Paluu juurille

Mumsmums. Suu täynnä salmiakkia pystyn taas keskittymään kirjoittamiseen, vaikka takana on matkustamista 28 tuntia. Paitsi että ollaanpa rehellisiä: tuo matkustamisrysäys on hoidettu alta pois jo viime torstaiyö-perjantaiyö-akselilla ja olen ehtinyt hyvän tovin huilailla Helsingissä ennen matkan jatkamista kotiin sisämaahan. Tämänaamuinen kolmen vartin lento tuntui jokseenkin samalta kuin bussilla sytkyttäminen Espoon asemalta  Helsinki-Vantaan lentokentälle - toisin sanoen lähiliikenteeltä. Itseäni on jonkin verran painanut ajatus lentomatkustamisen saastuttavuudesta ja siitä, että olen käytännössä pakotettu lentämään pitkiä matkoja, jos haluan pitää suhteita yllä kotimaahan, perheeseen, sukuun ja ystäviin (toinen kontaktointivaihtoehto eli paluumuutto on toistaiseksi jossain vaihtoehtolaarin pohjalla kohtien z ja ö välillä). Onneksi on myös skype ja meili, ja tämä blogi.

Lentokentän vessassa tänään näin posterin, jonka mukaan lentomatkustamiseen kuluu keskimäärin 2,8 litraa polttoainetta per matkustaja/100 km. Huimasti autoilua vähemmän siis. Ja henkkoht uskon vankasti siihen, että ihmisten matkustelua ja liikkumista ei nykypäivänä ole enää mahdollista lakkauttaa (maahan- ja maastamuuttorajoitukset ymmärrän), eikä ole syytäkään. Uskon, että mitä enemmän mökkiydymme ja juutumme yhteen ainoaan henkiseen pihapiiriin koko elämäksi, sitä pelokkaammiksi, ennakkoluuloisemmiksi ja pahimmillaan rasistisiksi muutumme. "Minun maani rajojen sisällä on näin, ja se on ainoa oikea tapa olla ja elää". Niinkö? Tuskin sentään, kenenkään maassa. Kaikilla on toisiltamme opittavaa, aina voi käydä katsomassa muitakin tapoja, kyllä jämpti on näin. Ihmisten liikkumista enemmän kauhistelen päätöntä tavaran rahtaamista pallon ympäri voitontavoittelun ja talouskasvun pyhittäminä - viedään laivalasti tai lentokontti mitä tahansa materiaa Kiinaan, tuodaan se taas Eurooppaan ja heivataan sieltä Amerikkaan, kunnes kiertokulku alkaa alusta. Mutta tarkoitukseni ei edes ollut valistaa matkailu- ja etiikkakäsityksistäni, vaan listata jälleen random-luettelo huomioita; tällä kertaa Suomesta.

Suomalaisten käytöstavat. Ei hyvää päivää sentään, mikä mörköjen maa tämä on ja vielä kesäkirkkailla! Olen tietysti kuullut juttuja, miten Suomeen pitkästä aikaa palaavien, tai ulkomaalaisturistien silmät leviävät katujuopottelun ja yleisen örinöinnin takia. Nyt pääsin itsekin todistajien aitioon. Ensimmäisessä bussissa pk-seudulla jaoin penkin teinitytön kanssa, joka muitta mutkitta avasi puolen litran lonkerotölkin matkajuomakseen iltakuudelta lauantaina. Muutaman pysäkinvälin matkalla kulkupeli kansoittui pari-kolmekymppisistä kiroilevista, uhittelevista pussikaljamiehistä ja -naisista. Transperthin busseissa ja junissa ei edes saa juoda sakon uhalla! Helsingissä törmäilin koko viikonlopun ja alkuviikon enemmän tai vähemmän humalaisiin ja muihin huumattuihin kaduilla keskellä kirkasta päivää (tiedän tiedän, kesä - aurinko - lomakausi - harvinaista herkkua - juhannusviikko - tottakai kaikki juo -> silti! Kyllä aussitkin juovat, mutta EIVÄT koko ajan, aamusta iltaan, ulkonäöstä, iästä, koulutustasosta ja muista elementeistä tykkänään riippumatta).

Vaikka humalaiset häviäisivätkin katukuvasta, yleinen käytösmölliys ei siitä vielä parane. Ihanko oikeasti täällä ei ollutkaan tapana katsoa ketään silmiin, pyytää anteeksi tönäistessä, antaa tietä, pitää ovea auki, tervehtiä bussikuskia, olla roskaamatta katuja, ryhmittyä kohtuujärkevästi rullaportaisiin jne jne...? Miksi pitää kiroilla niin maan peijakkaan kuuluvasti, roisisti ja joka ikisessä välissä - lähestulkoon jokaisen, ainakin miehen? Sama koskee syljeskelyä. Nielkää se sylki, kurkun kostukkeeksi se on tarkoitettukin. Busseissa saa joka kerta väistää jotakuta rapajuoppoa, joka lähes kaatuu syliin tai huutelee ikäviä kuskille tai kanssamatkustajille. Ohhoh, kulttuurishokki tuli että pätkähti. Epäilemättä yleistän ja toistelen myös kliseitä, mutten voi mitään sille, että kaikki tämä on itse nähtyä ja koettua - hämmästyksellä. Taatusti elo oli täällä vuosi sitten aivan samanlaista, häiritsikö se silloin yhtä paljon? Vai oletinko kaikesta matkustelusta huolimatta vain, ettei toisenlaista olemisen tyyliä olekaan?

Toinen äkkiseltään havaittu asia on suomalaisten käsittämättömän vankka usko perinteisiin ja yhteisiin tapoihin. Juhannusta saunoineen ja kokkoineen (ja viinapulloineen) on edes turha mainita tässä yhteydessä, niin itsestäänselvä se on. Mutta että kaikki tietävät ja tunnistavat samat radiohitit, tv-mainokset ja suosikkiohjelmat, ja itse asiassa samat tv-mainokset pyörivät täällä edelleen, joita muistan nähneeni jo pari-kolme vuotta sitten. Häh, eikö niitä uudisteta ollenkaan - eikö ketään kyllästytä jo? Yhtä aikaa pinnalla on vain muutama julkkis, jotka kaikki tuntevat. Toki en tiedä, onko yhtenäisyys tietoisesti tavoiteltua vai vahingossa tapahtuvaa, kun pienessä maassa väistämättä on pieni valikoima julkkiksia ja muutamalta olemassaolevalta telkkarikanavalta tulee seurattua samoja ohjelmia. En sano, että samojen asioiden seuraaminen ja tunteminen on jotenkin pahasta. Enintään se vain hämmästyttää nyt, kun on jo tottunut ympäristöön, jossa jokaisella näyttää olevan omat menonsa, perinteensä, tapansa ja suosikkinsa kulttuuri-, koulutus-, ynnä muista taustoista riippuen.

Mutta. Suomen kesä ei petä koskaan. Ihana ihana juhannusviikko seitsemine niittykukkineen tyynyn alle laitettaviksi! Koiranputket, niittyleinikit, lemmikit, lupiinit, kurjenpolvet, tervakukat ynnä muut huojuvat teiden varsilla tuttuina ja turvallisina, kauniina ja hauraina - kunnes ne raakalaismaisesti niitetään tiehallinnon toimesta yleensä heti juhannuksen jälkeen, grrr. On vaikea nukkua, kun valoisa jatkuu iltayhteentoista ja alkaa uudelleen aamuneljältä - jos siis koskaan hämärtyikään. Sisäinen kello vinksallaan. Pakko myöntää, että kyllä hitusen myös ymmärrän niitä, jotka keikahtavat kesänmittaiseen alkoholitiputukseen. Näillä leveysasteilla on niin harvakseltaan riemun ja juhlan aiheita, että lämmin ja valoisa jakso saa pään sekaisin ja elämään kuin viimeistä päivää. Koko ajan mielen pohjalla tikittää, miten syksy, ankeus ja arki ovat kuitenkin edessä kohta. Harmi vain, että monilla juhlinta vaihtuu talvenmittaiseen alkoholiturrutukseen, ja sama tila jatkuu vuoden ympäri vailla kummempia taukoja. Ei hyvä.

Kurjenpolvet kauneimmillaan. Kuva (c) Simolanrosario.com