18.4.2013

Ranskan maaseutu osa I

Pariisista suuntasin vierailemaan Loiren laaksossa, tarkemmin sanoen Cher-joen rannalla Toursin kaupungista itään.

Hyppään luotijunaan Pariisin Montparnassen asemalla ja huomaan saman tien, että a) juna on varsin siisti, penkit tilavat ja jalkatuki oikealla korkeudella, joten VR saisi ottaa tästä matkustusmukavuudesta oppia; ja b) en mitenkään jaksa nostaa matkalaukkuani ylähyllylle. Vaeltelen käytävällä hoomoilasena matkatavarasäilytystilaa etsien, sellaista Suomen junista tuttua hyllykköä ulko-ovien vierestä ei löydy, enkä ehkä uskaltaisi jättääkään laukkuani vahtimatta. Kallisarvoiset tuliaissuklaat ynnä muut täytyy varjella! Viimein tajuan, että isoille laukuille on varattu tila vaunun keskeltä, jonne on jätetty parin penkin mentävä aukko lattialle.

Konduktööriä ei kuulu koko reilun tunnin matkan aikana*, joten torkahtelen pää ikkunaa vasten - jet lag painaa edelleen. Joudun vaihtamaan junaa Montrichardin asemalla, joka on Etelä-Ranskan rautatieliikenteen solmukohtia, vaikka pikkukylänen onkin. Vähän kuin Ranskan Pieksämäki, myös (neuvostohenkisestä betoni)arkkitehtuurista päätellen. Kätevästi lipussani EI lue, miltä raiteelta jatkoyhteys lähtee. Lipussa ei myöskään lue, mikä on jatkoyhteyden pääteasema. Näyttötauluilla ei näy sellaista junaa, jonka lähtöaika olisi sama kuin lippuuni on merkitty. No ai kun kiva. Lipussa tai näyttötauluilla, yhtään missään, ei lue mitään itseäni hyödyttävää, ja jatkoyhteyden pitäisi lähteä 10 minuutin päästä. Jaiks.

Raijaan kolhitun matkalaukkuni asematunneliin jälleen rappusia pitkin (ranskalaiset, miten olisi pari suunnittelukurssia hissien ja rullaportaiden strategisesta sijoittelusta?) ja löydän vihdoin seinältä tulosteen asemalle saapuvista ja siltä lähtevistä junista. Oikea raidekin löytyy tulosteen perusteella. Hyppään oikeaan junaan ja huomaan saman tien, että täällä tykätään varmistaa junayhteyden kannattavuus. Juna on reilulla kädellä ylibuukattu, paikkanumeroita ei ole jaettu, ja turhan paikkahaeskelun jälkeen ainoa istumapaikka löytyy käytävältä oman matkalaukkuni päältä. Tuliaiset, sori nyt tämä ahterilla lyttääminen.

Vihdoin olen määränpäässä ja isäntäväkeni kaappaa minut ranskalaisten poskisuudelmien jälkeen autoon ja kohti ensimmäisiä nähtävyyksiä. Alue on tunnettu siitä, että idyllistä maaseutumaisemaa pilkuttavat kylät varhaiskeskiajalta, elleivät peräti Asterixista tutuilta roomalaisajoilta. Kylän keskellä tai tuntumassa on aina linna kuin suoraan satukirjasta. Ja toinen toistaan hienompia ja paremmin säilyneitä nämä linnat ovatkin! Lomailu- ja matkakohdevinkkejä kaipaavat, kannattaa googlata hakusanoilla le chateaux de la Loire, ja takaan, että iskee matkakuume päästä ihailemaan Loiren seudun maisemia. 

Alueella tehdään kesäisin kuumailmapalloretkiä, joilla näkee silmänkantamattomiin levittäytyvät aatelisten maat linnoineen yhdellä silmäyksellä. Linnoista löytyvät pyöreät tornit ja vallihaudat, jättimäiset muurinmurtajankestävät ovet, seiniltä vaakunoita ja haarniskoja, usein myös autenttinen tai sen veroinen kalustus ja sisustus, sekä  ritarin+hevosen mentävät oviaukot ja jopa portaikot: eräässäkin linnassa on kierreportaikko yläkertaan erikseen ratsuille ja ihmisille, en tosin tiedä miksi vaikkapa kolmoskerroksessa tai linnan katolla on pitänyt voida ratsastaa. Osa linnoista on nykyään Ranskan valtion omaisuutta, osa on edelleen perikunnan hallussa. Yhdessä käymistämme linnoista peräti asutaan, ja aatelisperheen valokuvia, hääkuvineen päivineen, on aulassa näytillä.

Kun hihkun ja ihastelen ääneen näitä satukirja- tai fantasiamaisemia, isäntäväkeni kysyy, että ovatko linnat Suomessa kovastikin samanlaisia. No eivät nyt ihan tarkalleen... Olavinlinna ja Turunlinna eivät ole todellakaan näin näyttäviä, koristeellisia tai suuria. "Ai ihanko totta, missäs suomalaisten kuningas sitten asui?". Niinpä... Ruotsissahan se, totean. Illalla syödään iso tarjottimellinen erilaisia pateita, lihahyytelöitä, rapukakkua, pikkelsöityjä sipuleita ja lihaisia makkaroita, sekä maistellaan puolisen tusinaa erilaista vuohenjuustoa, paikallisia herkkuja kaikki. Luonnollisesti viinilasillisten kera. En tunnista yhtäkään ruokalajia, enkä ole niitä siten myöskään koskaan aiemmin maistanut. Mutta toivon mukaan maistelen paljonkin jatkossa, sen verran maistuvia olivat kaikki - liian tuhdin ja maksaisen makuista verimakkaraa lukuunottamatta.

Esimerkiksi tällainen valtavan komea linna tuli nähtyä ja kierreltyä. Chenonceau chateau.
*Kuulin myöhemmin isänniltäni, että minun olisi pitänyt itse älytä leimata matkalippu jo asemalla, ja leimaamattomasta matkalipusta seuraa tarkastusmaksu, jos kiinni jää. Paitsi että turistien kohdalla saatetaan tehdä poikkeus, koska eihän ranskaa osaamattomilta voi täyden kympin suoritusta odottaa missään asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!