17.3.2013

Epäonnen perjantai

Huhhuh, takana on ehkä epäonnisin perjantai hetkeen. Piti oikein kalenterista tarkistaa, ettei kyseessä ollut 13. päivä. Ihme kyllä ei. Huono onni alkoi potkia jo torstaina, kun jouduin lähtemään töistä kotiin heti ensimmäisen tunnin jälkeen eitoivotun, mutta kylläkin tutun vieraan ilmaantumisen vuoksi - migreenin. Eipä olla aikoihin tavattu. Nyt ilmeisesti yhdistelmä stressiä ja poikkeuksellisen painostavaa ukkossäätä tuotti valitettavan tuloksen ja makasin koko torstain petin pohjalla, vain peruakseni hartaudella suunnittelun illanvieton ystäväporukalla. Majoitun tällä hetkellä väliaikaisratkaisuna ystäväpariskunnan luona ja osin kiitokseksi vieraanvaraisuudesta, osin "läksiäislahjana" Suomessa pian lomailevalle N:lle olin buukannut illaksi tyttöjen puuhaa, kuten ruokailua Iittalan ja Marimekon tuotteita myyvässä galleriakahvilassa, sekä viininmaistelua ns. trendibaarissa. Onneksi muu kaveriporukka sekä N saivat nämä toteutettua, kun itse makasinkin reporankana ukkosenpaukkeessa - johon en edes herännyt migreenilääkkeiden tokkuroittamana.

Perjantaina huono tuuri lähtee ykkösvaihteelle siitä, että olin perunut työpaikan yhteislounaan mutta peruminen ei ollut mennyt perille saakka jostain syystä, joten ennakkotilaamani lounas tuodaan minulle take away-paketissa. Tässä ei olisi mitään ikävää muuten, mutta olen jo syönyt lounaan, ja nyt joudun maksamaan $15 broileriavokadovoileivästä, jota en erityisemmin halua. No, säästetään illalliseksi. Kakkoselle kierrokset nousevat, kun joudun jahtaamaan jo kolmatta päivää erästä sihteeriä, jotta saan buukattua tarvittavan bisnestapaamisen. Kyseinen sihteeri on hädintuskin parikymppinen tyttönen ja selvästikin ensimmäisessä työpaikassaan ikinä, niin vaikeaa yhden tapaamisen lätkäiseminen pomon kalenteriin tuntuu olevan. Minun piti tavata pomo jo keskiviikkona - tämän tapaamisajan olin sopinut herra isoherran kanssa puhelimessa ihan suoraan, mutta miitinki oli yllättäen peruuntunut. Painelin sovittuna päivänä keskustan toiselle laidalle toimistoon vain kuullakseni, että sihteeri oli unohtanut soittaa minulle ja ilmoittaa, että tapaaminen on peruttu/siirretty. Tyttönen mumisi käsittämättömän paksulla wessimurteella, että tuotanoinenvoinut soittaa, siis soitin mutta jonotin, no siis en päässyt läpi, en saanut sinua kiinni jii än ee - valtavan uskottavaa, koska meillä työpaikalla on puhelinvaihde, joka on aina miehitetty, eli sinne ei tarvitse jonottaa. Ja minulle asti puhelu ei todellakaan ollut tullut. No ei mahda mitään, mokia sattuu, siirretään tapaamista.

Olin yrittänyt varata uutta aikaa keskiviikon ja torstain kuluessa, ja ei vaan onnistunut niin maan millään. Milloin sihteerillä oli kone kaatunut, milloin ei auennut kalenteri, milloin ei tiennyt, milloin pomolle sopisi... Uhhuh. Vihdoin saan perjantaiaamuna ajan löytyä lukkoon perjantai-iltapäivälle. Luonnollisesti kyseinen tapaaminen menee aivan penkin alle. Kaikki kyllä sujuu kohteliaasti ja asiallisesti, mutta sopimusasioihin liittyvä tapaaminen tuottaa vain pettymyksiä tulokseksi. Huonotuurivaihteita lyödään lisää silmään, kun lähden töistä noutamaan vuokra-autoa viikonlopun aktiviteetteja varten. Perthissä ei jostain syystä saa vuokra-autoa mistään viikonloppuna, ainakaan tänä kyseisenä viikonloppuna, siis siten että auto noudetaan tai palautetaan joko la tai su. Jokaikinen toimisto kiinni, tai ei autoja vapaana. Ainoa lähde autontarpeeseen on lentokenttä. Tarkkaa nouto-osoitetta varten yritän soittaa perjantain mittaan autovuokraamoon, ei vastausta. Siispä googlaan Thrifty-autovuokraamon; jahas international airportilla.

Perthissä ei pääse kuin domestic-eli kotimaanlentojen kentälle bussilla (vie tunnin), ja sen jälkeen kotimaan- ja ulkomaanlentojen kenttien väli pitää taittaa shuttle-bussilla (vie vartin, bussin odotusaika poislukien). Hankkiudun kiltisti internationalille vain kuullakseni virkailijan toteavan, että ei heillä mitään autoa ole. International-kentän palvelut ovat ainoastaan lentäen saapuville matkustajille. Aijaa, eipä tästä lukenut mitään missään pienellä präntillä. Takaisin domesticille siis. Sitä ennen virkailija pyytää reseptin eli printatun kupongin maksusta. No eikös tämä puristamani paperi ole se? Ei kuulemma, tämä on vain varausvahvistus muttei maksukuitti. Virkailija kuitenkin neuvoo, että voin sähköpostittaa kupongin heille, koska minulla taatusti on se sähköpostissa. "Lähetä se vain kännykälläsi!" hän iloisesti ohjeistaa. Ööh, entäs jos on niin aataminaikuinen puhelin, että sähköpostin latautuminen kestää iäti? "Tuolla nurkan takana on kone ja ilmainen netti", saan ohjeiksi. Eikun meilaamaan ja domesticille.

Päästyäni domesticille vastassa on - Perthin asiakaspalveluperinteiden mukaisesti - teini-ikäinen kaikilla meikkipaletin väreillä maalattu ja tupeerattu tyttö, jolta puuttuu vain puhallettu purkkapallo suusta. Ei minulla mitään yleistä vastustusta ole teinityttöjä kohtaan, olenhan itsekin sellainen ollut, mutta nämä täkäläiset ovat jotenkin niin - öhöm - , tehottoman oloisia töissä ettei mitään järkeä. Tyttö mumisee kyllästyneenä jotain epäselvää, josta vihdoin käy ilmi, että hän ei pääse/saa käyttää firman sähköpostia printatakseen lähettämäni maksukuitin. Onneksi vieressä istuu vuoropäällikkö, terhakka ja puhelias aikuinen ihminen, joka alkaa selvittää asiaa. Meili on tullut perille, mutta he eivät saa sitä auki. No voi hyväntähen...

Nokkela täti keksii, että hän etsii maksuvahvistuksen autonvarausnettisivun kautta varaustunnuksellani, tattadaa ja siellähän se. Seuraava ongelma. Nettitarjous-buukkaukseni ei sisällä minkään valtakunnan vakuutusta. Okei, no otetaan vakuutus, koska pienikin naarmu pitää muuten kattaa omasta pussista. Nettitarjous ei olekaan enää erityisen edullinen. Ei auta itku markkinoilla, eteenpäin... Tässä ajokorttini - aiijjaaiiiijjaaaiiii! Onnistun sohlaamaan peukalon kynsivallin rikki lompakon korttireunamaan, sattuu, vuotaa verta. Alkaa ottaa päähän ihan todella. Aha että ei ole automaattivaihteista autoa jäljellä siitä huolimatta, että olen maksanut sellaisesta? En ole koskaan ajanut vasemmalla kädellä vaihdettavia vaihteita, perjantai-ilta alkaa hämärtää, illaksi suunnitellut aktiviteetit pitää perua, koska aikaa ei enää päivänvalolla olekaan, takana stressaava viikko ja olo on edelleen nuutunut ja vähemmän kirkas eilisen migreenin jäljiltä. Voihan prrrrkkrrrr..... ****.

Kuittinippu kourassa painelen kentän perukoille vuokra-autojen parkkipaikalle etsimään Thriftyn autorivejä. Perimmäisinä tietenkin. Virkailija parkkipaikalla ottaa paperini, kysyy kollegalta kyseistä autoa, etsitään hetki. "Valitettavasti tämän auton avaimet ovat tuolla autonpesupaikalla, kestää kymmenisen minuuttia, että haemme ne sinulle, pahoittelut", virkailija toteaa. Kun virkailijan auton perävalot katoavat parkkipaikan ulosmenoportista, lysähdän katukiveykselle. Itkettää. Joskus tuntuu, että olen aika kaukana kotoa. Tämä on juuri niitä hetkiä. Odotan ja odotan, aikoja sitten jäähtynyt ja varmaan mukavasti nyt bakteereja muhiva broilerileipä lojuu kassissa päällimmäisenä, rasva on tuhrinut muuta laukun sisältöä. Autonhaku on nyt kestänyt yli kaksi tuntia, auringonlasku rannalla vaihtuu auringonlaskuun lentokentän parkkipaikalla, perimmäisen auton kulmalla yksin nyhjöttäen. Viimein virkailija palaa takaisin avainnippua heiluttaen, "kovasti anteeksi tästä, oikein mukavaa loppuiltaa!" Thank you, no worries, vastaan täkäläiseen tapaan. No worries.
Niinpä.
Ala uskoa siihen, hop nyt.

Auto on vanhemmanmallinen Toyota Yaris. Ensikosketus vaihteisiin kertoo, että tätä autoa ovat ajaneet liian monet sellaiset ihmiset, jotka eivät Aussilassa epätavallista käsivaihteistoa ole eläessään nähneet saati käyttäneet. Vaihteet eivät tunnu menevän päälle ja kytkin luistaa. Ihan sama tässä vaiheessa, meikäläinenhän hankkiutuu perille vaikka väkisin. Olen printannut kartan määränpäähäni vain international-kentältä, koska sieltä luulin lähteväni liikenteeseen. Tuurilla ne laivatkin seilaa, joten tungen perjantai-illan liikenteen jatkoksi. Great Eastern Highway, täkäläisittäin Suuri Tukkotie, on tietöineenkin yllättävän väljä ja rauhallinen näin illankähmässä. Auto sammuu liikennevaloihin vain kerran, ja vasurilla pelaaminen ei yhtäkkiä olekaan yhtään vaikeampaa kuin oikealla. Jalat polkevat oikeita polkimia suoraan selkäydinkäskyillä, onneksi olen ehtinyt ajaa 95% tähänastisesta autoilu-urastani manuaalivaihteilla Suomessa ennen Aussilaan ja automaattivaihteisiin siirtymistä. Yllätän itseni: lähemmäs kahden vuoden bussiajelu-, ja ympäriinsäasumiskokemuksella navigoin sinne minne pitääkin, ihan ilman karttaa, reilussa vartissa, ajamatta kertaakaan harhaan. Hyvä minä :)

Yllä ja alla: autonvuokraamisen syy, lauantain retki Kalamunda National Park'iin eli Kalamundan (kyläkeskusta Perthistä n. 30 km. koilliseen) tuntuman luonnonpuistoon. Bibbulmun Track vie aina Perthistä Albanyyn saakka. Vaellettavaa koko polveilevalla ja merenrantaa pitkin mutkittelevalla reitillä kertyisi tuhat kilometriä. Autoillen Albanyyn on matkaa reilut 400 km.
Näkymiä Kalamunda National Parkissa.
Siellä se kotikylä siintää - näkymä Perth hills'iltä eli Perthin kukkuloilta (tuttavallinen nimi Darling Range-"vuori"ketjulle, olisikohan oikea suomenkielinen nimi vaara?)

6 kommenttia:

  1. No johan oli perjantai! Voin vaan kuvitella sitä hatutuksen määrää kun asiat eivät sujuneet, ilta pimeni ja suunnitelmat vesittyi. Eikun uuteen nousuun vaan !!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anu tästäkin päivityksestä, vaikka tapahtumahetkellä ei varmaan yhtään naurattanut. Välillä tosiaan tulee hetkiä jolloin tuntee olonsa niiin pieneksi suuressa maailmassa :)
    t.Laura

    VastaaPoista
  3. Hyvin selvitty tyttöni. Minulla oli viimeksi ongelmia kun oltiin Annen kanssa viime keväänä Haapsalussa aamukävelyllä ja tervehdin kohteliaasti kaikkia vastaantulevia. Annen mielestä ei olsi tarvinnut. Siinä oli se ongelma. tv "arvaa kuka"?

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan kaikille tsempista!
    Ja terveisia etenkin iskalle ja aidille, te Haapsalun matkaajat :)

    VastaaPoista
  5. Minkä niminen on tuo galleriakahvila, josta mainitsit? Voisi joskus piipahtaa ihan vaan Marimekon ja Iittalan takia tunnelmoimassa :)

    VastaaPoista
  6. Galleriakahvila on nimeltaan Venn, 16 Queen St, Perth. Lauantaina kun viimeksi piipahdin niin oli uusia Marimekon mukeja myynnissa hintaan $49/kpl, seka kahta kokoa aaltomaljakkoa, hinta alkoi koosta riippuen joko $500-jotain tai $700-jotain. Ei tullut tarvetta ostaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!