Tien päällä osa I

Palasimme toissapäivänä kuuden päivän road tripiltä (miksi ihmeeksi tuota suomeksi sanotaan? Tiereissu? Simppelisti automatka?), jolla mittariin kilahti 3310 kilometriä. Laitan tulemaan tietoa vierailluista paikoista aikajärjestyksessä ja kuvien kera, kun saan kuvia hieman järjesteltyä. Mutta ensimmäinen purkaus yleistunnelmia ja huomioita tien päältä. Näin meillä täällä WA:ssa.

Tältä siellä usein näyttää, tien päällä.

Ja välillä vetisempää. Rankkasateiden myötä välillä ajettiin tulvakohtaan, jonka syvyys oli paras mitata ennen autolla keskelle rysäyttämistä. Kuvassa matkaseura sekä uskollinen ratsu.

Viime viikko kartalla, klikkaa kuva isommaksi. Kohteiden K ja J (Esperance ja Lucky Bay) välissä ajoimme vielä pidemmälle Cape Arid'in luonnonpuistoon, joka on kartan oikeassa alakulmassa, mutta Google Maps ei tunnistanut sinne vievää tietä reitin piirtämistä varten.

1) Majoitus. Lomailu Australiassa ei ole halpaa edes ausseille. Olin ennakkoon etsinyt parhaat mahdolliset majoitustarjoukset Wotif.com - sivulta, sillä muualla maailmassa reissaamiseen käyttämäni Booking.com ei auta WA:n syrjäkylillä. Joita siis käytännössä kaikki muut kohteemme kuin Perth, Albany ja Esperance olivat. Wotif listaa hotellit, motellit, hostellit, bed & breakfast- eli aamiaismajoitukset, mökit sekä leirintäalueet, kun taas Booking.comista löytyvät pääsääntöisesti pelkästään kaupunkihotellit, joskus myös motellit ja hostellit.

Parhaat mahdolliset tarjoukset tarkoittivat huonehintaa $110-120/ kolme henkeä. Otimme siis ns. perhehuoneet motelleista, sillä yksi pariskuntahuone ja yksi yksittäishuone olisivat aina maksaneet tuplaten. Motelli - motor hotel - on halvin majailumuoto tien päällä täällä, kun taas mökit ovat lähtökohtaisesti useita satasia per yö. Parempia tarjouksia saisi majoittumalla pidempään kuin yhden yön, mutta autoreissun luonteen mukaisesti pysähdyimme vain yön yli per paikka. Hinta sisälsi parhaillaan tupakeittiö-makkari-kylppärikombon liinavaatteineen, yleisimmin pelkän makuuhuoneen ja kylppärin liinavaatteilla. Makuupussit oli mukana varuulta, jos jossain olisi joutunut maksamaan ekstraa petivaatteista. Aamupalaa ei kuulunut yhteenkään ratkaisuun, mutta vedenkeitin, leivänpaahdin ja pikakahvia sentään saatiin jokaisessa.

Kolme-neljäkymppiä per nenu ei ehkä kuulosta paljolta, mutta ottaen huomioon, että näitä tarjouksia sai todella metsästää ja normihinta olisi ollut vähintään parikymppiä lisää per henki melko perustasoisesta yöpymisestä, en menisi WA:ta mitenkään edulliseksi kehumaan. Joukkoon sattui yksi hieno löytö, siisti ja tilava tupakeittiö-makkari-kylppäri-kombo Albany Apartments. Enemmistö oli keskinkertaisia, hyvin autenttisen 70-lukuisia, nuhjaantuneita mutta kohtuuhyvin siivottuja huoneita, mutta joukkoon mahtui yksi aivan järjenvievä läävä:

Siirtymämatkalla upeasta Fitzgeraldin luonnonpuistosta kohti yhtä upeaa Esperancen luonnonpuistorannikkoa aioimme majoittua tuppukylä Ravensthorpen leirintäalueella, josta olin ennakkoon printannut mukaan tietoa netistä. Matkailuvaunuille tarkoitetulla alueella piti olla tarjolla perustasoinen donga- eli ikäänkuin työmaakonttiratkaisu, joka sisältää sängyt, tv:n, ruokailuryhmän sekä lisämaksusta liinavaatteet. Nettisivukuvassa on terhakan näköinen nelivetomaasturi parkkeerattuna kompaktin työmaakontin eteen. Sinne siis.
Ei olis pitänyt.

Ajoimme leirintäalueelle säkkipimeässä, ja ensivaikutelma oli hieman sekainen, mutta ok. Toimiston oven avauksella kasvoille pölähti sisältä kymmenittäin koiperhosia ja itikoita, jotka pörräsivät ainoan kattolampun ympärillä. Homssuinen keski-ikäinen nainen ilmaantui takaovesta - ilmeisesti kotoaan - palvelemaan. Pyysin backpacker-unit'it, eli kyseiset dongat: avaimet kouraan ja nainen näyttämään meille valoa, mistä dongat löytyvät. Kolmenkymmenen metrin päässä, paikalleen kiinnitettyjen huonokuntoisten matkailuvaunujen takaa löytyi kuin löytyikin luvattu työmaakontti. Avasimme ovet ja astuimme sisään. En tiedä miten paremmin kuvailla näkyä kuin hylätty työkaluvaja, tai ehkäpä räjähtänyt metsähöskä, jota kodittomat käyttävät lämmittelyyn.

Reikäinen linoleum peitti likaista lattiaa, tilassa rikkinäisiä eriparihuonekaluja, lattialla iänikuinen kuvaputki-matkatelkkari (joka "ei valitettavasti toimi"), seinän ja katon välissä kymmensenttinen "tuuletusrako" kauttaaltaan, koko mökki surraa itikoita ja ties mitä lentävää, ja keskellä huonetta kaksi kaatopaikalta löytynyttä sänkyä, toinen korotettu tiiliskivillä toisen kanssa samankorkuiseksi, päällä nuhjaisennukkaiset viltit ja monta kerrosta eriparilakanoita (ilmeisesti patjan reikiä peittämässä). En saanut sanaa suusta tämän hirveyden edessä, veli yritti urheasti lohduttaa että ei tästä maksaminen ole maailmanloppu - kai -, E kiersi tilaa parin askeleen verran ja julisti, että uusia makuupusseja ei taatusti uhrata bed bug - eli lutikkaisiin sänkyihin, ties vaikka saadaan vielä täitä ja kirppuja kaupan päälle.

Alkujärkytyksestä toettuani marssin takaisin toimistoon änkyttämään, että haluamme perua majoituksen ja jatkaa matkaa. Onneksi E juoksi mukaan ja vaati jämäkästi rahat takaisin, sillä nainen alkoi ensin inttää minulle, että mitä vikaa siinä muka on, ja oli syvästi loukkaantunut, ettei hänen "perustasoinen" majoituksensa kelpaa hienosteleville kaupunkilaisille! Kymmenen dollaria meni "luottokorttikuluina", mutta muuten saimme rahat takaisin ja kaasutimme aika rivakkaan ulos. Ohiajaessa tajusin, että koko alue oli selvästi tarkoitettu pysyvään asumiseen niille, joilla on varaa enintään nuhjuiseen asuntovaunuun kunnon asunnon sijasta. Härreguud, ei ikinä enää vastaavaa. Ja toisaalta, oli shokki myös tajuta, että jotkut todellakin asuvat näin, aina.

Onnistuimme siirtämään seuraavaksi yöksi tarkoitettua Esperance Bayview Motel -majoitusta ja painelimme yötä myöten puuttuvat parisataa kilometriä sinne nukkumaan. Sitä seuraavan yön vietimme teltoissa kuvankauniin Lucky Bayn rannan leirintäalueella, mikä olisi ollut muuten hieno kokemus tähtikirkkaine öineen ja rannan puolikesyine kenguruineen, mutta pikkutunneilla alkanut sade ja myrskyksi yltyvä tuuli pitivät hyvin hereillä teltanliepeiden pieksentää kuunnellen.

Reissun viimeinen yöpaikka ennen kotisänkyä piti löytää kultaryntäyskaupunki Kalgoorlie'sta, joka on tunnettu korkeasta hintatasostaan. Kultakaivoksilla työskentelevät paikalliset pystyvät sen kattamaan, meikäläiset turistit saimme kaivella kuvetta enemmälti. Keskellä ei-mitään sijaitseva WA:n vastine Alaskan Klondyke'lle on villiä länttä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Itselle jäi Kalgoorliesta ylipäätään sellainen kuva, että ei tartte toiste mennä. Ihmisten karkeus ja ronskius olivat pikkuisen liikaa sivistystä arvostavalle sielulleni. Esimerkkejä:

Pääkadun kirjakauppa oli menossa konkurssiin, mutta aikuisviihdepuodit sen sijaan kukoistivat, useampi rinnakkain samalla kadulla. Baarit mainostivat nimeltä sen illan skimpyjä, eli puolialastomia tarjoilijatyttöjä. Automme viereen parkkeerasi joku, jonka takapuskurissa oli koukeroinen pinkki tarra isolla tekstillä Bitch. Ensimmäinen majoitus, johon yritimme (minä: kattokaa pojat, tuolla on kivan ja siistin näköinen hotelli, kysytään sieltä), osoittautui bordelliksi. Ei jääty. Yövyimme tien toisella puolen puolisiistissä backpacker-paikassa, josta saimme pulittaa saman hinnan kuin paremmista motelleista reissun muissa pisteissä. Oli Kalgoorlien halvin majapaikka netin mukaan. Kalgoorliesta, kuten muistakin pysähdyspaikoista ja nähtävyyksistä lisää ensi jaksossa!

Kalgoorlie on tunnettu Super Pit - jättikaivoksesta, avolouhoksesta jolla on pituutta pari kilometriä, leveyttä lähes toinen mokoma ja syvyyttä tällä hetkellä 300 metriä. Oli melkoinen monttu, kuvia seuraa. Muuten Kalgoorlien (vähemmän) kunnianarvoisassa kaupungissa näyttää tältä.

Suloiset rantakengurut Lucky Bayn leirintäalueella. Mussuttivat kuivunutta merilevää, ilmeisesti mineraalien vuoksi.

2) Ruoka. Koska ajoimme enimmäkseen syrjäseuduilla ja usein koko päivän luonnonpuistossa palvelujen ulottumattomissa viettäen, ruokailu hoitui lähinnä eväillä. Ostimme aina kohtaamastamme kylästä (yleensä IGAsta, joka on auki aamuseitsemästä iltaseitsemään) ruokakassin, josta tankkasimme aamu- ja välipalat, joskus myös lounaan ja päivällisen. Mukana oli kaurapuurotarpeet, reilusti nuudeleita, pähkinä- ja siemensekoituksia, mehua ja hedelmiä, kahvia ja teetä sekä myslipatukoita ja kuivalihaa (eteläafrikkalainen maukas versio on nimeltään biltong ja uusiseelantilainen imelämpi malli beef jerky). Tietenkin myös vettä juomapulloissa sekä ekstrakanisterillinen, ja myös ekstrakanisteri bensaa yllätysten varalle.

Mitä pidemmälle reissu eteni, sitä hanakampia olimme näköjään ostamaan eväiksi myös karkkia, kokista ja sipsejä. Liekö reaktio vähäkaloriseksi jääneeseen alkumatkaan. Koska olen innokas aamupala- ja brunssi-ihminen, vaadin (ja helposti sainkin) läpi idean, että syömme runsaan aamupalan jossain kivassa kahvilassa joka päivä. Tämä toimi kaksi kertaa. Ensimmäisenä aamupäivänä pysähdyimme Denmark'in kylässä etelärannikolla kasvisruokaan erikoistuneessa Ravens- nimisessä kahvilassa (kiitos Anna suosituksista!). Listalla on paljon erilaisia herkkuja ja kahvi todella vahvaa ja hyvää, hintakin on perthiläisittäin kohtuullinen. Seuraavana aamuna testasimme Urbanspoon - sivulta löytynyttä Kate's Place - kahvilaa Albanyn satamassa. Jälleen nappilöytö, ja kodikkaasta kahvilasta todella lämpimän palvelun saattelemana olikin ilo jatkaa matkaa. Tästä eteenpäin meni vaikeammaksi.

Esperancessa aioimme kokeilla Urbanspoonin suosittelemaa Ollie's Cafe - aamupalapaikkaa aivan rannassa, mutta eihän se peijakas ollut sunnuntaisin auki. Ei auttanut kuin painella parinsadan metrin päähän Dome'en, ylihintaiseen ketjukahvilaan, mutta sai sieltäkin mahansa täyteen. Seuraavan yön telttailimme ja jouduimme jättämään aamupalan väliin rajun tuulen ja sateen vuoksi - auton eväspussi osoittautui tarpeelliseksi jälleen -, ja seuraava aamupala kiskaistiin ainoassa äkkiä löytyneessä paikassa eli Mäkkärissä. Näköjään mäkkäriasiointini on ollut vähäistä, sillä olin aidosti järkyttynyt tajutessani, että "eihän täältä saa mitään terveellistä". Niinpä niin, McDonalds kun on tunnettu hedelmä- ja vihannestarjonnastaan... Olin kuvitellut, että uusi lanseeraus McCafe jotenkin tarkoittaisi esimerkiksi ruokaisia salaatteja tai jotain proteiinipitoista aamupalaa. Samat rasvaiset muffinit siellä vitriinissä möllöttivät, kuin vastineensa purilaiset normi-Mäkkärin tiskillä vastapäätä. No, tempaistiin aamupalaburgerit ja kupilliset kuravedenlaihaa kahvia vatsantäytteeksi ja eikun matkaa jatkamaan.

3) Luonto. WA on etäinen ja syrjäinen kolkka verrattuna muuhun maailmaan, mikä on luontoihmisen onni. Kiersimme ensimmäiset neljä päivää rannikkoa kummankin, Intian valtameren ja Etelämeren rannoilla; ja loput kaksi päivää ensin punaisesta maaperästään tunnetussa kuivemmassa sisämaassa ja sen jälkeen loputtomien Wheatbelt-alueen vehnäpeltojen halki ajaen. Aivan käsittämättömällä tuurilla näimme jotakuinkin kaikki mahdolliset eläimet, joita Australian luonnossa haluaa nähdä. Koalaa lukuunottamatta, sillä niitä elää luonnonvaraisina vain itärannikolla. Digifilmille tallentuivat kenguruemo poikasineen, emuemo poikasineen, useita erilaisia liskoja ja lintuja, nokkasiili, ja kaiken kruununa leikkisiä valaita peräti kahdessa eri lahdenpoukamassa (Southern Right Whale). Valaiden vaellusaika alkaa syyskuussa, joten olimme näköjään liikkeellä juuri oikeaan aikaan.

Tienvarret kukkivat nyt värikkäinä ja etenkin Fitzgeraldin luonnonpuisto Albanyn ja Esperancen välissä osoittautui mahtavaksi löydöksi. Vähän tunnettu, jättimäinen puisto (kokoa saman verran kuin Belgialla) on täysin rauhoitettu, ja sisäosiin ei pääse ollenkaan. Reunamillakin tuntuu, että on aivan yksin maailmassa, kun ympärillä levittäytyy loppumaton näky nummimaista, matalan pensaikon täyttämää kumpuilevaa maastoa. Puistossa kukkii satoja erilaisia pensaita ja kukkia, ja onnistuimme bongaamaan kaksi tunnetuinta kasvia, joita ei löydä juuri mistään muualta: royal hakea ja scarlet banksia. Biologi E oli suorastaan liekeissä puiston anneista, ja etenimme etanan tahtia tiellä, koska jokaisesta mutkasta paljastui uusi kuvaamisen arvoinen löytö. Toisaalta tällä tekniikalla oppi itsekin koko ajan uutta, ja sai maisemista enemmän irti, kun keskittyi löytämään uusia kukkia ja pensaita, joista ei ole vielä kuvaa. Oli todella helppo tehtävä Fitzgeraldissa. Tästäkin aiheesta, eli luonnon monimuotoisuudesta ja ihmeistä lisää seuraa jatkossa.

Royal Hakea, nimetty kuningatar Viktorian kunniaksi.

Scarlet Banksia.

Matkalla Albanysta kohti Esperancea, kaukana siintää Stirling Range - vuoriketju, korkein etelä-WA:ssa.

Ensimmäinen vilahdus Point Ann - lahdelta Fitzgeraldin luonnonpuistosta. Täällä tykkäävät valaat köllötellä, opimme.

Muutenkin upeat maisemat oli kevään kunniaksi kruunattu kukkaloistolla.

Näihin valkohiekkaisiin rantamaisemiin tuskin väsyy koskaan.