Kesäisemmät Suomi-fiilikset

Haa, kulttuurishokki hälvenee tai pikemminkin muuttaa muotoaan toiseen suuntaan. Takana on päivä kaupungilla ja voe ihmettä sentään miten lämmintä porukkaa voivat järvisuomalaiset olla (sori nyt hesalaiset, suuri osa teistä on vuodesta toiseen aika torjuvaa/yrmeää sakkia, en tiedä miksi). Kävin hetken mielijohteesta kampaajalla ja isoäitimäinen, lempeä ja taitava täti jutteli ummet ja lammet kaupungin kesätapahtumista, turisteista, mansikoista, puistoryypiskelijöistä, hiuslakasta ja graafisesta leikkauksesta. Aikeeni oli vain lyhentää otsis, jotta näen osallistua juhannuksen viettoon, mutta kampaajan suosituksesta päähäni tempaistiin "kansainvälisiä tuulia ja oikeen tanssitukka" - kampaajan termi. Kuvaa ei ole tähän hätään ladata, mutta malli on hieman kuin Amelielta näpistetty (ps. en ole nähnyt leffaa). Suurin ilonaihe oli kampauksen hinta: 33 euroa. Anteeksi mitä? Perthissä hätäisemmin kyhätystä latvojentasoituksesta saa helposti pulittaa viisikymppisen ja mallinmuutoksesta kahdeksankymppiä. Onnenpäivä!

Onnenpäivä jatkui kiertelemällä kaikki relevantit vaateliikkeet ja onpahan nyt päällepantavaa seuraavaan Suomen-lomaan saakka. Ostin kaksi täpötäyttä pussia tavaraa ja rahaa paloi ehkä parisensataa, kirpaisusta huolimatta taskurahoja Perthin-shoppailun vaatimaan kukkaroon nähden. Vaikka nämäkin ostokseni ovat mitä todennäköisimmin Kiinasta kotoisin, jostain syystä Suomeen tuotavat rikoot ynnä muut releet ovat parempilaatuisia kuin Perthissä myytävät, kuten olen aiemminkin tuonut esille. Eli on järjellistä odottaa, että ko. ostokset kestävät käyttöä vähintään kaksin, ellei kolmin verroin Perthin-vaatteisiin verrattuna. Suurin yllätys olivat ystävälliset, avuliaat myyjät. Onko suomalainen asiakaspalvelu ottanut jättiläisenaskeleen eteenpäin vuodessa, vai onko juhannusloman odotus saanut myyjät ja kahvilanpitäjät näin mukaviksi ja muikeiksi? Ihan sama, lopputulema on hyvä. Vai liekö osasyynä oma, entistä avoimempi ja hymyilevämpi lähestymiseni kassoja kohtaan. Perthissä kun tottuu, että katsotaan silmiin, hymyillään leveästi, vaihdetaan sananen tai pari ja kiitetään aina kohteliaasti, vaikka myyjä olisikin juuri niellyt sitruunan, retiisin, etikkaa ja lusikallisen wasabia päälle. Ihmeitten ihme oli kahvilan lounassalaatti. Maistuvaa savulohi-feta-vihersalaattia hintaan reilu lautasellinen 6,90e (!!). Lohta, halvalla! Maukasta, tuoretta, laadukasta lohta, parilla pennillä! Perthissä  en ole syönyt lohta ollenkaan (paitsi graavilohta sushirullissa), sillä Norjasta sinnekin kuskattava eväkäs on painonsa arvoista kullassa. Ikinä ei ole selvinnyt, miksi Tasmanian lohta ei Perthissä myydä, on se nyt vähän lähempänä kuin Norja.

Voi olla täysin henkilökohtainen, subjektiivinen, rajoittunut kokemukseni, mutta kyllä minusta suomalaiset ylipäätään tuntuvat aidommilta ja helpommin lähestyttäviltä kuin wessit. Syynä varmasti on, että tämä on oma kotikulttuurini, jossa tiedän miten olla ja elää ja kommunikoida oikein. Mutta silti tuntuu, että suomalaiset antavat persoonansa ja sisimpänsä näkyä avoimemmin, ihan kuin kuoren ja työroolienkin alle näkisi useammista aidanrakosista ja osa tiputtaa roolit pois jo kättelyssä. Perthissä kuoriutuminen on paa-aljon hitaampaa. En tiedä, nojaako wessien ajattelu siihen, että on sivistyksen ja professionaaliuden merkki pitää itsensä kurissa ja järjestyksessä henkisesti ja fyysisesti. Ja onhan se toki niin, suomalaisetkin voisivat pitää itselleen jotain rotia etenkin sen alkoholinkäytön ja surkeimpien käytöstapojen suhteen. Mutta kyllä välillä Perthissä turhauttaa koputella niitä toisten kuoria ja odottaa, vastaako sieltä sisältä kukaan. Ehkäpä koputtelen suomalaisittain liian alkukantaisin ja metsäläisin menetelmin, ja raukat suojautuvat entistä kiivaammin estääkseen moisen barbaarin tutustumistunkeilut! Kuten eräs ihana suomenruotsalainen ystäväni joskus totesi, katseltuaan aikansa kotikaupunkini maalaismaisen rempseää olemista ja katutyyliä (tyylittömyyttä): itäsuomalaiset luottavat alkukantaiseen viehätysvoimaan. Naulan kantaan.

Uusi kesälook, ex tempore.