Toissa meilla ja muualla

Tyopaivitys. Sisaltovaroitus. Seuraava sisaltaa yleistyksia ja paivittelya, joille ei ole tieteellista nayttoa tai todistuspohjaa. Pelkkia omia havaintojani, yhdistettyna muiden takalaissuomalaisten tai takalaisulkkareiden eli ei-aussien huomioihin.

Taalla on paljon enemman vakea toissa per tyopaikka tai tyotehtava kuin Suomessa. Sairaaloissa ja vanhainkodeissa kuulemma on apulaisia, joiden tehtava on pedata pedit, nostella potilaita, auttaa vessaan ja suihkuun, jne. Nama apulaiset eivat ole hoitajia, eika heidan toimenkuvaansa kuulu laakkeiden annostelu tai mitkaan muutkaan hoitotoimenpiteet, siteiden vaihtoa lukuunottamatta. Toimistossa (ainakin julkissektorilla) on ihan eri maara admin- eli sihteerihenkilokuntaa kuin Suomessa totuin. Tyomailla nayttaa ainakin ulkopuolisen silmiin olevan niin paljon vakea, etta osalla on hyvinkin aikaa nojailla lapioon tai valvoa koko paiva, laskeeko vai nouseeko betoninvalmistukseen tarvitun vesialtaan vedenpinta paivan mittaan.

Kahviloissa porraa useampia kahvityolaisia tiskin takana, ja he kaikki ovat kylla kiireaikaan tarvittuja. Joissain kampaamoissa tyotehtavat on porrastettu niin, etta harjoittelija pesee asiakkaan hiukset, ’variteknikko’ varjaa, ja ’stylisti’ leikkaa hiukset. Mahdollisesti viela neljas henkilo kuivaa ja muotoilee kampauksen. Tama vaenpaljous tyopaikoilla on hyva hommeli, koska kaupasta loytyy aina myyja ja ravintolasta tarjoilija, jonka saa jopa kiinni, kun on asiaa. Suomessa loputtomia Prisman kaytavia yksin vaellelleena, myyjaa turhaan huhuilleena olen varsin kiitollinen tasta runsaammasta tyovaestosta. Mutta.

Peruswessi eli lansiaussi ei nayta ottavan vastuuta mistaan. Tyota tehdaan minimimaara, minimivastuulla, minimikiinnostuksella, minimimaaralla liikkeita. Jos mahdollista, tyota tehdaan osa-aikaisena (eika niina parina viikon tyopaivana saada nakojaan paljoakaan aikaan), jottei tarvitse liikaa kuluttaa vaivaa, aikaa ja energiaa rahanhankitaan. Tuli kampaajalla hiustenpesua odotellessani mieleen, etta mahtaako tama olla seurausta takalaisesta harjoittelija/tyossaoppimiskoulutuskulttuurista. Suomessahan tyoelamaan tullaan useimmiten korkeakoulututkinto taskussa, vahintaan on ammattiopisto kaytyna. Taalla monien ns. suorittavan portaan ammattien koulutus perustuu lyhyimmillaan muutaman viikon tai muutaman kuukauden kouluun, jonka jalkeen suurin osa taitojen oppimisesta tapahtuu ohjatusti ja palkallisesti tyopaikalla.

Kampaajalla huomasin niska pesualtaan laitaa vasten puutuessa, etta tassa on puolensa ja puolensa. Kampaaja 1 kysyi harjoittelijalta 2, etta peseeko kukaan taman asiakkaan tukkaa. Harjoittelija 2 sanoi, etta kukaan ei kaskenyt pesemaan. Minut oli siis tuotu harjoittelijan nenan alle, taman valvoman altaan aareen istumaan, mutta mitaan ei alkanut tapahtua, ennenkuin tytto sai uudet ohjeet, etta ala vain tuijota vaan pese. Kampaaja 1 kysyi seuraavaksi harjoittelijalta 3, etta onko kukaan kaynyt tervehtimassa asiakasta y (joka odotteli ovensuussa). Harjoittelija 3 totesi, etta kukaan ei kaskenyt tervehtia.

Ymmarran, etta ehka ensimmaisessa tyopaikassaan olevat teinitytot eivat ole edustava esimerkki koko WA:n tyovoimasta, mutta tama asenne ’kukaan ei kaskenyt, en tehnyt’ ei ole yksin heidan edustamansa. Takalaisilta ystavilta kuulee kauhutarinoita naiden tai naiden tuttujen tyopaikoilta. Tavaroita siirrellaan tuotantohallin laidalta toiselle ja takaisin sen kummemmin miettimatta, missa niita oikeasti tarvittaisiin ja miten tehtavat etenisivat tehokkaimmin. Oma-aloitteisuus tuntuu olevan taysin puuttuva luonnonvara, ja reippaasti toihin tarttuminen on monelle vieras idea.

Oman tyopaikkani aussikollegat ovat ahkeria ja tunnollisia seka rehellisia tyontekijoita, mutta eivat mielellaan tee mitaan, mika haivahdyksenkaan verran saattaa ylittaa heidan valtuutensa. Jos on olemassa riski, etta joku paatos ei perustu manuaaliin, ohjekirjaan, protokollaan tai intranetin ohjeisiin, sita ei tehda, vaan mennaan kysymaan ylemmalta pomolta. Itse taidan temmeltaa kuin norsu posliinikaupassa kirjoittamalla raportit niinkuin minusta on oikein, fiksua ja tehokasta, ei niinkuin ohjesaanto sanoo. Pomot eivat tasta ole valittaneet, mutta oikolukuvaiheen suorittavilta saman portaan kollegoilta kuulen tasta joskus: ”sinulta jai sivunumerot pois tasta luonnosraportista, printtaatko uudelleen, niin oikoluen sen vasta sitten, manuaali sanoo niin”.

Ymmarran, etta kyseessa on taatusti kulttuuriero ja parhaani teen, etta noudatan ohjeita. Tassa viime viikolla kuitenkin turhauduin pariin typeraan ja aikaavievaan kaytantoon ja lahetin koko tiimille yrittamalla laimennetun, mutta edelleen tulikivenhaivahdyksisen meilin, etta voitaisko nyt pliis jo viimein paivittaa nama prosedyyrit talle vuosituhannelle oheisen ehdotukseni mukaisesti? Vastaukseksi onneksi tuli kannatusta. Nyt pari paperiatuhlaavaa tyovaihetta on poistettu pykalista ja eras perusraporttipohja paivitetty jarkevampaan taulukkomuotoon, koska seka pomo etta kollegat yhtakkia havahtuivat huomaamaan, etta paperiton sahkoinen raportointi, seka taulukon tayttaminen vuolaiden selostusten sijasta onkin itse asiassa tehokkaampaa, ohjesaannon vaatimuksista huolimatta.