8.11.2012

Kenen on vastuu?

Luin tätä juttua hyväntekeväisyyteen osallistumisesta yleensä Australiassa sekä varainkeruu-makkaranpaistosta Melbournen päässä, tuli mieleen, että on muuten totta. Siis se, että täällä jostain syystä pidetään parempi huoli yhteisestä omaisuudesta kuin Suomessa. Perthissä ei ole juurikaan graffiteja, paitsi enintään junaradan varsilla. Rakennusten seinissä niitä näkee harvakseltaan ja niitä rasittavia tussi-tageja, eli tyyliteltyjä nimmareita tms. töhryjä, joita Suomen bussikatokset ja sähkökaapit ovat täynnänsä, ei täällä ole tavallisesti missään. Vanhemmat bussit ovat tosin usein kärsineet ikkunaraapijoista eli ketkä lie keskenkasvuiset ääliöt ovat raaputelleet ikkunat avaimilla täyteen nimikirjaimia ja muuta tarpeellista. Junissa ja busseissa on julisteita, joissa kehotetaan käräyttämään kaikki mahdolliset töhrijät ja vandaalit - muistaakseni käräytyksestä saa tonnin palkkion. Olen täällä käynyt vain kohtuu-uusissa ja siisteissä kerrostaloissa, joten en osaa sanoa rähjäisempien alueiden tai vanhempien rakennusten tilanteesta. Mutta kaikki tähän asti näkemäni ovat olleet ihan ok-kunnossa, siivottuja ja siistejä. Täällä minusta myös puututaan herkemmin toisten toilailuihin, esimerkkejä:

Olin ostamassa postikortteja kioskissa, kun kaksi ikäistäni naista sattui huomaamaan, kun joku yritti näpistää lehden. Naiset nostivat asiasta ison haloon, hälyttivät kioskinpitäjän paikalle ja uhmakkaasti pysäyttivät näpistelijän (ei-ihan-selvä mieshenkilö). Tällaista touhua ei todellakaan katsottu läpi sormien tai varovasti syrjempää asenteella "antaa muiden hoitaa", vaan jämäkästi heti tilanteeseen puuttuen. Toisen kerran bussissa intialaistaustainen mies alkoi yhtäkkiä valittaa bussikuskille, että tämä oli ajanut hänen pysäkkinsä ohi pysäytyspyynnöstä huolimatta. Kuski oli pysäyttänyt edellisellä pysäkillä, mutta valittajaukko ei ollut jäänyt pois. Nainen matkustamosta puolusti bussikuskia sanomalla, että pysähdytty oli kyllä. Valittaja alkoi raivota naiselle törkeyksiä syytäen, mm. haukkui tätä "you stupid white cow, shut up you bitch" eli erittäin raakaa tekstiä. Tätä eivät muut matkustajat nielleet vaan bisnespukuinen herrahenkilö napakasti ilmoitti valittajalle, että nyt on syytä siistiä suu ja lopettaa rasistinen ääliömökä välittömästi. Lopettihan se, säikähti varmaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen täällä kuullut kenenkään julkisesti räyhäävän törkeyksiä tai haukkuvan ketään (ei vissiin ollut ihan kaikki kotona tässä tapauksessa). Mutta toisin kuin Suomessa, muut eivät vain katselleet ikkunoista ulos vaan puuttuivat epäsosiaaliseen käytökseen heti. Busseissa ja junissa on myös julisteita, joissa tätä alleviivataan ja annetaan hätänumero, johon voi soittaa uhkaavissa tilanteissa.

En tiedä miksi, mutta täällä pidetään parempaa huolta yhteisistä tiloista myös pitämällä ne siistimpinä. Puistot on yleensä aina puunattu ja haravoitu, ei roskan roskaa missään. Keskustan tiet ja jalkakäytävät pestään harja-autoilla ilmeisesti joka yö. Kaduilla partioi myös (liikerakennusten tai taloyhtiöiden omia, en tiedä?) katuimurikuskeja, eli työntelevät ostoskärryn kokoista katuimuria pitäen kadut roskattomina. Purkat ynnä muut raavitaan lastalla irti kadusta eikä jätetä siihen kerryttämään lisää purkkia. Täällä ei yleensä ole juurikaan tupakantumppeja, karkkipapereita ym. ympäriinsä lojumassa. Viime Suomen-lomalla juhannuksena  iski pienoinen kulttuurishokki kaikesta siitä katuroskan ja sylkylänttien määrästä, joiden yli keskustassa saa loikkia. Täällä on mielestäni sama määrä yleisiä roskiksia kuin Suomessakin, mutta selvästikin iso liuta enemmän puisto-osaston ynnä muiden puhtaanapitolaitosten työntekijöitä. Myös asenne on eri. On alkanut epäilyttää, että koska Suomessa on yleensä viranomainen tai virasto joka asiaan, tavalliselle mattimeikäläiselle tulee helposti tunne että "maksan selkä vääränä veroja, hoitakaa niillä, siitähän minä joka kuukausi pulitan". Ironisesti täällä "oikeistolaisemmaksi"* mielletyssä maassa yhteisten asioiden ja omaisuuden hoito näyttää kiinnostavan enemmän.

*Ihan kun Amerikka-mielipiteeseen törmää silloin tällöin etenkin tänne vasta muuttaneiden suomalaisten keskuudessa. Itse en oikein näe argumentille katetta, sillä kaikki muu pyörii aika samalla lailla täällä kuin Suomessakin paitsi että koulutuksesta ja lääkärikäynneistä pitää maksaa, ja omasta sosiaaliturvasta vastataan pidemmälle itse mm. ottamalla sairaus- ja työttömyysvakuutus ja hoitamalla eläkesäästöjen sijoittaminen. Suomessa vain ollaan piilotetummin amerikkalaisia "hyvinvointivaltio ja verovarat"-argumentin varjoissa. Kummasti niilä verovaroilla saa jatkuvasti vähemmän ja niiden käyttöä ollaan joka vaalikausi vaatimassa alas, mm. lukukausimaksujen käyttöönottoa tyrkyttämällä.

Täällähän me kaikki. Kuva (c) Spaceinfo.com.au

3 kommenttia:

  1. Hei, sinulla on ihana blogi, olen lukenut tätä jo jonkin aikaa. Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja on mukavaa kun kirjoitat mukavista arkisista asioista, etkä vain "kävin-tänään-huvipuistossa-ja-oli-tosi-hauskaa" -tyylillä. Mietin vain, miten pitkään olet ollut Ausseissa?

    -R

    VastaaPoista
  2. Moikka R, kiva kuulla että pidät! Yritän nimenomaan kertoilla havainnoista arjessa, koska sitähän elämä suurimmaksi osaksi on ja arkikin on ihmeen kiinnostavaa näin toisesta maasta tulijana :)Muutin Perthiin Suomesta kesäkuun alussa 2011 eli nyt mittarissa on puolitoista vuotta täällä.

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu että Suomi on mennyt ainakin viimeiset parikymmentä vuotta kohti retuperää. "Kylät" eivät enää kasvata lapsia yhdessä, toisia ei enää auteta pulassa ja kaikkien yhteisestä omaisuudesta ei enää huolehdita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!