Pessimisti ei pety

Voin heti kärkeen todeta, että inhoan otsikon elämänohjetta. Pahoittelut kaikille, joiden elämänfilosofiaa loukkaan, mutta omasta mielestäni tämä suomalaisten yleisin ohjenuora on ehkä masentavin elämäntapa koskaan. Jaa että ei pety? No ei kyllä iloitsekaan, koska aina on syytä ottaa joku huomioimaton mahdollinen käänne huonompaan huomioon. Aina voi mennä vielä lisää pieleen, ja jos ei vaikka menisikään, niin ei tämä nykyhetkikään mitään ruusuilla tanssimista ole, vai? Viisas pitää ilonmölyt mahassaan ja järkevä on varovainen eli luonnollisesti myös pessimisti, koska mitättömän pienistä iloitseminen tai huoleton asenne elämään on lapsellista. Voin nyt tässä julkisesti tunnustaa, että juuri tätä Suomen kansallisasennetta en ole kaivannut täällä aurinkoisemmissa uusissa ympyröissä yhtään kertaa. Muistan joskus vuosia vuosia sitten kuulleeni jonkun mummon lausumana (en muista, kenen mummo oli kyseessä), että "jos pelkää sotaa joka päivä eikä se koskaan tule, on elänyt sotaa koko elämänsä - ihan turhaan". Tämä ohje on suorastaan tatuoitunut sydämeeni, sen verran täysillä kolahti asenne. Voisiko enää paremmin sanoa.

Aussit, etenkin wessit, ovat tunnettuja joka paikkaan tungetusta no worries - hihkaisusta. Ei huolia, ei huolia, mikäs sen kivempaa! Käännös on kuitenkin osittain väärä, sillä no worries tarkoittaa tässä yhteydessä ennemminkin "aha, kaikki ok, tämä selvä, eipä kestä, antaa olla, ole hyvä" tai mitä ikinä tilanteeseen sopivaa vastausta. No worries on käypä vastaus mm. seuraaviin: kiitos, anteeksi, saisiko mennä ohi, hei sitten (kaupassa). Luulen, että suomalaiset tulkitsevat no worriesin huolettomuudeksi siksi, että wessit hymyilevät paljon enemmän kuin suomalaiset ja vaikuttavat rennommilta. Omasta mielestäni rentouden vaikutelma syntyy siitä, että täkäläiset eivät koko ajan valita ja päivittele. Ei pidä ymmärtää väärin, on täälläkin nyreitä tyyppejä, joiden päivä kuluu pikkuasioista valittaen. Kuitenkin yleinen sosialiseeraus ei muodostu esim. surkean sään päivittelystä (harvoin on syytä) tai kassapalvelun osaamattomuuden valittamisesta (vaikka joskus aihetta olisikin). Wessit myös suhtautuvat uutisiin paljon iloisemmin ja innokkaammin kuin suomalaiset. Joskus on vaikea tietää, että onko toisen puolesta ilahtuminen ihan aitoa vai amerikkalaistyylistä "teeskentelyä" eli ollaan mukana kohteliaisuudesta. Olen kuitenkin täällä kääntynyt kannattamaan tuota amerikanmallia sikäli, että miksi ihmeessä oma pessimismi/nyreys/huono tuuli/negatiivisuus olisi jotenkin arvokkaampi ja rehellisempi tunne kuin vastapuolen ilo ja into?

Joskus saan tutuilta ja tuntemattomilta kommentteja, että elämä täällä mahtaa olla mahtavaa, kun yleensä blogissa kerron iloisista asioista ja tapahtumista. Kyllä tähän puoleentoista vuoteen on mahtunut aika tähtitieteellinen määrä kaikenlaista pyöritystä ja tunnetiloja laidasta laitaan. Haluan kuitenkin mieluummin muistaa kaikki iloiset hetket ja tapahtumat, joita tähän blogiin kirjaan. Ja toisaalta, jos keskimäärin kirjoitan kerran viikossa, on viikkoon yleensä mahtunut vähintäänkin yksi - useimmiten useampi - erityisen kiva ja kertomisen arvoinen tilanne, joten se on hyvä tallentaa ja jakaa eteenpäin. En todellakaan väitä, että olen itse aina hyvällä tuulella, innostunut ja optimistinen, mutta helpompaa sellaisena pysyttely on täällä kuin pimeän Pohjolan perukoilla. Kukat kukkivat ja tuoksuvat, aamulla herää lintujen lauluun, aurinko paistaa 200 päivää vuodessa - kuka jaksaa olla mörkö tällaisessa ympäristössä? :)

Suomessa usein tuntuu, että ainoina aitoina ja rehellisinä tunteina pidetään negatiivisia tai vähintään neutraaleja (suru, viha, katkeruus, epätoivo, alakulo, ärtymys, ketutus, parhaimmillaan ehkä jonkinlainen tasainen "eipä sen kummempia" tunnetila), kun taas positiivisia ja etenkin näyttäviä tunteenilmaisuja katsotaan kieroon tai niihin ei ainakaan luoteta (mitä tuokin on noin iloinen, jatkuvasti naureskelee, epäilyttää, onkohan se sekaisin, luuleeko olevansa joku Arja Koriseva, varmaan yrittää minua vedättää, selvästi jotain hautoo, ettei vaan minulle naura, naapuritkin saa kohta siihen mukaan!). Huoleton elämänilo on jostain syystä tunne, jota Suomessa ei joko a) ole oikein sopivaa kokea tai näyttää ja b) sitä ei vain koeta, koska aina on huolia, jotka painavat. Verot pitää maksaa, tänään ja huomenna sataa, on pimeää, töissä on ankeaa, yt:kin päällä, pankkituet leikkaavat taas yhteisistä palveluista, EU kaatuu tai jos ei kaadu niin soisi kaatuvan, jne jne. Jotain on menossa pieleen kuitenkin, jos ei nyt niin huomenna tai vähintään ensi vuonna. Ja tottahan se on, usein onkin jotain menossa pieleen. Mutta entäs niinä päivinä, kun ei mene pieleen? Silloin ollaan huonolla tuulella varuulta. Entäs jos silloin tulee eläneeksi sotaa koko elämänsä....?

Otetaan rennosti! Aina voi buukata reissun Australiaan, jos Suomi ahdistaa. Finnairin lennot yhdellä vaihdolla (Singaporen kautta ja Quantasilla viimeinen pätkä) usein tarjouksessa. Kuva (c) Australiangoldenoutback.com