Naisasialla

On kestanyt lahes kaksi vuotta taalla, ennen kuin sisainen feministi on pulpahtanut pintaan ja valloilleen. WA:ssa kaytiin osavaltion parlamenttivaalit parisen viikkoa sitten ja tuloksena ennestaankin pieni naisministerien maara tipahti kahteen yksiloon. Seitsemaatoista ministerinsalkkua ’miehittamaan’ loytyi reilun kahden miljoonan asukkaan WA:sta vain kaksi riittavan patevaa naista. Nainkohan.

Suuresti ei myoskaan yllata, etta ministerinsalkut ovat ns. perinteisille naisten alueille ’mielenterveys- ja vammaispalvelut, lastensuojelu’, seka ’naisten asiat’. Tosin toinen ministereista vastaa myos poliisivoimista ja tieliikenteesta, seka pienyrityksista. Itse en pelkkana PR:na eli pysyvalla oleskeluluvalla asustelevana ei-kansalaisena saanut aanestaa, joten en erityisemmin vaaleja seurannut. Tulos kuitenkin ihmetytti nain lansimaa(pohjoismaa?)vinkkelista, silla olisin kuvitellut prosenttiosuuden liikkuvan lahempana edes suhdetta 40%-60% kuin 12%-88%.

Aihe tuntuu sikalikin ajankohtaiselta, etta olen nyt parin viikon aikana kohdannut muitakin kummallisia vanhakantaisia kasityksia. Tyopaikalla kuulin, etta eraaseen johtopestiin oli valittu organisaation ulkopuolinen supliikkimies patevan, jo vuosia talossa tyoskennelleen ahkeran naisen sijasta; supliikkimies itse asiassa paatyi eroamaan pari paivaa sitten taysin yllattaen, koska ei loppujen lopuksi parjannytkaan tehtavassaan.

Tyopaikan sekajoukkuepuulaakipeleissa kuulen jatkuvasti kommentteja muilta naisilta, miten ’emme me naiset saa mitaan aikaan tassa lajissa, antaa miesten pelata’, jne. Siis herrajjesta, nyt loppuu tuo itse itsensa lyttaaminen! Naytan varmaan kaapiopinserilta naita kommentteja kuullessani, silla usein samaiset naiset peruvat puheensa saman tien minua vilkaistuaan – tai tarkemmin sanoen muuttavat ne muotoon ’niin siis puhuin itsestani, hehheh’.

Myos miehet erehtyvat kommentoimaan samassa sarjassa, esim. ’antaa tyttojen pelata keskenaan, ettei tule liian epatasaiset matsit’. Anteeksi nyt vaan, mutta miten esimerkiksi biljardinpeluussa paadytaan auttamatta epatasaiseen tilanteeseen, jos toisella pelaajalla sattuu olemaan munasarjat niiden toisten munien sijasta? Myonnan auliisti, etta esimerkiksi squash-aloittelijana havisin kaikki pelini miehia vastaan. Mutta joukkueemme toinen nainen, piirisarjamestari K sen sijaan hakkasi palloa menemaan sen verran kovaa, etta matsit paattyivat tyypillisesti lukemiin 30-1, K:n voitoksi.

Oma pomoni sattui viela kommentoimaan tassa samoihin aikoihin, etta seuraava tavoitteeni uraportailla on varmaankin tietty tiimi, jonka paavastuulla ovat organisaation sihteeripalvelut. Vitsiksi tarkoitettu kommentti sai vastaansa tyrmistyneen tiuskaisun, etta miksi ihmeessa siirtyisin samalla portaalla vaakasuunnassa tai perati ns. alemmas (tehtavien vaativuudessa ja palkkatasossa). Pitaa ilmeisesti taman harhakuvitelman karkottamiseksi alkaa hakea jokaista johtoportaan paikkaa, joka puodissa aukeaa. Pomon puolustukseksi sanottakoon, etta organisaation muiden sektorien jasenet ovat kauttaaltaan ja tykkanaan ekonomeja, joten humanistin papereilla ja kokemuksella niihin on vaikea paasta.

Silti olen alkanut haistamaan lasikatto-oireita (olipa syyna sukupuoli, ika tai koulutustaustani), kun miehia tunnutaan suosivan ylennyksissa, riippumatta siita, millaiset johtamistaidot henkiloilla todellisuudessa on. Logiikka lienee se, etta koska moni ikaiseni nainen jaa aitiysvapaille, ei kannata ylentaa, koska ’pomo ei voi olla osa-aikainen’. Tuokaan ei tosin ole itselleni selvaa, etta miksi ei. Luulisi, etta tehtavien organisointi, patevyys ja tehokkuus painavat vaakakupissa enemman kuin lasnaolotuntien maara. No ja jaa-a, tama tuskin on Australian yksinoikeus- tai erityisongelma. Valitettavasti.

Ikava kylla vanhakantaista tyonjakoasennetta eivat auta ne tuhannet ja taas tuhannet naiset, jotka tassa maailmankolkassa nayttavat roikkuvan pelkastaan akkirikastuneiden kaivosmiesten perassa. WA elaa kaivosteollisuudesta ja kaivoksilla palkat ovat tunnetusti hyvat, vastineeksi raskaasta raadannasta seka henkisesti kuluttavasta reissutyosta. Taalla kuulee ihan liikaa tarinoita siita, millaisia eparealistisia ja epareiluja odotuksia monilla takalaisilla naisilla miehia kohtaan on. Pitaisi loytaa joku siipaksi, joka elattaa, palvelee, hoitaa, rahoittaa, syottaa, juottaa, kestitsee ja kustantaa kaiken manikyyreista lahtien, jotta naisen itsensa ei tarvitse tehda enaa toita. Anteeksi mita? Mista lahtien tallainen leikki-ikaisen tai esiteinin satumaa on ollut aikuisten ihmisten (naisten tai miesten) elamantavoite???

Monet reissutyota tekevat kaivosmiehet ova poissa kotoa viikon tai viikkoja kerrallaan, ja jattavat luottokortin siksi aikaa partnerille. Luottokorttia sitten vingutetaan ihan urakalla. Viimeisin totaalinen kuulemani ylilyonti oli, kun tutuntuttu mies oli jarjestanyt ja maksanut morsmaikun vaatimuksesta haat, joiden kokonaishinta oli $40 000, siis noin 30 000 euroa. Mies on ammatiltaan puhelinmyyja, ja joutui lainaamaan suurimman osan laskun summasta. Mutta ylihintaiset kekkerit piti jarjestaa, jotta morsian sai paivansa prinsessana – johon omasta mielestaan oli oikeutettu. Jos ei puhelinmyyjamiehen kustantamana, niin aina loytyisi jostain rikkaampi kaivossiippa. Herramunjee...

Toinen tuttu mies toivoo kovasti loytavansa elamankumppanin nettideittailun kautta, mutta tahan saakka jokainen yhteydenotto naisilta on alkanut: ”teetko FIFOa, jos niin mita rosteria”, eli teetko reissutoita kaivoksilla ja milla vuoroilla (eli paljonko voi laskeskella miehen tienaavan, koska pitkat vuorot tietavat enemman rahaa kuin lyhyet). Harmi etteivat Perthin naiset lue tata ulkomaankielista blogia, mutta tekisi kylla mieli yhta jos toistakin ravistella ja huutaa taysilla korvaan: ryhdistaydy hyva nainen, ole kunnon ihminen!