Suomi, maailman vaikein kieli? Osa 2 - käytännön vinkkejä

Tuli kommenttiboksiin kysymys, että mistä lähteä liikkeelle, kun aloittaa suomen opettamisen ulkomaalaiselle. Joten pannaanpa tulemaan lisäpostaus aiheesta suomi - miten opettaa maailman vaikeinta (tai ainakin vaikeimpien joukkoon kuuluvaa) kieltä?

Mistä tosiaan lähteä liikkeelle, mikä on alkupiste? Pelkkä moi, mitä kuuluu, ihan hyvää eivät kovin pitkään riitä. Mielestäni tervehtiminen ja esittely ovat luonnollisesti tarpeellisia, ja Suomi-koulun ensimmäisellä aikuistunnilla opiskelimme erilaisten tervehdysten lisäksi myös maita, eli Suomi, Australia, Kiina, Saksa... sekä kansallisuuksia eli suomalainen, australialainen... tavoitteeni oli, että -lainen-päätteen opettamisella pääsee jo hieman kielioppiin kiinni (millainen/mistä joku on?), samoin käsittelimme erot päätteissä -ssa ja -sta: "olen Australiasta" ja "olen Australiassa". Järkeilin, että jos näitä pääteasioita alkaa takomaan jo alusta asti, niin pikkuhiljaa opiskelijat alkavat tunnistaa niitä puheesta ja tekstistä, ja sana saa oikean merkityksensä.

E:n kanssa aloitimme suomen opiskelun klassisella post-it-lapputekniikalla, eli teippasin kämpän täyteen esineiden nimiä suomeksi. Kaappi, pöytä, tuoli, kirja, kirjahylly... Tämä metodi toimii erityisen hyvin ennen Suomen-matkaa, koska silloin opiskelijalla on korkein motivaatio oppia, ja uusia sanoja pääsee myös käytännössä testaamaan.

E pääsi Suomessa kärryille parissa päivässä sikäli, että jos sukulainen sanoi (ja myös osoitti): "ota kaapista", E:llä raksutti, että kaappiin tämä juttu nyt liittyy, koska muisti kaappi-sanan. Samoin muiden post-it-sanojen kanssa. Tosin pöytä kääntyi E:n muistikuvissa jatkuvasti muotoon pyötä. Melkein kaikki E:n Suomessa oppimat sanat liittyivät ruokaan, koska se on helppo ja luonteva alue opiskella. Kahvi, maito, makkara, pulla, mokkapala, maitovara... E kehitti myös oman sanan ymmärrettyään "varan" merkityksen: mokkapalavara. Ei pidä koskaan ahtaa itseään niin täyteen, etteikö yksi uusi suosikkileivos, mokkapala, mahdu.

Mielestäni minkä tahansa uuden kielen oppiminen alkaa sanaston pänttäämisestä, jotta niitä puheen rakennuspalikoita olisi. Suomi-koulussa tämä tulee olemaan haastavaa, koska tapaamme vain kerran kuussa, joten sanaston oppiminen on paljolti opiskelijoiden oman aktiivisuuden varassa. Aion antaa erilaisia tehtäviä sanaston oppimiseen, kullekin oman oppimistyylin mukaan valittavaksi. Kuten:

• opettele joka päivä yksi uusi sana suomeksi ja käytä sanaa mielessäsi toistaen koko päivän ajan tilanteissa, joihin sana kuuluu (vaikkapa käsi, jalka, muki, pöytä, mikä ikinä). Tarkista ääntäminen joko suomalaispuolisoltasi (koska kaikilla opiskelijoillani on) tai netistä sanaesimerkki hakemalla.
• etsi suomalainen resepti ja opettele sen ruoka-ainesanat. Lisähaasteena ja kulttuurintuntemuspläjäyksenä kokkaa ruoka vaikka Googlen kääntäjää apuna käyttäen. Ajoin kokeeksi muutamia Yhteishyvän ja Arlan nettisivujen reseptejä läpi Google-kääntäjästä ja yllättävän hyvin kääntyivät oikein.
• lue joka päivä Ylen uutisista yksi selkokielinen uutinen (tai edes otsikko), jälleen kääntäjää apuna käyttäen. 
• Seuraa facebookissa jotain suomalaista sivustoa ja yritä ymmärtää yksi sivun julkaisu päivässä - voi olla vaikkapa bändi, uutissivusto, harrastussivusto, mikä vain. 
• Lataa kännykkään suomenopiskelusovellus, vaikka tämä helppo sanasto- ja peli EasyLearnFinnish, ja käytä sitä joka päivä edes yhden pelin verran. Peleissä annetaan ensin sanasto sekä kirjoitettuna että puhuttuna, minkä jälkeen pelaajan pitää muistaa, mitä mikäkin sana tarkoitti. Muunkinsorttisia pelejä sovelluksessa on, tätä itse testasin. 
• Vähän pidemmälle ehdittyäsi kuuntele joka päivä Yleltä yksi selkouutinen - uutiset voi lukea yhtä aikaa kuuntelemisen kanssa, jos puhe yksinään tuntuu liian vaikealta ymmärtää. 

Jos jollakulla on lisää vinkkejä listaan, kaikki ideat otetaan vastaan! Kerron vuoden lopussa, mitä opiskelijat olivat näistä käytännössä mieltä ja miten metodit toimivat. 

Sanaston pänttääminen on välttämätön alku, ja rinnalle aion tuoda erilaisia perustekemisiä eli subjekti+verbi+objekti tai adverbiaali-lauseita. Kuka tekee, mitä tekee, minkä/mille tekee, tai missä/minne? Minä syön jäätelöä. Sinä juot kahvia. Hän leipoo pullaa. Minä menen taloon. Sinä menet torille. Hän on uimassa. Tietenkään noita äikkäkauhistuksia eli lauseenjäseniä (subjekti, objekti jne.) en sanoina tule tahkoamaan, koska itse en ole ikinä oppinut uutta kieltä rakenneosien kautta, vaan sitkeästi harjoittelemalla ja yrityksen ja erehdyksen tuloksena. 

Opettaako kirjakieltä vai yleiskieltä? Siinäpä hyvä kysymys. Itse aion opettaa vähän sekä että, mutta miten tämän käytännössä teen, hakee vielä muotoaan. Kirjakieltä on puolipakko oppia, koska kirjoitettu teksti eli uutiset ja lehdet tulevat olemaan virallista tekstimuotoa. Mutta toisaalta, yleiskieli ja etenkin murteet poikkeavat paljon kirjakielestä, joten onko hyötyä takoa väkisin pitkiä, vaikeita muotoja, kun niitä eivät ihmiset kuitenkaan normaalielämässä ja - puheessa käytä?

Yritän itse antaa sekä kirjakieli- että yleiskielimuodon sanoista, jotka poikkeavat paljon toisistaan, jotta edes joku muiston rippunen jäisi mieleen, että samaa ne kuitenkin tarkoittavat. Esimerkiksi numerot opetin E:lle niin, että luettelin normaalisti yksi, kaksi, kolme, neljä jne., mutta kerroin myös, että numeroista on erilaisia väännösmuotoja kuten luetellessa yy, kaa, koo, nee, vii, kuu, see, kasi, ysi, kymppi. Kaikkea ei tarvitse muistaa ulkoa, mutta eri muotojen olemassaolosta tietäminen todennäköisesti auttaa.

Tässä alkeisvaiheessa mielestäni riittää vain maininnaksi vaikkapa se, että suomenkielessä on teitittelymuoto, koska sitä niin harvoin tarvitsee turistina. Raportoin vuoden lopussa eli ensimmäisen suomikurssin päätyttyä, miten opettaminen onnistui ja miten paljon kukakin oppi.

Tässä meidän perheeseen sopiva suomalaisresepti kokeiltavaksi: Eiffel-torni ja suomalaismökki ranskanpastilleilla. Kuva (c) Kotivinkki.