Wetelät Wessit?

Nyt loppuu huumorintaju, siis eräiden täkäläisten käsitysten kanssa. Aiheena tietysti ns. fourfivesevenit eli 457-viisumilaiset, joita myös allekirjoittanut siippoineen on. Osaa wesseistä eli West Ausseista ottaa erityisesti päähän se, että maahan päästetään työvoimaa hyväpalkkaisille aloille kuten kaivoksille ja raksalle, kun wessit haluaisivat tottakai itse saada kovat palkat ja jättää pienemmät pennoset - kuten Subwayn kassaduunit ynnä muut - suosiolla meille mamuille. Ymmärrettävää tähän saakka, kuvio on varmasti sama joka maassa. Mutta mitä wessit ovat valmiita tekemään saadakseen ne kovapalkkaiset, vaativammat ja korkeakoulutustakin edellyttävät pestit? No eivät kerrassaan mitään. Siltä ainakin näyttää ulkopuolisen silmin.

Pari päivää sitten kuohahti taas uusi myrsky vesilasissa vai pitäisikö sanoa hiekkaerämaassa, kun wessit vetivät herneet nenään mahdollisuudesta, että erääseen uuteen kaivoshankkeeseen palkataan kolmasosa tai puolet työvoimasta ulkomailta. Kyseessä on kaivosmagnaatti Gina Rinehartin omistaman Hancock Prospecting-yrityksen projekti, jolle myönnettiin lupa organisoida yhteensä reilut puolitoistatuhatta uutta 457:aa eli nelivuotista työlupaa ammattitaitoisille työntekijöille. Huom: ehtona on, että palkat ja työehdot ovat tismalleen samat kuin ausseille, eli palkkojen polkemisesta ei ole tässä skeemissä kyse. Rinehart on WA:n voimahahmo ja kiistanalainen persoona, ja on muistaakseni koko Australaasian rikkain nainen. Hancock Prospecting omistaa puoli Pilbaraa eli makoisan siivun koko WA:n osavaltion rautamalmiesiintymistä. Ymmärrän ja allekirjoitan ajatuksen, että palkataan ensin omasta maasta ja vasta sitten haalitaan ulkomailta, mutta kun täkäläisillä ei suoraan sanoen riitä taidot, ei motivaatio. Lehtien yleisönosastot ja pahimmillaan kadut pullistelevat mielipiteitä, että kaivosporariksi, kaivoskoneen kuljettajiksi ynnä muihin teknisesti vaativiin hommiin (geologeista ja kaivosinsinööreistä puhumattakaan) pitäisi päästä Hancockin portista sisään kävelemällä ilman päivänkään työkokemusta, ja että on työnantajan ongelma palkatussa työsuhteessa kouluttaa tarvitsemansa työvoima, veipä se koulutus sitten viikkoja tai vuosia. Itse ei olla valmiita uhraamaan penniäkään, saati sekuntiakaan, oma-aloitteiseen kouluttautumiseen, jotta työpaikkaa voisi sitten alkaa metsästää tutkinto ja pätevyys taskussa.

Jos johonkin hommaan tarvitaan korkeakoulututkinto, siihen ei löydy wessiä kirveelläkään, koska korkeakouluttautuminen on niin harvinaista. Osittain sen kalleuden takia, mutta ainakin meikäläisen silmiin suurin syy on mukavuudenhalu. Miksi kuluttaa kolme-viisi vuotta koulun penkillä palkatta ja vieläpä maksaa tästä lystistä, kun voi marssia suoraan peruskoulusta töihin ja (ainakin unelmissa) tienata saman tien sen verran, että on varaa asuntolainaan?  Lehdessä olikin mielenkiintoinen uutinen tänään, kun erään toisen kaivosfirman Tj paljasti, että he eivät olleet hyötyneet ollenkaan valtion tarjoamasta $9000 dollarin arvoisesta muuttopaketista. Sitä tarjotaan itärannikon työttömille, jotta pääsisivät etsimään töitä WA:sta, jossa puolestaan kärvistellään työvoimapulassa.  Puolentoista vuoden aikana muuttajia on ollut 37. Ei huikea ryntäys todellakaan. Perthin junttila-maine ja FIFO- eli fly in, fly out-työn raskaus eivät tämänmaalaisia vedä. Lehdissä on säännöllisin väliajoin uutisia, joissa surkutellaan peruskoulun päättäneiden kurjaa kohtaloa kun eivät ole löytäneet oppisopimustyötä kaivoksilta ja joutuvat ihan toimettomina istuksimaan kotona (oppisopimuskoulutus on WA:ssa ilmeisesti tavallisin tutkinnonhankintamuoto). Öö, TAFE:en eli täkäläiseen ammattiopistoon pääsee kun vain kirjautuu kursseille ja suostuu maksamaan jotain, ja kyllä niitä College- ja University-tasonkin tutkintoja voisi joku harkita. Mutta ei. Kouluttautuminen ei tunnu kiinnostavan, jos joku ei maksa siitä.

Paras tähänsaakka näkemäni idea lehdessä oli, että kun 457-viisumilainen palkataan johonkin hommaan, tämän rinnalle tulisi palkata wessi, jota 457 kouluttaa. Kun wessi oppii homman riittävän hyvin, 457 lähetetään kotimaahansa. Tämä systeemi varmasti vetää osaajia maailmalta, jos kenkää voi tulla milloin vain. Ja työnantajat epäilemättä maksavat kahden hinnan yhden/puolikkaan ihmisen työstä, kun osaavan aika menee osaamattoman opastamiseen. Toinen kuningasidea oli, että 457-viisumiehdot tulisi rajata niin, että viisumilla pääsee maahan vain henkilö itse muttei perhe, ja kun viisumi päättyy, on muutettava maasta. Nykyään siis moni hakee PR- eli pysyvää oleskelulupaa 457:n voimassaoloaikana, tai peräti 457:n järjestänyt työnantaja tarjoaa PR-viisumin. Tämä väylä siis tukittaisiin. Tuskin näistä ideoista kesää tulee, ovatpahan vain ammattiliittoheittoja. Ei silti tunnu liian tervetulleelta, kun töihin kiirehtiessäni ammattiliittokarju (jostain syystä unionistit näyttävät usein skinheadeilta, en tiedä miksi??) lykkää kouraani flyerin, jossa vaaditaan 457-viisumilaisia ulos maasta.

Wessit valittavat myös kroonisesti FIFO- eli fly in, fly out-työn raskaudesta, sillä se ymmärrettävästi verottaa sekä voimia että ihmissuhteita. Mutta kun ne kaivokset eivät sattumalta sijaitse lähijunareitin päässä, ja kovien palkkojen eteen pitää nähdä myös kovasti vaivaa. Tämä logiikka ei aukea kaikille, vaan lähtöasenne ja -oletus on, että koska minä olen kansalainen, tästä maasta louhittavat ja irti saatavat resurssit ovat minun omaisuuttani ja minun pitää myös ne rahat saada kouraan tässä p*rsiilläni istuessani, kiitos. Eipä sillä väliä, kuka siellä +40 asteen helteessä todellisuudessa raataa viikon-pari-kolme putkeen ja pääsee kotiin vain kääntymään. Jotenkin täkäläisillä on pahimmillaan työssä kuin työssä asenne, että palkan pitäisi juosta läsnäolon perusteella, ei työnteon tai sen määrän, laadun tai osaamisen asteen perusteella. Ei hyvää päivää. Ottaa kupoliin, kun wessit itkevät, miten raskasta on olla erossa perheestä ja ystävistä, jos FIFO-työhön lähtee. Edut ja rahat pitäisi silti saada kouraan ponnistelematta. Öhöm, eräät meistä ovat noin 20 000 kilometrin päässä perheestä ja ystävistä (miinus täkäläiset ystävät, jotka tietty ovat ympärillä!), joten lopettakaa lapamadot se ruikutus.

Selvästikin aika keittää kuppi teetä ja hengittää syvään, ja lopettaa lukemasta yleisöosastoa. On täällä edelleen mahtaviakin puolia ja fiksua porukkaa, nyt vain lootusasentoon ja tätä mantraa mielessä hokemaan.