Suomalaisten sydämessä

Perthissä asuu enemmän tai vähemmän vakituisesti tietämäni mukaan satakunta suomalaista (luku voi heittää ihan miten päin tahansa ja miten suurella haarukalla tahansa), joista olen ehtinyt tutustua noin pariinkymmeneen. Näin itsenäisyyspäivään sopivasti on ollut kiinnostavaa huomata, mitä täkäläissuomalaiset noin yleisesti alkuperäisestä kotimaasta kaipaavat. Läheiset ovat itsestäänselvyys kaikkien listoilla, samoin ruisleipä ja salmiakki, saunakin tavallisesti top nelosessa, joten oheinen katsaus luotaa muita kaipuunkohteita.

1) Lonkero. Eli gin long drink, greippilimpparin ja ginin rakkauslapsi. Koska en ole erityinen lonkeron ystävä - muutenkin alkoholipitoisista juomista parhaiten maistuvat erittäin kuivat viinit - en ollut asiaa koskaan ennen ajatellut: toden totta, lonkku on suomalaisten ikioma juoma, joka alkujaan kehiteltiin Helsingin Olympialaisiin 1952. Lonkeron suurin markkina-alue on Suomi, eikä sitä täältä Aussilasta edes saa. Panimoliiton historiikin mukaan lonkeron syntysyy oli, että 50-luvun Helsingissä oli ravintoloita varsin harvassa. Olympiahuuman tuomiin asiakasvirtoihin varauduttiin valmiilla pullotetulla juomasekoituksella, mikä nopeutti reilusti tarjoilijoiden ja baarimikkojen työtä. Alun perin makuja oli kaksi, gini-greippi ja brandy-pommac. Ginigreipistä tuli saman tien niin suosittua, että vain Olympialaisten ajaksi tarkoitettu tuote sai jatkoaikaa aina nykypäivään saakka, ja myynti laajennettiin ensi tilassa Helsingistä koko maahan. Täkäläisfinskit ovat vankasti sitä mieltä, että mikäli joku keksisi alkaa tuoda lonkeroa Australiaan, juoma katoaisi hyllyiltä salamana, niin paljon maun vetovoimaan täkäläistenkin parissa luotetaan. Siinäpä ilmainen bisnesvinkki jollekulle.

2) Perunat. Perunatkaan eivät ole varsinaisesti my cup of tea eli minun juttuni, kotona kokkailen lähinnä pasta-, riisi- ja couscousruokia (sikäli mikäli kuin kokkailen, kun kaupungilta saa mitä tahansa take awayta kädenkäänteessä). Sen verran olen kuitenkin täkäläisiä perunalaatuja maistanut, että ymmärrän muiden tyrmistyksen. Aussiperunat ovat keitettyinä "limaisia", tärkkelyspitoisia tahmaisia valkoisia jauhopalloja. En tiedä myydäänkö täällä erikseen erisorttisia perunoita esimerkiksi keittoihin, muusiin, keitinperunoiksi, laatikkoruokiin tai uuniperunoiksi. Ainakaan noista valkoisista tahmapalloista ei muusia saa, lähinnä keitettyjä kuoriperunoita. Samasta syystä johtuu ehkä sekin, että täkäläiset ranskikset ovat lähes aina paksuja, päältä aavistuksen rapsakoita mutta sisältä tyystin pehmeitä valkoisia luttanoita. Pienen harjoittelun jälkeen olen tykästynyt kyseiseen ranskismalliin, mutta rapeita, kapeita ranuja haikailevat pettyvät uppovarmasti.

3) Maitotuotteet. Maitotuotteissa on kauttaaltaan pienempi valikoima täällä, ja etenkin hyla- ja laktoosittomia tuotteita ei melkeinpä tunnetakaan - kyllä joitain silti saatavilla on. Henkilökohtaisesti tämäkään ei ole ongelma, koska maitoallergisena skippaan kaikki lantratut ja laktoosipilkotutkin tuotteet joka tapauksessa ja korvaan soijamaidolla. Mutta ymmärrän kyllä haikeuden, kun kaikki ne kymmenet ihanat jugurttimaut, rahkat, viilit, ruokakermat ja tuorejuustot ynnä muut ovat täällä muisto vain, ainakin niin kauan kun taas Suomessa vierailee.  Täällä huomaa taas kerran, miten vankasti suomalaisten ruokavalio perustuu maidon (ja perunan) käyttöön. Suosikkiesimerkkini tästä on kesäkeitto, maitoliemi, jossa ui perunanpaloja muiden keitettyjen vihannesten joukossa. Täkäläiset eivät nähtävästikään osaa vastaavaa maitotuotevalikoimaa haluta, tai ainakaan paikalliset elintarvikefirmat eivät ole tätä markkinarakoa vielä haistaneet. Lisää suomalaisia vaan pallon tänne puolen tulemaan, niin mullistuvat aussien käsitykset maidosta ja perunasta!

4) Aku Ankka. Suomen tilatuin lehti jo vuosikymmenet. Akkarilla/Akuskilla on miljoona tilaajaa ja lehti juhli tänä vuonna 60-vuotissynttäreitään. Vaikka sarjakuva ei Suomessa yleisesti ole aikuisten harrastus ainakaan laajassa mitassa (vrt. Japani), Aku Ankkaa ei oikeastaan pidetä edes sarjiksena. Se on instituutio, perinne, lapsuudesta aikuisuuteen kantanut ihana tapa. Itsekin Akkarin huikeaa verbaaliakrobatiaa arvostavana (sekä Don Rosan sarjiksia, mikä kekseliäs määrä kiinnostavia yksityiskohtia per ruutu ja tarina) ymmärrän kyllä kaipuun ankkasuvun pariin. Akkari on USA:n jälkeen suosituimmillaan juuri Pohjoismaissa, mutta täkäläistä Donald Duck-lehteä en ole edes nähnyt. Netin mukaan Aku-taskukirjoja saisi, tosin tilauksesta, ei markettien hyllyillä Suomen tapaan. Ohi aiheen kiinnostava (?) fakta: Victorian osavaltiosta kaakkois-Australiasta löytyy pikkukaupunki nimeltään Donald, joka on lanseerannut itsestään turistikohteen sorsanmetsästyksellä. Legendaarisella sorsajärvellä on runsaimpina aikoina väitetty pesineen jopa miljoona sorsaa, ja kultakaudella 1970-80-luvuilla metsästäjiä kävi vuosittain 16 000 henkeä. Sorsanmetsästys voi olla vetonaula, koska se on kiellettyä suurimmassa osassa Australiaa, mm. WA:ssa.
Enemmän Akuski-tietoa Aussilasta oheisesta linkistä:  http://comicsdownunder.blogspot.com/2008/05/not-all-ducks-are-created-equal.html

Aku oli ennen suosittu myös Down Underissa, nykyään ei. Missä vika? Kuva (c) Comics Down Under - blogi.