Takaisin Etelään

Kotona Perthissä! Takana yhteensä 21 tuntia lentämistä ja muutama tunti kentillä odottelua, vaikka vaihdot olivatkin lähes liian tiukalle aikataulutettuja. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja Suomen-loma onnistui jopa yli odotusten. Oli mahtavaa nähdä rakkaita ja tunnelma säilyi kauttaaltaan hyvänä, jopa helposti hiipivä joulukiire ja kireys loistivat ihanasti poissaolollaan.

Kun eilen istuin taksissa matkalla kentältä kotiin, huomasin aiempaa selvemmin, miten siisti kaupunki Perth on. Ei juuri roskan roskaa missään, puistot ja pienetkin viheralueet pidetään kauniina ja trimmatuilla nurmikoilla lojuu enintään puiden lehtiä. En tiedä, onko tämä yleisaustralialainen ilmiö, mutta Perthin ja supersiistin Singaporen jälkeen silmät avautuivat uudella tavalla Suomen roskaisuudelle ja jonkinlaiselle lievälle välinpitämättömyydelle. Suomessa kaupungilla ja teiden varsilla yleensä tienpientareet ovat roskien pilkuttamia, samoin pensaiden ja ruusupensasaitojen aluset ovat tavallisesti pikaruokapakettien, kaljakääreiden ja ties minkä paperisilpun sotkemia. Yleiset vessat ovat järjestään nuhruisia ja vessojen lattialla lojuu tallattua käsipyyhe- ja vessapaperia. Roska-aaltoihin ei Perthissä törmää oikeastaan missään, ainakaan ei nyt muistu yhtään paikkaa mieleen. En tiedä, onko syynä siivoojien määrä vai yleinen asenne, vai yhdistelmä kumpaakin. Perthissä olen nähnyt mm. varsin kätevän katuimurin, pienen lakaisukoneen kokoisen vehkeen, joka imee roskat sisuksiinsa. Täällä ei myöskään ole mitenkään tavallista nähdä graffiteja tai tageja seinissä, muualla kuin ns. huonommilla alueilla. Esimerkiksi Helsingissä sen sijaan lähes jokainen bussipysäkki, sähkökaappi ja aita on tuherreltu peitoksiin. 

Kotiin palatessani muistui myös mieleen aussien vankka usko tiedottamiseen ja ohjeisiin. Postista oli putkahtanut lappu, jossa ohjeistettiin joen toisella puolen pidettävän kesäfestarin tapahtuma-ajoista, liikennejärjestelyistä ja mahdollisesta melusta. Tapahtumapaikka ei siis ole varsinaisesti lähellä, mutta ilmeisesti joen yli voi kantautua musiikkia myös meille saakka. Infolapussa hehkutettiin tapahtuman tärkeyttä Perthille, ja luetteloituina olivat tarkat kellonajat tapahtumien kululle, mm. soundcheckien kestoajat, sekä infonumero kyselyiden ja mahdollisten valitusten varalle. Uskomatonta ajattelevaisuutta (tai mahdollisesti lain säätelemä ilmoitusvelvollisuus), joka taatusti vähentää tulevien valitusten ja närän määrää. Esimerkiksi Kuopiossa kun on jokavuotinen haloo RockCock-rockfestareista, josta pitopaikan lähiseudun asukkaat valittavat hartaudella. Syytäkin toki on, mutta jos järjestelyt ja tiedottaminen hoidettaisiin samalla pontevuudella ja sitouttamishalulla, suhtautuminen voisi olla positiivisempaa ja tapahtuman tuomat edut (mm. tunnettuuden kasvu ja kaupungin elävöityminen) tunnistettaisiin paremmin. 

Ensimmäinen paluuvuorokausi on kulunut hivenen pökerryksissä sekä aikaeron, pitkän lennon aiheuttaman väsymyksen, että uudelleenorientoitumisen kieppeissä. On ihanaa olla taas 'Etelän kodissa' ja Suomen reissun missanneen Riston luona, Perthistä on tullut jo koti Suomen rinnalle. Kaikki on hyvin, silti olo on vähän haikea. Onhan lähtö aina myös luopumista ja tiedossa olevaa ikävöintiä. Tuntemuksia pohdiskellessani huomasin myös, että vaikka Perthiin on ollut helppo kotiutua, juurtuminen on asia erikseen. Suomen ja suomalaisuuden tuntee niin läpikotaisin kuin maan ja kansan voi tuntea. Siellä tiedän, miten olla, elää ja puhua missäkin tilanteessa. Perthissä tuntuu yhä, ettei ole ihan vakaalla pinnalla kaikkien tapojen ja käytöskoodien suhteen, ja kommunikointi ei vielä ole yhtä sujuvaa kuin suomalaisten kesken. Vaikka kielitaito on kummallakin hyvä, ei se ole sama asia kuin olla natiivi kielenpuhuja. Monimutkaisemmat asiat ja perinpohjaista perustelua ja argumentointia vaativat keskustelunaiheet ja mielipiteet jäävät täällä vähemmälle tai ainakin pintapuolisemmiksi, kun ei ole riittävästi sanoja ja sanomisen tapoja - kuten suomeksi olisi. On sekä etu että haitta, että puhumme kotona samaa yhteistä kieltä. Englannin omaksuminen ja todellinen kaksikielisyys hyötyisi, jos myös meidän kielemme olisi  englanti. Toisaalta on onni ja autuus, että saa käyttää omaa äidinkieltään tarkimpine mahdollisen ilmaisuineen oman puolisonsa kanssa. Ja onneksi nykyään on välineet pitää helposti yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin. Suomen ruostuminen tai totaalinen hukkaaminen ei ole - ainakaan vielä ja onneksi - mikään oikea uhka. 

Vielä viimeisiä joulun tunnelmointeja.

Joulu on ohi, mutta paluu keskelle kesää sen sijaan tätä hetkeä!