävän hyvin. Nuukailin ja käytin sitä vain ilmaisen tutustumisjakson ajan, mutta sovellus antoi hyvän alkusysäyksen kiinnittää tarkempaa huomiota syömisen laatuun (perusjutut, eli nesteytystä, kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja proteiineja jauho-sokeri-hiilarimätön sijaan...). Lisäksi tunnustin tosiasiat eli etten KOSKAAN saa aikaiseksi joogailla yksin kotona YouTuben ääressä, vaan tarvitsen ryhmiä tai aikatauluja ja ostin edelleen jatkuvan jäsenyyden kunnan kuntokeskukseen. 

Tiedostin, että mikään laihdutuskuuri ei tilannetta muuta pysyvästi, vaan nimenomaan tarvitaan sitä kliseistä elämäntaparemonttia eli uusien tapojen iskostamista (lihas)muistiin.¤¤¤ Aloin harrastaa "pakkouintia" kuten täkäläinen tuttuni asiaa kuvaa: en aiemmin suuresti pitänyt uimisesta, mutta nyt harrastukseen totuttuani käyn uimassa kahdesti viikossa. Uinti valikoitui siksi, että olin jo kokeillut joogat, pilatekset, aerobicit, zumbat, sambat jne ja olin kaikkiin hieman kyllästynyt vuosien harrastamisen jälkeen. Lisäksi - ja nyt viimein päästään otsikon asiaan eli paleolapsuuteen - halusin löytää jotain ns autenttista, en sijaistoimintoa. Uinti on mielestäni lähinnä hyötyliikuntaa eli ns luonnonmukaista liikkumista, kun kuntokeskuksen tarjontaa syynää. 

Kaikkia vuoden mittaan lukemiani kirjoja yhdistää se pohjavire (vaikkakaan tätä ei kirjoissa osata näin sanoittaa), että iso osa nykyajan kaupunkielämästä on täynnä sijaistoimintoja. Sijaistominnolla tarkoitan eläinten käyttäytymistä tutkivien huomiota, jossa häkkiin lukittu eläin alkaa toistaa jotain pakkoliikettä, koska ei pysty toteuttamaan vaistotoimintojaan kuten vapaata vaeltamista. Tietenkään en väitä, että ruuhkabussissa istuvat pureskelevat selkänojaa tai heijaavat kehoaan puolelta toiselle kuten tylsistyneet koirat tai hevoset. Mutta. Matkaamme töihin liikkuvalla tuolilla luonnollisen toiminnon kävelyn sijasta. Tuijotamme puhelinta tai kirjaa luonnollisen toiminnon, juttelun (tai ajattelun) sijasta. Taomme tietokoneen näyttöä luonnollisen toiminnon eli elannon etsimisen ympäristöstä sijasta. Illalla käymme kuntosalilla luonnollisen toiminnon eli hyötyliikunnan, vaeltelun tai fyysisen työnteon sijasta. Lopuksi tuijotamme telkkaria luonnollisen toiminnon eli tarinoiden kertomisen toisillemme sijasta. (Huom: tiedostan, että "luonnollisuus" on suhteellista enkä väitä, että on olemassa jokin yksi ainoa oikea tapa elää luonnollisesti tai luonnonmukaisesti).

Tässä kohti haluan painottaa, että otsikon paleo-sanasta huolimatta en romantisoi kivikautta, metsästäjä-keräilijä-aikakautta tai muita "vanhoja hyviä aikoja". Tuskin kukaan ihmiskunnasta ikävöi aikoihin, jolloin onnettomuudet, sairaudet, vammautumiset ja lapsikuolleisuus olivat tapissaan. 

En etenkään ihannoi nykyajan paleohömpötyksiä kuten paleoruokavaliota, jossa hehkutetaan lihansyöntiä ja yhdistellään ympäri maailman hankittavia "luonnollisia" ruoka-aineita kuten kookosöljyä ja kvinoaa, joita yhdelläkään oikealla metsästäjä-keräilijällä ei olisi ollut mahdollista hankkia yhtä aikaa elinaikanaan käsiinsä maantieteellisen sijaintinsa takia. En myöskään usko wellness-liikkeisiin, joissa kuvitellaan, että kaikki kehon krempat, sairaudet ja ongelmat voi parantaa pelkillä elämäntavoilla, ruokavalioilla tai positiivisella asenteella lääketieteellisten interventioiden sijaan. Mutta, taas mutta. 

Näin neljänkympin vuosimittarin saavuttaneena olen henkkoht huomannut, että kehoni ei kestä nykyajan länsi-australialaista elämäntapaa, jossa istutaan paikallaan tolkuttomia aikoja. Autossa, ruuhkassa, junassa, toimistossa, kotona tietokoneen tai tv:n ääressä. Meistä kenenkään anatomiaa ja biologiaa ei ole tarkoitettu näihin. Vuosituhansia ja vain vuosisatoja sitten ihmislaji hankki ruokansa kävelemällä päivittäin keskimäärin 10km. Onnekkaasti tämänhetkisessä työssäni on itseohjautuvat ja joustavat työajat, eli minun ei ole pakko kököttää toimistotuolissa (tai edes seisomatyöpöydän ääressä) 8h putkeen, vaan paloittelen työajan taukojen, lenkkien, uinnin, levon ja sosiaalisten suhteiden ympärille. 

Tämä selvä, mutta miten mikään näistä liittyy lapsuuteen saati paleolapsuuteen - mitä se edes tarkoittaa?

Keskeisimmät opit lukemistani kirjoista ovat olleet seuraavat:

- ihmismielen tai tarkemmin aivojen perusasetus on "foraging" eli vaeltelu-keräilymoodi. Ihminen, joka on elämäänsä perustyytyväinen ja ahdistumaton, mielellään tutkailee ympäristöään vähintään silmillään, huomioi uutta, noteeraa ja ehkä arvostaa vanhaa, imee vaikutteita ja aistimuksia, ehkäpä fyysisesti keräilee asioita kuten kukkia, luonnonmateriaaleja tai muuta tarpeellista löytyvää (tietenkin keräily nykyään tapahtuu pääasiassa kaupoissa ja rahan omistamisen vaatimus keräilyvietin toteuttamiseen on oma filosofis-psykologis-sosiaalinen kysymyksensä). Ja kääntäen, ympäristön kiinnostunut tutkailu tai vähintään huomiointi vähentää tyytymättömyyttä ja ahdistuneisuutta. Kaupunkitutkijan logiikalla heti huomaa, että kiinnostuneeseen tutkailuun vaaditaan kiinnostavaa vapaasti käytettävää ympäristöä, mitä Perthin lukuisat moottoritiet, avoparkkipaikat ja muut 1960-luvun kaupunkisuunnittelun "betoni-ihmeet" eivät valitettavasti tarjoa ja tämä mielestäni osaltaan ruokkiikin täällä tavallista ahdistuneisuus- ja keskittymishäiriöongelmaa. Lisäksi vaeltelu-keräilyvietti mielestäni nykyään kohdistuu liikaa digilaitteisiin eli selaamme niistä sisältöä, aivojen vaatiessa jatkuvasti lisää nähtävää, mikä mielestäni aiheuttaa alitajuista turhautumista. 

- lapsena on äärimmäisen tärkeää saada vapaasti vaellella ympäristössä. Tämä auttaa kehittämään tilallista hahmotuskykyä, mutta se myös ohjelmoi ja rakentaa niitä aivojen neuroverkkoja, jotka osallistuvat muistin, ongelmanratkaisukyvyn ja itsetunnon kehittymiseen. Kun lapsi ratkoo tilallisia ongelmia eli koittaa omin päin tai lapsiporukassa löytää parhaita reittejä, salaisia nurkkauksia, jännittäviä ihmeitä ja hyödyllisiä paikkoja, hän luo samalla perustuksia itseluottamukselle: minä pystyn, minä osaan, minä kykenen. Tämä tutkitusti vähentää keskittymishäiriöden ja ahdistuneisuuden kehittymistä/kokemuksia.  

- lapsen luonnollinen tapa oppia on vapaan leikin kautta ja leikki, vaeltelu, tutkailu, seikkailu sekä vanhempien lasten ja aikuisten tekemisten matkiminen olivatkin ainoat tavat lapsille oppia asioita ennen järjestäytyneen koululaitoksen syntyä parisataa vuotta sitten (joka Euroopassa alunperin luotiin armeijan tarpeisiin eli ryhmäkurin ja tottelevaisuuden takaamiseksi, sittemmin siirtyi kirkon haltuun ja siitä lopulta julkishallinnolle). 

- kävely ja ylipäätään kehon käyttäminen ja liikkuminen pitävät kunnossa myös mielen. Motoristen liikeratojen ylläpito ja laajentaminen ruokkivat myös aikuisilla muistiin, ongelmanratkaisukykyyn ja itsetuntoon liittyviä neuroverkkoja, ja tutkitusti kävely auttaa puskemaan kauemmas tai ainakin lieventämään niin masennusta, dementiaa kuin Parkinsonin tautiakin. 

Luin mielenkiinnosta Maria Montessorin kirjoittaman kirjan 1900-luvun alusta (Montessori-pedagogiikan perustaja siis) ja siinä hän kuvailee, kuinka 1800-1900-lukujen taitteen kasvatus- ja opetusihanteisiin kuului lasten pakottaminen hiljaisiksi paikoilleen pulpettipenkkeihin, jotka oli naulattu kiinni lattiaan. Tavoitteena oli mahdollisimman liikkumaton, jäykkä, hiljainen, hyväryhtinen lapsi. Tätä Montessori kovin sanoin kritisoi ja olikin ensimmäisiä, jotka kannustivat vapaaseen leikkiin, liikuntaan, luonnonmukaisuuteen ja aikuisten toimien matkimisen kautta oppimiseen ulkoa pänttäyksen sijasta. 

Toki nykyään vapaa leikki ja liike ymmärretään laajasti tarpeellisiksi, silti täällä Perthissä tapaa yllättävän paljon hiljaisen, paikallaanistuvan lapsen ihannetta päiväkodeissa, kouluissa ja muiden vanhempien kasvatusmetodeissa. Toivottavasti N:n tuleva koulu - joka alkaa ensi vuonna! - on valveutuneempi. 

Itse 1980-luvun suomalaislasten tapaan elin "paleolapsuuden" eli sain liikkua hyvinkin vapaasti lähimaastossa, metsissä, rannoilla, hevostalleilla, jopa 10km säteellä alakouluikäisestä saakka. Kävelin, pyöräilin, uin, juoksin, kiipeilin, kaivelin, rakentelin. Luonnosta löytyi aina jotain uutta jännää touhuttavaa kavereiden kanssa. Nyt nelivuotissynttäreitään lähestyvää omaa lastani katsoessani ihmettelen, miten voin ikinä päästää hänestä samalla tavalla irti, ja kuitenkin pitäisi tavalla tai toisella, jotta hän saa kasvaa ja kehittyä rohkeaksi, itsenäiseksi, pystyväksi, liikunnalliseksi, terveesti. 

Nyt tavoitteenani on palauttaa paleolapsuus sekä itselleni että perheelleni. Miten saisimme liikuttua enemmän luonnossa, maastossa, seikkaillen, kehoa ja mieltä vapaasti ja monipuolisesti käyttäen; sen sijaan, että jumitamme paikallaan erinäisissä kulkuvälineissä, sisätiloissa, ruutujen ääressä? Edeltävä kun tutkitusti tukee mielen ja kehon hyvinvointia, jälkimmäinen puolestaan haittaa sitä. Ensimmäinen askel on tänään(kin) suuntaaminen Intian Valtameren rantamatalikkoon hiekka- ja vesileikkeihin työpäivän jälkeen ilta-aurinkoon. 

¤¤¤Miten elämäntaparemontti onnistui? Mielestäni hyvin, sillä painoa tippui 10kg (huom, tässä ei ole tarkoitus kritisoida kenenkään toisen kroppaa eikä ihannoida laihduttamista) ja päätavoitteeni eli energiatasojen nosto onnistui. Minimoin vehnän, sokerin ja maitotuotteet, jotka eivät minulle sovi, ja panostin liikuntaan, eli erittäin tavanomaisilla keinoilla olo koheni.

Parempaa, terveempää, vapaampaa ja liikkuvaisempaa vuotta 2023 toivottaen!

Sonic-siiliä ihailevaa lähes nelivuotiasta ei tarvitse hoputtaa juoksemaan, jalat vievät ihan itsestään.

Näissä maisemissa todentotta kelpaa liikkua, tosin vain aamuisin ja iltaisin, koska päivällä kärähtää +35-40-helteissä.


Terveisiin elämäntapoihin toki kuuluu myös gin-tonic tai viinilasi silloin tällöin, uutenavuotena rosmariinipuskassa nautittuna :D


Lähteet: 
Bond, Michael. Wayfinding (2020) - vaeltelun ja navigointitaitojen tärkeys psyykelle
Gabor, Mate. When the Body Says No (2021) - keho varastoi traumoja, mikä voi laukaista sairauksia
Gabor, Mate. Scattered Minds (2019) - keskittymishäiriöiden stressiperäisistä syistä
Gray, Peter. Free to Learn (2015) - vapaan leikin merkitys oppimiselle
Hari, Johann. Stolen Focus (2022) - sosiaalisen median tahallinen koukuttavuus
Odell, Jenny. How to Do Nothing (2019) - vapaa-ajan ja vapauden merkitys luovuudelle
Solms, Mark. The Hidden Spring (2021) - foraging-keräilymoodi aivojen perusasetuksena
Tallis, Frank. The Act of Living (2021) - tarinallisuuden merkitys identiteetin muodostumiselle
Walker, Peter. The Miracle Pill (2021) - kävely psyykis-fyysisenä sairauksien torjuntakeinona

3 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen teksti, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Olipa tosi mielenkiintoista, kiitos kun kirjoitat Anu :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon kommenteista! Ne aina inspiroivat kirjoittamaan, silloinkin, kun aiheista uhkaa olla pulaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!