9.5.2015

Australiaan töihin - viisumit

Blogini luetuin teksti on Australiaan töihin - perusfaktat ABC, jonka kirjoitin v. 2012. Koska työnhaku Australiassa ei voi alkaa ennen oikeanlaista viisumia, päivitän tähän viisumitietoutta nykypäivään. Kyllä täällä toiveikkaita pyörii turistiviisumillakin töitä etsimässä, mutta silloin on töissä laittomasti, tienaa alle minimipalkan, ei ole minkään työlakien suojissa ja jos kiinni jää, on työnantajalle luvassa paksua sakkoa ja itselle mahdollisesti karkotus. Eli viisumi ensin, sitten työt.

Listalta puuttuu opiskelijaviisumi, jolla silläkin saa tehdä töitä rajoitetusti lukukausien aikana ja rajoittamattomasti koulujen virallisina loma-aikoina. Opiskelijaviisumin haussa yleensä neuvoo oma oppilaitos. Opiskelupaikkaa pitää ensin hakea ja se myös saada ja vastaanottaa (maksaa lukukausimaksu) ennen mahdollisuutta saada viisumi.

WH eli Working Holiday. Tästä kirjoitetaan sekä Dundernewsissä että Facebookissa jatkuvasti, mutta kertaus lie paikallaan, koska aina näköjään samat kysymykset palstoilla pyörivät. Olennainen tieto on, että WH on työ- ja lomailulupa Australiassa ja sen saa ihan vain nettilomakkeen täyttämällä, kunhan on anomishetkellä 18-31-vuotias (tosin matkailuhistoriastasi riippuen saatat joutua käymään lääkärintarkastuksessa ennen myöntöä). Sillä saa tehdä enintään 6kk töitä samalle työnantajalle, jonka jälkeen joutuu vaihtamaan työpaikkaa tai viisumia.

WH on aussien silmissä hedelmänpoiminta- ja au pair - viisumi, mutta sillä saa tehdä mitä tahansa muutakin työtä laillisesti, jos työnantaja uskoo kykyihisi ja palkkaa aikarajoituksesta huolimatta. Tämä vakuuttelupuoli on se hankala, eli saada työnantajat uskomaan, että kannattaa valita sinut eikä joku pysyvästi maassa oleva. Siksipä WH:lla on helpompi saada töitä aloilta, joilla on tiuha vaihtuvuus, kuten kahviloista ja ravintoloista, joskus rakennuksilta.

Lyhytaikaisen työntekijän kiusa on, että moniin ammatteihin Australiassa tarvitaan erilaisia pätevyystodistuksia, mahdollisesti lisenssi tai rekisteröinti (sähkö- ja putkimiehet, terveydenhoitoala, laki) tai vähintään tickets eli "passeja" (anniskelupassi, moottorisahapassi, raksatyöpassi eli White Card). Jos ei näitä ole, monet ovet pysyvät kiinni.

WH:lle voi hakea vuoden pidennystä eli ns. kakkosvuoden WH:n, jos ensimmäisen vuoden aikana tekee yhteensä 88 täyttä työpäivää (min. 7h) tietyillä maaseutualueilla tietyissä rajatuissa ammateissa, kuten kalastus, kaivosala, maatilatyöt, rakennustyöt. Au pair-, viinitilan myyjä-, kaivosleirin kokki-, ym. työt eivät ristiriitaisesti kelpaa kakkos-WH:n saantiin. Alue- ja ammattiehdot löytyvät Immin eli Maahanmuuttoviraston sivuilta.

Ensimmäisen vuoden työt (joita ei ole siis rajattu) löytää esimerkiksi Gumtree-nettisivulta, suoraan liikkeistä kyselemällä, kauppojen ikkunoista "employees wanted" lappuja syynäten sekä puskaradion kautta. Kakkosvuoden työt nekin löytää Gumtreesta ja puskaradion kautta, mutta kannattaa olla varuillaan Gumtree-mainosten kanssa. Kuten muutenkin elämässä, missään tapauksessa ei pidä maksaa rahaa jollekulle tuntemattomalle, joka lupaa netitse farmipaikkaa. Pahimmillaan rahat nimittäin katoavat ja farmia ei ole olemassakaan.

Työnantajan sponsoroima viisumi. Näitä viisumeita on kahta lajia: väliaikaisia ja pysyviä. Väliaikaisista tunnetuin on 457, jolla saa tehdä töitä enintään neljä vuotta. Myös työntantajaa saa tänä aikana vaihtaa, kunhan pysyy samalla alalla ja uusi työnantaja suostuu ottamaan sponssivastuun itselleen eli tekee paperitöitä Immin suuntaan. 457:n ehtoja on tiukennettu sitten oman tännemuuttoni, ja nykyään työnantajan täytyy todistaa Immille, että vapaaseen paikkaan ei löytynyt ketään aussia ennen ulkkarin palkkaamista. Tämä on tosin helppo feikata, koska todistus on esim. Gumtree-mainos vapaasta työpaikasta sekä firman oma ilmoitus, ettei hakijoissa ollut sopivia ausseja.

Työantajaviisumin saadaksesi tarvitset ensin työnantajan, joka suostuu sponssaamaan. Sponsorointi tarkoittaa paperisotaa sekä työnantajan että työntekijän puolelta - kummallakin oma hakuprosessinsa -, ja moni pikkufirma välttelee paperitöitä kuin ruttoa niiden aikaavievyyden takia. Tämä ei kuitenkaan estä firmoja lupailemasta sponssia, eli saatat WH:lla ollessasi kuulla, että "tottakai me sponsoroidaan sinut kun viisumisi päättyy!".

Innostut, alat keräämään papereita, kyselet pomolta, missä vaiheessa paperityöt ovat, aina vastaukseksi tulee no worries. Kunnes se päivä koittaa kun WH loppuu ja mitään sponssia ei ole käynnistetty, sori, ei joudettu sittenkään, kiitos ja hyvästi, ei muistella pahalla. Näitä sattumuksia olen tähän mennessä nähnyt puolen tusinaa, eli vaikka rehellisiäkin työnantajia on, pikkufirmoilla näyttää olevan tapana lupailla kuuta taivaalta - mitä ei sitten täytetä.

Jos kuitenkin luotettava työnantaja löytyy, ehdoton lähtökohta sekä 457:ssa että työnantajan sponsoroimassa pysyvässä oleskeluluvassa (kuten 186) on, että sinulle sponsoroitavalle löytyy oikea ammattikoodi ANZSCO-listasta (Australian and New Zealand Standard Classification of Occupations) ja sama ammatti on  CSOL- tai SOL-listalla ([Consolidated] Skilled Occupations List).

Huom. CSOL ja SOL ovat kaksi eri listaa, CSOLilla on enemmän ammatteja. Listoja käytetään eri viisumityyppeihin, joten varmista omaan viisumisi liittyvä lista Immin sivuilta.

Rautalangasta vääntäen sinut voidaan sponsoroida vain, jos kyseinen ammatti on määritelty työvoimapula-alaksi. Näitä kahta listaa, ANZSCOa ja SOLia, täytyy lukea rinta rinnan, koska joillain ammateilla on ihmeellinen nimi koodilistalla. Itse esimerkiksi aikoinaan sain pysyvän viisumini Social Professional Nec - tittelillä, josta ei mistään kohti arvaisi, että historioitsijaahan se tarkoittaa. Huomioi myös, että ammatin, johon sponsoroidaan, tulee olla sama kuin mitä tulet tekemäänkin. Eli et voi hakea sponsorointia kampaajana koska kampaajan tutkinto, ja sitten työskennellä kokkina.

Jos ammatillesi löytyy järkevä ANZSCO-koodi ja sama ammatti on SOLilla, sitten vain hakemusta vääntämään. 457:aa varten ei aina tarvita skills assessmentia eli pätevyyden todistamista, mutta koulutus- ja työtodistukset kylläkin. Joihinkin ammatteihin 457:aa hakiessa ei tarvita edes tutkintotodistusta, pelkkä työkokemus riittää, jos sitä on yli viisi vuotta. Jos Suomessa pohdiskelet mitään työviisumia Aussilaan, ala hyvissä ajoin kerätä mappia, jossa ovat kaikki suorittamasi tutkinnot (ammattikoulu, AMK, yliopisto, muut) sekä kaikki mahdolliset todistukset palkkatyöstä eli palkkakuitit, verotodistukset, työsopimukset... pelkkä työtodistus ei tule riittämään.

186-viisumi eli pysyvä oleskelulupa vaatii astetta enemmän yritystä, sillä sitä ei saa ilman pahamaineista skills assessment'ia eli virallista pätevyysarviointia. Sen suorittaa jokin ammattiliittomainen taho; joka ammatille on oma järjestönsä ja heillä on näköjään täysin vapaat kädet sen suhteen, miten pätevyys arvioidaan. Sairaanhoitajien arviointiprosessi etenkin on täysin vapaa sotatanner, jossa liitto hyppyyttää ja laskuttaa miten sattuu - näin näyttää ulkopuolisen silmiin kaverisairaanhoitajia kuunneltuani.

Mutta muuallakin osataan. Autan parhaillaan E:n keskimmäistä veljeä trade recognition - eli pätevyystodistusprosessissa ja hänen kohdallaan ensimmäinen tenkkapoo tuli jo siinä, mikä taho arvioinnin suorittaa. Jos olet metallikonetyöntekijä ja sinulla on Kiinan, Filippiinien, Etelä-Afrikan, Irlannin tai Iso-Britannian passi, arvioiva taho on tietty. Jos olet mistä tahansa muusta maasta, taho on toinen. Ja kappas vaan, ykkösryhmän maille prosessi on sekä yksityiskohtaisempi, pidempi että kalliimpi kuin kellekään muille.

Ykkösryhmäläisiltä vaaditaan työ- ja tutkintotodistukset, jonka jälkeen pidetään puhelinhaastattelu, jonka jälkeen on mahdollisesti vielä näyttökoe. Kakkosryhmäläisiltä tarkistetaan vain todistukset. Prosessilla hintaeroa pahimmillaan 1000-2000 dollaria. E:n perheellä kaikilla on sekä Ranskan että Iso-Britannian passit Madame E:n sukujuurista johtuen ja ehdin jo säikähtää, että joudutaan menemään tuota turkasen kallista reittiä pitkin. Onneksi sain kyselyyni vastauksen, että kaksoiskansalaiset saavat itse valita, kumpaa prosessia käyttävät, eli halvempaan ja helpompaan suuntaan tottakai!

186-viisumiin, kuten pysyviin oleskelulupiin aina, kuuluu myös englanninkielen tasotodistus eli joko kansalaisuus maasta, jossa englanti on virallinen kieli (kuten juuri Iso-Britannia), tai IELTS-tasokoe. Kaikki nämä vaiheet tietysti maksavat rahaa ja vievät aikaa, eli kun viisumisotaan lähtee niin kannattaa varautua pitkään viivytystaisteluun ja rahan vuotamiseen lompakosta kuin seulasta.

Sekä 457 että 186 ovat kaksiportaisia hakuprosesseja, eli työnantajasi täytyy ensin anoa sponsorointilupaa Immistä paksun hakemuksen kanssa, jossa mm. palkkauksesi tarve perustellaan business casen kanssa. Kun firma saa sponsorointiluvan, alkaa oma hakemusvaiheesi, jossa syydät Immiin papereita kuten henkilöllisyystodistuksia (passi, syntymätodistus ym.), työ- ja tutkintotodistuksia, palkkakuitteja, IELTS-testin tulokset ja lopulta myös terveystarkastuspaperit ja rikosrekisteriotteet.

457 on ehdottomasti helpompi tapaus, sillä siihen ei aina vaadita IELTSiä eikä terveystarkastusta, sitä skills assessmentia eikä myöskään pistetestin läpäisyä. Pysyviä oleskelulupia varten sinut pisteytetään tiettyjen ominaisuuksiesi osalta, eli koulutus, työkokemus, ikä, kielitaito. Lisäksi on oltava terve ja nuhteeton (ei huolestuttavaa pitkäaikaissairautta tai rikosrekisteriä). Pisteet voi laskea laskurilla Immin sivuilla sen viisumin sivulta, mitä aikoo hakea.

Ilman työnantajaa haettavat pysyvät viisumit. Näitä on kahta lajia, osavaltion sponsoroima 190 ja ihan itsenäinen 189.

Kumpikin näistä toimii aivan samalla periaatteella kuin työnantajankin sponsoroima pysyvä oleskelulupa, eli täytyy läpäistä pistetesti ja sama paperinippu vaaditaan hakijalta (tutkinto, työkokemusta, pätevyysarviointi, IELTS jne.). Et vain tarvitse tuota työnantajavaihetta mukaan. Mikseivät kaikki sitten hae itsenäisiä viisumeita? Koska pistetesti. Pistetestin läpäisyyn ilman sitä työnantajan mukanaoloa eivät riitä kaikilla pojot.

Omasta mielestäni osavaltion sponssaama viisumi on mutkattomin, sillä jos osavaltio suostuu "kutsumaan" sinut viisuminhakijaksi (tämä kasvattaa pistesaldoasi), et tarvitse työnantajaa leikkiin mukaan ja viisumin saa parissa kuukaudessa, jos kaikki paperit ovat rivissä ja on tuuria matkassa.

Osavaltion sponsorointi ei tarkoita mitään rahallista eikä itse asiassa mitään muuta kuin osavaltion vastausta nettihakemukseesi, että okei saat hakea viisumia tulla meille asumaan - se on siis viisuminhakukutsu, jonka saat sekä sinä että Immi. Näin Immi (viisumin myöntävä taho) osaa priorisoida hakemuksesi.

Osavaltiot myöntävät kutsuja sen perusteella, minkä alan ihmisiä he katsovat tarvitsevansa. Eri osavaltioilla on eri työvoimapulalistat, kannattaa tutkia osavaltioiden nettisivuja. Täysin itsenäisen viisumin ero on siinä, että et tarvitse tätä osavaltion lupaa, mutta hakemustasi ei välttämättä oteta yhtä äkkiä käsittelyyn ja tarvitset enemmän pisteitä pistetestin läpäisyyn kuin osavaltion kutsuma hakija.

Ilman työnantajaa haettavien viisumeiden ehdoton etu on, että ammatin, jolla haet viisumia ja ammatin, jota oikeasti tulet Australiassa tekemään, ei tarvitse olla sama. Kuten sanottua, itse sain viisumin professionaalina historiantutkijana, mutten ole alalla päivääkään työskennellyt Australiassa. Immin logiikka on, että jos olet niin vahva ammattilainen, että saat joko reilusti enemmän pisteitä kuin muut, tai osavaltio asiakseen sinut kutsuu, työllistyt varmasti jonnekin.

Teoriassa osavaltioviisumissa on ehto, että sinun tulisi asua ensimmäiset muutamat vuodet (2-4 osavaltiosta riippuen) siinä osavaltiossa, josta kutsun sait. Käytännössä tätä ei kuitenkaan kukaan valvo, ja kun itse menin ilmoittautumaan osavaltion toimistoon viisumin saatuani, jotta 'asukkuuskello' voitaisiin käynnistää, en ole ällistyneempää virkailijaa nähnyt. "Mitä sä täällä teet, sullahan on jo se viisumi, ei  me haluta susta enää tietää?" oli vastauksen tyyppi.

Kaikki muut viisumit paitsi WH yltävät myös perheenjäseniin, eli saat tuoda maahan puolison ja lapsia, joita koskevat samat säännöt kuin sinua - jos saat tehdä töitä ja opiskella, hekin saavat tehdä töitä ja opiskella. Parilliselle tai perheelliselle viisumi siis toimii periaatteella kaksi tai enemmän yhden hinnalla, sillä vain päähakijan täytyy maksaa ja toimittaa kaikki vaaditut paperit. Muilta vaaditaan muistaakseni vain henkilötietoja, terveystarkastus ja rikosrekisteriote, ennenkuin päästetään maahan mellastamaan.

Aijuu, lista ei käsitellyt lainkaan parisuhdeviisumeita, jota niitäkin Australiaan saa, jos siippa on täkäläinen. Koska itse en ole tällaista hakenut, on valitettavasti osaa asiassa auttaa.


Viisumi taskuun ja Perthin elämänmenoon mukaan.

1 kommentti:

  1. Huh, kyllapa byrokratiaa riittaa! Kiitos kovasti postauksesta, viime vuoden Aussi-loman jalkeen jain vielakin hieman haaveilemaan josko sinne paasisi ihan pysyvasti. Tuo viisumirumba kuitenkin tuntuu ylitsepaasemattoman hankalalta, etenkin kun minulle matkailupuolen ns. ammattilaisena (eli en toisin sanoen osaa tehda oikein mitaan, mita kuka tahansa muu ei osaisi) tuskin loytyy sellaisia sponssaajia. Niinpa olen toistaiseksi jaanyt EU:n turvallisen helppoon syliin, missa ei tarvitse murehtia tyoluvista eika viisumeista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!