Aboriginaalikulttuurin juhlaviikot

Oho joko tässä taas kaksi viikkoa vierähti bloggaamatta? Perusselitys, eli töissä kiire, on tänäänkin kovaa valuuttaa. Kun pakertaa paperitöitä koko päivän (ja viimeiset pari viikkoa myös ylitöinä), ei hirveästi huvita kotiin tultua avata konetta ja alkaa naputtaa. No, onpahan kertyneenä postausideoita varastoon.

Käytiin viime sunnuntaina ottamassa osaa NAIDOC-viikon avajaisiin. Kyseessä on aboriginaalikulttuurin kansallinen juhlaviikko, ja Perthin avajaiset pidettiin Wellington Square-puistossa ydinkeskustan itäpuolella. Täällä WA:ssa vaihtui äskettäin hallitus ja sitä myöten pidetyn ministerinsalkkujaon myötä myös aboriginaali-sanan käyttö tuli taas sallituksi. Alkuperäisasukas-asioista vastaava ministeriö näet neuvotteli aboriginaaliedustusryhmien kanssa ja he keskenään päätyivät lopputulemaan, että aboriginaali on sittenkin parempi termi kuin indigenous, kotoperäinen (käytetään yleensä kasveista ja eläimistä). Tiedä häntä, ehkä kanadanmallin mukainen First Nations (ensimmäiset kansat) olisi kaikkein toimivin. Tosin monet aussit eivät hurraa idealle, että mikään kansanosa nostettaisiin ensimmäiseen eli ykkösasemaan.

Seuraa arkaluontoista tekstiä arkaluontoisesta aiheesta. En tiedä, oliko Wellington Square valittu vahingossa vai tarkoituksella juhlapaikaksi. Puisto ja sen ympäristö on nimittäin Perthissä tunnettu siitä, että sitä normaalisti kansoittavat humalaiset ja/tai muissa aineissa olevat alkuperäishenkilöt. Liimanhaistelu on täällä yleinen ongelma ablasten - ja nuorten keskuudessa, ja männä viikolla jaoin bussin abäitiporukan kanssa - se, että jokaisella oli 0,5-2-vuotias lapsi matkassa, ei haitannut Jim Beam-viskikoktailtölkkien kumoamista bussissa. Aboriginaalit ovat täällä se pahnanpohjimmainen kansanosa, ei auta. Tästä huolimatta ja tämän surullisuuden vuoksi halusimme katsastaa juhlaviikkojen avajaiset ja nähdä, millaisia ne hyvät puolet alkuperäistön kulttuurissa ovat.

Juhlaviikko on lähtöisin protestijuhlasta, jota aboriginaalit viettivät vastalauseena valkoisten viettämälle Australia Day:lle. Vuosikymmenten mittaan protestipäivästä saatiin aikaan kompromissipäivä 1970-luvulla, ja NAIDOC-komitean työn tuloksena viimeiset kolme vuosikymmentä on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlittu enemmän tai vähemmän onnistuneesti aboriginaalikansojen omaa kulttuuria. Telttakatos Perthin juhlapaikalla oli tarkoitettu ehkäpä tuhannelle hengelle, ja juhla-alueelle olisi mahtunut helposti ehkä viitisentuhatta sielua. Nyt paikalle oli päätynyt arviolta viisisataa, joista kolme neljäsosaa valkoisia. Tapahtumajärjestäjien kojut ympäröivät tapahtumatelttaa ja ne kierrettyämme ihmettelimme, että missä ovat kaikki aboriginaalikulttuurin lähettiläät? Odotimme näkevämme eri heimojen edustajia, jotka esimerkiksi kertoisivat heidän omasta kielestään, perinteistään, tavoistaan, taiteestaan, symboleistaan jii än ee. Ei niin ketään.

Nyt kojuja miehittivät tahot kuten Centrelink (Aussilan Kela/Sossu), päihdeyhdistykset, vapaaehtoisjärjestöt, pankki, vakuutusyhtiö, ynnä muut. Eli tarjolla oli valkoisten järjestämiä palveluja valkoisten järjestämässä juhlassa, jonka tavoitteena oli juhlia ja tuoda esiin alkuperäistön kulttuuria. En sano, että Suomessa on kaikki mallillaan, mutta lehdet olisivat täynnä pöyristystä jos Suomessa järjestettäisiin saamelaiskulttuurin juhla ja paikalla ei olisi yhtään saamelaista tapahtumajärjestäjää, esillä ei yhtään neljäntuulenlakkia tai poroa; pelkästään Kelan infopiste erilaisista sosiaalituista saamelaisille sekä Lopeta Perheväkivalta- ja Lopeta Narkkaus-järjestöjen edustaja. Tämä hyvää tarkoittava lähestymistapa vain entisestään vahvistaa kurjaa kuvaa avuttomista sekopäisistä autettavista, joista ei ole itsekseen mihinkään - ei edes kertomaan oman kansansa perinteistä.

Olihan paikalla sentään esityksiä. Seurasimme tunnin ajan tanssiesityksiä eturivissä, joka oli varattu "Elder" - eli heimovanhimmille. Täytimme tyhjyyttään kumisevaa riviä, koska paikalla oli noin nolla Elderiä. Lukuunottamatta kourallista valkoisia poliitikkoja. Tanssiesitykset olivat hienoja ja koko sydämellä tanssittuja, vaikkakin asut ja koreografiat olivat todella kotikutoisia. Itseäni koskettivat eniten teinipoikien tanssi, sekä isänsä kanssa esiintyneen kuusivuotiaan pojan tanssi. Sentään osa perinteistä kulkee yhä eteenpäin. Kun ottaa vielä huomioon, että yli puolet Perthissä tehdyistä omaisuusrikoksista on tilastojen mukaan aboriginaaliteinien tekosia, on todella hieno juttu, että osa nuorista on taustastaan ylpeitä ilkivallan sijaan.

E sen sijaan ei osannut peitellä pettymystään, sillä hän odotti Polynesian-kokemustensa perusteella upeita käsintehtyjä kaislapukuja tms., äärimmilleen hiottuja ja harjoiteltuja tansseja sekä virtuoosimaista laulua ja musisointia. Perthin-vastine oli kotoa kaapista löytyneet pöytäliinat vyötärölle ja menoksi.

Parhaani mukaan yritin tsemppautua juhlatunnelmaan, mihin tanssijoiden seuraaminen hetkellisesti saikin. Yleisövessassa asiointi sen sijaan tipautti maan pinnalle. Bajamajoihin oli jonoa, joten eikun puiston yleiseen vessaan - tapahtumajärjestäjien estelyistä huolimatta (älkää sinne menkö, ne on kaikille avoimia vessoja. - ai, onko se joku ongelma...?). Virhe. Roskikset pursuilivat huumeruiskuja. Kävi selväksi, miksi tapahtumaa oli mainostettu isoon ääneen ja joka ikisessä bannerissa alkoholittomana ja huumeettomana.  Kun katselin nurmikoilla istuvia muutamia aboriginaaliperheitä valkoisten kansoittamalla juhla-alueella, hyvää tarkoittavan, mutta täysin toimimattoman tekopyhyyden huokumiselta oli mahdoton välttyä. Ei iloisin osallistumani juhla koskaan. Kaipa tämäkin juhlaperinne ja molemminpuolinen (valkoisten ja aboriginaalien) asennemuutos pitää jostain aloittaa.

Tässä kuitenkin muutamia tanssitunnelmapaloja. Tanssijat imitoivat hienosti kenguruita ja iibiksiä, sekä esittivät metsästyskohtauksia.

Aluksi joukko naisia tanssi piirissä laulaen ja suitsuttaen savua astiasta, jossa oli palavia eukalyptusoksia.

"Metsästäjä"-ryhmä valmistautuu. Alla metsästystanssi.

Naiset palasivat välillä areenalle laulamaan ja tanssimaan. Heidän tanssinsa imitoi  kasvien ja juurien keruuta.

Mukana myös lapsia. Kuvan pikkupoika oli ryhmän nuorin ja mainio esiintyjä, vaikka selvästi jännittikin. Ps. jos pojan valkoihoisuus ihmetyttää, aboriginaaliksi voi identifioitua, jos suvussa on alkuperäisväestöverta jossain kohti. Eli joukkoon kuuluu kaiken värisiä ihmisiä.
Alla teinipoikien kengurutanssi.

Aboriginaaliheimoihin kuuluvat myös Australian koilliskärjen edustalla sijaitsevan Torresinsalmen saarelaiset, polynesialaisvaikutteista. 

Esiintymässä oli neljä ryhmää, joista kukin palasi areenalle aina edellisen lopetettua. 

Esiintyjät odottamassa vuoroaan. 

Pikkupoika mukana metsästämässä. Alla esiintyjät kiittävät didgeridoonsoittajaa, joka säesti kaikkien tanssit.