25.6.2015

Kun ulkosuomalainen palaa Australiaan

Kun ulkosuomalainen lähtee Suomeen lomalle, hukkaa hän ensi töikseen rannekellon jonnekin välille Perth -Abu Dhabi -Amsterdam -Helsinki. Yhdessä vaiheessa kello on ranteessa, seuraavassa hetkessä sitä ei näy missään. Koska ulkosuomalainen on torkahdellut ja heräillyt siellä ja täällä, eivät unesta sumeat aivot lähetä mitään muistikuvaa, oliko kello ranteessa vielä viisi minuuttia sitten, tunti sitten vai oliko se livahtanut lipettiin jo ennen viimeisimmän lentopätkän aloitusta?

Ulkosuomalainen tiirailee unesta harittavin silmin lentokoneen penkin alle ja käytäville, mutta näkee vain rypistyneitä paperiliinoja, muovimukeja ja sikin sokin lojuvia kenkiä. Ei vilahdustakaan rannekellosta. Ensin ulkosuomalaista ottaa perisuomalaiseen tapaan päähän. Kallista omaisuutta häviää, ja näin alkumatkasta! Kenen on syy, kenen on vastuu, kelle voi valittaa? Kun selviää, että ihan oma moka, ulkosuomalainen ei perisuomalaisesta tavasta poiketen käännä kiukkua sisäänpäin ja kettuunnu koko loppumatkaksi, vaan löytää sisäisen zeninsä katsellessaan lentokoneen pyöreästä ikkunasta ohilipuvia pilviä tummuvan valtameren kannen päällä. Nythän on loma. Mihin minä kelloa tarvitsen?

Ulkosuomalainen muistaa tuon zen-hetken useasti kolmen Suomi-viikon mittaan, kun mieleen tulee, että paljonkohan kello on. Hän opettelee olemaan kaivamatta kännykkää esiin ajantarkistusta varten, ellei ole aivan pakko, eli esim. bussi uhkaa lähteä ilman kyytiläistä tai ulkosuomalaisen pitämä luento seminaarissa uhkaa alkaa. Lomallahan on aivan sama, paljonko kello on. On sitäpaitsi ihan liian valoisaa nukkumiseen, joten on mentävä sillä rytmillä, jonka keho antaa. On nälkä, siis syön. On jano, siis juon. Nukuttaa, siis nukun. Ei enää nukuta, siis herään. Juttelen niin kauan, kuin jutututtaa ja kuunteluttaa.

Kun ulkosuomalainen palaa kaksi ja puoli päivää kestäneen kotiinpaluureissun (juna 8h, yö lentokentällä, lennot 22h ja vaihdot ja odotukset kaikissa väleissä) jälkeen Australian-kotiin, näpsäyttää hän ensitöikseen ilmalämpöpumpun päälle, asteiksi +28 että varmasti lämpiää äkkiä. Pumppua kun ei raaski pitää päällä kauaa, sellainen sähkösyöppö ja laskunkasvattaja se on. Ulkosuomalaisen ranskalainen aviomies ilmoittaa ylpeänä ja hymyssäsuin, ettei ole suomalaisen loman aikana käyttänyt lämmitystä kertaakaan, olemme säästäneet roimasti sähkölaskussa!

Ulkosuomalainen on luonnollisesti asiasta ilahtunut, mutta ei niin ilahtunut, että itse toimisi samoin. Perhana kun palelee! Ulkosuomalainen syö iltapalaksi paahtoleipää - "vaalea ruis", joka ei ole ruisleipää nähnytkään -, lämmittelee käsiään paahtimen päällä valmista odotellessaan, huokailee autuaana kohmeisten näppien sulaessa ja muistaa nolostellen, miten Suomessa vaahtosi kyllästyneenä siitä, että kaikki ulkosuomalaiset valittavat talvien sisäkylmyydestä Australiassa. Nyt hän muistaa, miksi kaikki valittavat.

Hän liittyy valittajien joukkoon nöyrästi ja päättäväisesti, mutisten ja kylmyyttä manaten. Ranskalainen ei edes huomaa. Kylmää eikä mutinaa. Onhan hän kasvanut puoli tuhatta vuotta vanhassa maatalossa puolimetristen kiviseinien hohkaessa tammikuun kylmää. Ja ympäröitynä milloin kenenkin ystävän ja kylänmiehen marmatuksilla, vuodatuksilla, mielipiteillä, ilonryöpsähdyksillä ja kaikella sillä äänekkyydellä, mitä nyt keskivertoranskalaisista irtoaa. Suomalaisen manailut eivät näin pienellä volyymillä rekisteröidy. Hyvä.

Suomalainen on tuonut tuliaisia. Lähinnä itselleen. Dracula-karkkeja monta pussia, koska tujakat salmiakit eivät paina paljoa, ja niillä salmiakintuska lähtee äkkiä. Pari-kolme imaisua ja jo pärjää. Suomalainen aikoi olla ostamatta salmiakkia ollenkaan, koska tavallaan on parempi, että salmiakinsaannin katkaisee kylmästi alkuunsa. Kun varastoa on vain rajallinen määrä ja sen hupenemista todistaa omin silmin joka päivä, nautinto on itse asiassa piilevää kärsimystä. Kohta se loppuu. Jo aivan pian se loppuu. Mitä sitten teen?!

Suomalaisen kassista paljastuu myös nippu cd-levyjä täynnä lastenlauluja. Ei omaan käyttöön, vaan Suomikoululle. Saavat Australian auringon alla elävät lapset laulella Titi-nallen tahdissa, osallistua Mehukesteihin ja jännittää Jasperin, Jesperin ja Joonatanin seikkailuja. Lisäksi laukussa on kolme levyllistä veljen musiikkia. Löytyypi täältä: Foxy Vision - Summertime (kaikki sävellys, sanoitus, sovitus, soittimet ja laulu veljen yksin hoitamaa. Paras biisi mielestäni For Donna, #8). Ranskalaiselle on sentään tuotu yksi tuliainen: t-paita. Ihan perus-t-paita, ei edes hirvillä, poroilla tai lumiukoilla koristeltu. Mielikuvituksen puutetta suomalaisen osalta. Ranskalainen kuitenkin ilahtuu. Kohteliaisuudesta, todennäköisimmin.

Kassiin on päätynyt myös äidin kaapista sattumalta löytynyt Pauligin joulukahvisekoitus, koska ulkosuomalainen rakastaa joulua ja siihen liittyviä tuoksuja ja makuja. Kaneli-kardemumma-kahvia, oi onnea! Mitäpä siitä, vaikka parasta ennen-päiväys olikin viime juhannuksena.

Kassista on ennen kotiin saapumista poistettu eväsomena, joka matkusti melkein napapiiriltä Perthin tulliin saakka. Ulkosuomalainen söi eväistä puolet junassa ja toisen puolen Helsingin lentokentällä ja siitä hetkestä lähtien unohti, että kassinpohjalla pyöri yksinäinen omena. Toisin kuin ulkosuomalaisen itselleen tuoma tuliaisjuliste (kuva alla), omena ei mennyt lennolla hukkaan eikä siitä tarvinnut tehdä katoamisilmoitusta KLM:lle. Sen sijaan omena meni tullissa hukkaan tai siis pikemminkin otettiin takavarikkoon. Tällä tavalla: biosecurity- eli bioturvallisuuskoira nuuskii ulkosuomalaisen tunnistusrivistä erilleen kaksi kertaa (toinen kerta oli varmistus, ettei kyseessä ole erehdys), ja toden totta, terhakka vihreä salamatkustajaomena kuoriutuu laukusta ulkosuomalaisen paniikinkiiltoisten silmien edessä.

Tullirouva oli tiukkana: "pakkasitko itse tämän laukun? Onko tämä sinun allekirjoituksesi tässä tullauslomakkeessa? Ymmärsitkö kaikki kysymykset tässä tullauslomakkeessa? Ymmärrätkö, että annoit väärää tietoa laillisesti sitovassa dokumentissa, kun et ruksinut kohtaa 'hedelmät'? Miksi et? Ai unohdit? Miten voit unohtaa, mitä olet pakannut laukkuusi? Miksi et tullannut tätä? Mikset heittänyt sitä pois?" Tullirouva pitää omenaa koholla kuin huumepakettia, tuijottaa ulkosuomalaista kiinteästi silmiin. Suomalainen ei tiedä mitä muuta sanoa kahden ja puolen matkustuspäivän jälkeen, kuin toistella pöljänä: anteeksi, unohdin.

Miten selittää uskottavan johdonmukaisesti, kramppiutuneena ja unenpuutteessa, että no söin sen toisen omenan junassa ja join päälle soijakaakaota, ja sitten söin riisipiirakan ja vielä soijajugurtinkin, mutta unohdin, että olisi vielä ollut tämä yksi omena... joten ulkosuomalainen ei edes yritä. Hän vain tuijottaa. Näyttää syylliseltä, lyödyltä, onnettomalta. "Oletko ensi kertaa Australiassa?" Tullirouva tiukkaa. "En... minä asun täällä."
"Ahaa... no, ymmärrät nyt varmaan, että omenoita ei saa tuoda. Annan sinulle varoituksen tällä kertaa. Voisit saada 350 dollaria sakkoja väärän tiedon antamisesta viranomaiselle. Muistathan tämän jatkossa." Ulkosuomalainen, tänä vuonna Australian kansalainen, nyökkii vimmatusti. "Muistan, muistan varmasti!"
KLM, anna tuliaistauluni takaisin! Nimimerkillä omamoka, missä lie matkatavaralokerossa tämä pyörinee.

2 kommenttia:

  1. Huh jotenkin tuo tullikertomus tuo elävästi mieleen omat taisteluni Balilta Perthiin takaisin tullessani - mitään en raksinut tullilappuun ja sitten se sama helkkarin biosecurity - koira haisteli ja haisteli ja jouduin ristikuulustelutenttiin.... tyhjän croissant-pussin takia, joka oli unohtunut laukkuun aamiaisen jäljiltä. Oli kans vähän kuumat paikat.

    VastaaPoista
  2. Juu herkkä nenä on biokoiralla... muillekin on sattunut kuulemma tuo, että kassissa päiviä tai peräti viikko sitten ollut ruoka on hälyttänyt koiran huomion. En älynnyt edes mokomaa omppua aavistella, koska koira oli mielestäni huumekoira, vaikka sillä olikin biosecurity-liivi päällä. Kun koira sitten jäi laukkuni eteen istumaan, ensin nauratti (mitä se erehtyi, tollukka), kunnes tajusin tullivirkailijan käytöksestä, että nyt uhkaa käydä meikälle köpösti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!