1.6.2013

Muutto

Istun sohvalla kirjoittamassa, päälläni paksut collegehousut, kahdet paksut sukat, paita, hupullinen neule ja paksu collegehuppari - sekä villaviltti. Ja silti on viileää. Tervetuloa Australian talveen. Ainut tapa lämmittää tämänhetkisessä talossani on pitää ikkunoita auki päivällä, jos on lämmintä. Toivon mukaan lämpö säilyy edes keskiyölle saakka. Yleensä ei. Jos ei ole aurinkoinen päivä, lämmitystä ei ole ollenkaan. "Mitä suotta, eihän kylmää kestä kuin kolmisen kuukautta", on täkäläinen ajattelutapa. No niinpä, mutta kolme kuukautta tuntuvat tuplasti pidemmiltä, jos koskaan ei kunnolla sula.

Täkäläisillä on erikoisia ratkaisuja asiaan kuten lämpöpuhallin (kuin tuuletin, mutta puhaltaa kuumaa ilmaa), lämpölamput suihkussa, tai sähköpeitto sängyssä. Suihkun lämpölamppuja pidän itsekin päällä, mutta kahta muuta en ole testaillut, epäilyttävät sähkönhukkaajina ja/tai vaarallisuuksina. Sähköisku nukkuessa ei tunnu odottamisen arvoiselta. Onneksi sentään päivisin on ollut aurinkoista! 

Muuttopuuhat ovat pitäneet kiireisinä ja liikkeessä (lämpimänä), mutta uudessakaan talossa ei tule olemaan lämmitystä. Täällä yleinen ratkaisu, kaasulämmitin, ei uudessa talossa onnistu, koska ei ole kaasupistettä. Kaasua kohtaan tuntemani epäluulo on täällä haihtunut kaasulieden kätevyyden myötä ja myös siksi, että kaasu on sähköä halvempaa ja kaasulla lämmittäminen säästää selvää rahaa. Mutta tämä vaihtoehto ei siis itsellä tule kyseeseen. Todennäköisesti tulemme elämään kuten paikalliset, ilman sen kummempaa lämmitystä ja moneen vaatekertaan pakkautuneina. Onhan kyse vain kolmesta kuukaudesta...

Muuton takia saa taas ihmetellä, että mikä himputin järki on siinä, että vuokra-asunnon mukana ei tule jääkaappia? Joistain vuokra-asunnoista puuttuvat jopa keittiön kaapit, eli paikallaan ovat vain lavuaari, liesi ja ehkä yksi työtaso. Pantry eli kuivaruokakomero on melkeinpä harvinaisuus, joka usein täytyy itse ostaa ja tuoda muutossa mukanaan. Sen sijaan kattolamput kuuluvat kalustukseen, mikä on kätevää. Voin vain kuvitella sitä ulkkarimuuttajien tuskaa Suomessa, kun nämä lyhyenä talvipäivänä tajuavat, että talossa ei ole vessan lamppua lukuunottamatta yhtään valonlähdettä ennen kuin kattolamppujen johdot on nykerrelty amatöörisähköasentajina kattorasioiden sokeripaloihin. Onneksi sentään Suomessakin on nykyään yleistä, että kattolampuille on ihan pistorasia niiden törröttävien johdonpätkien sijasta.

Muutto on ollut sikäli aikaavievä, että meidän on pitänyt ensin metsästää jostain kaikki muutettava omaisuus. Kumpikaan meistä ei ole tähän mennessä täällä omistanut muuta kuin omat henkilökohtaiset tavaransa. Jokainen huonekalu, astia, kodin tarvike ja sähkölaite on pitänyt hommata tätä uutta kotia varten. Tavaraa saisi halvalla ja jopa ilmaiseksi mm. Gumtree-osto- ja myynti-ilmoitus-nettisivulta, sekä tienvarsilta poimimalla. Täällä ihmiset tyhjentävät jämäkamansa säännöllisin välein talojensa eteen keräystä odottamaan, ja näistä kasoista voisi tehdä löytöjä. Torakkahysteerikkona en ole suostunut ottamaan vastaan mitään ilmaista ja ulkona säilöttyä, missä on pehmusteita. Tuttavan myymää sohvaa tutkailimme sillä silmällä, mutta kun suojapeitettä nostettiin terassilla, sohvatyynyjen välistä pelmahti parikin torakkaa. TOTA EI TASAN VARMASTI MEILLE VIEDÄ, tuomaroin, ja siihen jäi. 

Ratkaisuiksi löytyivät Ikea ja Super Amart, jossa on kätevääkin kätevämpi (ja tällaisen pihin sydämeen täysillä kolahtava) löytönurkka. Super Amartista saa täyspuisia laadukkaita kalusteita jopa 70% alennuksella, koska laatikosta puuttuu kahva, on pientä kolhua nurkassa, tms. Uusia nuppeja ja kahvoja saa rautakauppa Bunningsista ja kolhu sohvapöydän jalan pohjassa ei todellakaan estä minua kyseistä sohvapöytää käyttämästä. Onnistuimme jopa alittamaan ennestäänkin niukan kalustusbudjettimme näiden liikkeiden avulla - budjetti tosin räjähti hienon pesukoneen ostoon. Tarkoitus oli alun perin ostaa "kunhan nyt toimii" periaatteella, mutta muutama satanen lisää ja käyttöön saatiin oikeasti hyvä, energiatehokas ja pitkäikäinen laite, joten oli perusteltua. 

Jotenkin pitäisi vielä ratkaista eteisen puute. Talossa tullaan suoraan sisään olohuoneeseen, mikä nyt on toki parempi kuin keittiöön, muttei silti ihanneratkaisu. Irtokaapille ei ole oikein paikkaa, mutta kai se on vain johonkin parkkeerattava kenkiä ja takkeja varten. (Puoliksi) suomalaisessa talossa ei aleta marssia kengät jalassa pitkin poikin tiloja. 

1 kommentti:

  1. Mä suosittelen makuuhuoneeseen sellasta kuumapuhallinta, meidän Sunbeamin puhallin hoitaa hommansa siedettävästi kun sen laittaa päälle n. 30 min ennen arvioitua sänkyynmenoaikaa ja avaa peitteet, niin sänkykin lämpiää vähän. Sit ennen nukkumaanmenoa puhallin sammuksiin ja kylmää aamua odottelemaan.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!