Uutena parlamenttiin, tai siis edustajainhuoneeseen, menijänä yllätti puolue nimeltään Palmer's United, kaivosmiljönääri Clive Palmerin perustama ja johtama puolue, jonka johtoajatus on louhia lisää ja maksaa vähemmän veroja.
Itse en ole Abbotin voitosta hyvilläni, sillä hänen lupauslistallaan on mm. leikkauksia koulutukseen, erityisesti humanististen ja sosiaalitieteiden rahoitukseen, vähemmän tai ei lainkaan sanktioita saastuttaville isoille firmoille, leikkauksia Australian ulkomaan tukeen (humanitääriseen työhön) ja leikkauksia luonnonsuojelualueisiin erityisesti merellä - ei hyvä koralliriutoille. Ottaen huomioon, että Australialla menee edelleen, pienestä laskusuunnasta huolimatta, todennäköisesti parhaiten maailmassa talouden saralla, mittava leikkauslista ei minua vakuuta. Etenkään, kun se kohdistuu ympäristönsuojeluun ja heikoimpien auttamiseen.
Aioin kirjoittaa täkäläisistä vaaleista ja puolueista laajemmalti, sekä vertailla tilannetta Suomeen, mutten näin sunnuntaiaamun kahvikuppi kourassa jaksakaan panostaa runsasta tiedonhankintaa vaativaan aiheeseen. Siispä takaisin helppoihin aiheisiin eli omiin mielipiteisiini! Vastauksia kysymyksiin, joita minulta usein kysytään.
Mitä kaipaan eniten Suomesta?
Rakkaat ihmiset, sauna ja salmiakki ovat kova kärkikolmikko, mutta olen huomannut alkavani kaivata sellaisia asioita kuin vuodenaikojen tunnelma. Vaikka rakastankin Australiassa sitä, ettei koskaan ole yhtä pimeä, pitkä ja kylmä talvi kuin Suomessa, järjenvastaisesti kuitenkin ikävöin hämärässä kynttilänvalossa tunnelmointia ja ikkunan takana paukkuvaa pakkasta.
Tunne on pahimmillaan jouluna, koska joulu nyt ei vaan kertakaikkiaan toimi uima-altaan reunalla joulukoristeet palmussa killuen. Haaveilen matkustavani Suomeen ensi kerran joulun aikaan - ennen joulua tai joulun jälkeenkin käy, jos itse aatoksi ei pääse - ihan vain siksi, että saisi nähdä kaikki pimeässä tuikkivat jouluvalot. Pakkaslumi leijailemaan pisteeksi iin päälle, ja hetki olisi täydellinen.
Myös syksyn kirpeät kirkkaat värikkäät ruskapäivät, ja toukokuun ujostelevanvihreät hiirenkorvat herättävät kovasti kaipuuta. Onneksi täällä on kevät aluillaan, ja jacarandapuut näyttää juuri nyt lehteen puhkeavilta tuomilta (ehdoton lempipuuni): mustia rönsyileviä oksia ja runsaasti pieniä vihreitä perhosmaisia lehtitupsuja harsona rungon ympärillä. Hiirenkorvahetki on täällä kuitenkin ohikiitävä, sillä enemmistö puista on ikivihreitä ja talvipaljaat puut puolestaan puskevat lehdet esiin lähes päivässä, kun tulee riittävän valoisaa ja lämmintä.
Lisättäköön, että jos olisin vielä opiskelija, kaipaisin täällä todella ponnekkaasti julkisin varoin kustannettua koulutusta. Täällä velkahirteen ehtii hyvissä ajoin ennen työuran aloitusta. Minulle selvisi vasta äskettäin, että osa maisterikoulutuksesta on ausseille ja pysyvän oleskeluluvan haltijoille (kuten minulle) ilmaista. Harva kuitenkaan näitä tutkintoja suorittaa, koska se kandiksi pääseminen maksaa rahaa, ja aika rutosti. Kun on kandinpaperit taskussa ja toisessa taskussa mittava opintolaina, ei ihme, että on kiire töihin jatko-opiskelun sijasta.
Milloin muutan takaisin Suomeen?
Ei ole näköpiirissä. Vaikka koti-ikävä joskus iskeekin, on sen voima vähäisempi kuin innostuksen asua täällä. Kaikki on niin hyvin nyt, että maanmuutto tuntuu turhalta onnistuneen rakennelman ravistelulta. Erityisesti Suomen edelleen heikossa taloustilanteessa. Myöskään E:llä ei ole hinkua palata Eurooppaan, samoista syistä kuin minullakin. Tosin hänellä on tapana unohtaa, mitä mieltä hän edellisen kerran samasta aiheesta oli, joten äskettäin yllätin hänet kommentoimasta, että saattaisi harkita Pariisiin muuttoa. Minun on paras alkaa sukia ruosteita irti kouluranskasta tämän käänteen varalta. Ei tule kuitenkaan tapahtumaan lähivuosina, joten sukulaiset, laittakaa rauhassa ne tervetulokyltit takaisin varastoihin!
Enemmänkin elättelemme kumpikin haavetta matkustaa lisää ja kauemmas, ja ehkäpä muuttaa jonnekin kolmanteen maahan ainakin joksikin aikaa testaamaan, millaista elämä siellä on. Kannattaa pysyä kanavalla, tästä saattaa vielä joskus sukeutua blogi elämästä Costa Ricassa.
Miksi juuri Perth?
Hyvä kysymys. Ensin sattuma, sitten sosiaalisten piirien löytymisen ja kotiutumisvaiheen jälkeen tunne siitä, että tämä on "the place to be". Ei siksi, että Perthissä on kaikki niin jännittävää, aktiivista ja ihmeellistä. Pikemminkin päinvastoin.
Perth on edelleen, puolentoista miljoonan asukkaan metropoliksi kasvaneena, yllättävän unelias ja hiljainen. Sanoisin tuppukylä, jos en pitäisi paikasta. Mutta tuntuu, että kaupunki on kehityksen portaiden alkupäässä ja täällä on montakin kiinnostavaa käännettä tapahtumassa, kuten paljon rakennusprojekteja keskustassa. Tulossa on lisää pilvenpiirtäjiä, yrityksiä, kauppoja, tapahtumia, katutaidetta, vihreämpiä arvoja ja toivon mukaan näiden mukana sielukkuutta ja luonnetta.
Jostain ristiriitaisesta syystä en ole kiinnostunut asumaan Melbournessa, maailman parhaaksi äänestetyssä kaupungissa. Siellähän ON jo kaikki parhaiten. Olen paljon mieluummin täällä altavastaajan puolella ja itsekin mukana kehitystyössä. Pioneerina näkee kehityskaaren ensimmäiset versot, jotka toivottavasti kukkivat joskus. Jos eivät, pääseehän täältä aina pois, vaikkapa sinne Melbourneen.
Olen yleensäkin kiinnostunut paikoista, jotka eivät niinkään kiinnosta muita. Usein kiinnostuksen puutteeseen on syynsä, ja olen päätynyt paikkoihin, joissa ei todellakaan ole mitään nähtävää. Mutta tulipahan kartoitettua sekin tylsä kolkka tältä pallolta. Ja yleensä tylsilläkin kolkilla on kiinnostavia ja odottamattomia piirteitä. Olemme parin viikon päästä lähdössä reissaamaan Western Australian lounais- ja etelänurkkaan ja matkalla on merimaisemien lisäksi odotettavissa paljon sisämaan punaista pölyä, autiomaata ja kuihtuneita lännenkyliä. Pakosti siellä jossain on jotain jännittävääkin! Kuvia ja tarinaa seuraa.
 |
| Tällaisia kukkasia löytyy tästä maailmankolkasta. Bottlebrush tree'n eli pulloharjapuun sekä coral tree'n eli korallipuun kukkaoksia olohuoneen pöydällä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!