31.12.2017

Entistä parempi vuosi - löydä intohimosi

Olen innokas keittiöpsykologi ja self-help-ihminen sikäli, että minua kiinnostavat sekä omat että muiden päänsisäiset liikkeet ja motiivit. Mielestäni me kaikki elämme sekä tietoista että tiedostamatonta elämää sikäli, että läheskään kaikkien päätösten, pelkojen tai tavoitteiden todelliset motiivit eivät ole aina itsellemmekään selviä. Jokin asia vain tuntuu joltain, hyvältä tai pahalta.

Tulisiko elämässä ns. kuunnella sydäntään ja tehdä valintoja noiden tuntemusten pohjalta, vaiko tiukan rationaalisesti? Sanoisin, että eritoten Suomessa arvostetaan ja painotetaan rationaalisuutta, ja kaikkinaista tunteella elämistä hieman karsastetaan, jopa naureskellaan (pahimmillaan tuomitaan).

Muttamutta. Useammankin tutkimuksen mukaan myös se ns. rationaalinen päätöksenteko on pohjimmiltaan yllättävän tunnepitoista. Vaikkapa autoa ostava voi ajatella, että on etsinyt ja miettinyt kaikki speksit ja faktat, mutta todellisuudessa niitä faktoja käytetään sen perusteluun, miksi jo tunnepohjalta tehty ostamispäätös on oikea.

Samoin jaksan aina hämmästellä (eritoten) oikeistopoliitikkoja, jotka mielestään tekevät päätöksiä tiukalta faktapohjalta sortumatta "heikkoon" tunteiluun. Ajankohtainen esimerkki Suomesta (vaikka tämä vaivaa mielestäni oikeistopolitiikkaa kaikkialla) on nyt vellova "aktiivimalli"-keskustelu.

Oikeistolta tehokkaasti unohtuu, että tukien leikkauspäätökset perustuvat tiettyyn maailmankuvaan ja maailmankuva syntyy arvojen ja tunteiden ristiaallokossa: jos uskoo, että työttömät ovat lähtökohtaisesti laiskoja, tottakai tekee erilaista politiikkaa kun sellainen, joka uskoo, että työttömyys on rakenteellinen, yhteiskunnallinen ongelma. Eli ne omat faktat ja rationaalinen ajattelu rakentuvat joka tapauksessa, kaikilla, tunteiden ja arvojen pyramidin päälle.

Järki vai tunteet - pohdiskelu tuli mieleeni tästäkin uutisesta: ysiluokkailaiset valitsevat ammatin hatarin tiedoin ja tunnesyistä. Jutussa ja etenkin sitä seuranneessa kommentoinnissa moinen haihattelu tietenkin tuomittiin. Eihän tunteella tehtävä valinta voi mennä oikein!

Sitä en tosin tajua, että miten ne faktatiedot voivat olla paremmat kuin hatarat tilanteessa, jossa opiskelu tulee kestämään 3-7 vuotta riippuen kouluväylästä, ja maailma muuttuu joka vuosi. Se opiskeltu ala ei ole enää samanlainen, kun ysiluokkalainen valmistuu - eikä etenkään sen jälkeen, kun muinainen ysiluokkalainen on ollut alalla jonkun vuoden tai vuosikymmenen.

Ihmettelen kerta toisensa jälkeen  (suomalaisentyypillistä) fiksautumista ajatukseen, että alaa valitessa tulisi tai edes voisi tehdä puhtaan rationaalisen päätöksen ja sen voi tehdä vain kerran, se on sitten siinä. Alanvaihto on iso stressin ja ongelmien aihe, koska yleensä alaa vaihtaakseen joutuu opiskelemaan kokonaan uuden tutkinnon, 3-5 vuotta korkeakoulusta. Pitkän opiskeluajan vuoksi alanvaihtajia myös syyllistetään, ja käsittääkseni nykyään ei enää saa opintotukea toiseen korkeakoulututkintoon (saa korjata, jos tieto on väärin).

Miten Australiassa? No aivan toisin. Täällä työssäoppiminen ja töiden ohessa opiskelu ovat aivan eri tavalla arkipäivää kuin Suomessa. Oppisopimus- eli apprentice-koulutus on todella yleinen väylä ammattiin. Erilaiset lyhyttutkinnot mallia puoli vuotta - kaksi vuotta ovat tavallisia, niitä kutsutaan nimellä Certificate (todistus) ja numero perässä kertoo, miten vaativan tason tutkinnosta on kyse. Cert 1 on perusasiat, Cert 4 ammattipätevyys. Miinuspuoli Aussilassa on, että kaikki opiskelu maksaa, mutta toisaalta noita Certtejä ja vielä lyhyempiä lupalappuja ja lisenssejä nimeltään Ticket voi tehdä vaikka tusinan erilaista, jos sielu sietää ja lompakko joustaa.

Koska pätevyyteen johtavan tutkinnon voi suorittaa kohtuullisen nopeasti, ammatinvalinta saati alanvaihto ei mielestäni ole samanlaisen eksistentiaalisen kriisin ja stressin paikka kuin Suomessa. Toisaalta täällä myös työnantajat ovat huomattavan joustavia koulutuksen suhteen ja itse olen saanut täysin papereistani riippumatta töitä hyvin: taidehistorian maisteri energiavalvontavirastossa on ihan ok, samoin Oikeusasiamiehen toimistossa. Oikkarilla työtiimini muut jäsenet ovat valmistuneet aloilta teatteri- ja kulttuurijohtaminen, lastensuojelu, hallinto-oikeus/auditointi sekä meribiologia. Ei se ala, vaan sen todistaminen, että on ahkera, fiksu, tiimipelaaja sekä osaa tutkimuksenteon ja raportoinnin. Ja nehän osaa kuka vain korkeakoulutettu alasta riippumatta.

Jatkopätevyyksien hankkiminen työn ohella on niin tavallista, että julkissektorilla on yleiskattava policy eli käytäntö, joka sanelee, paljonko saa opintovapaata ja työnantajan maksamaa opintotukea (joka kattaa osan koulutuskuluista). E opiskeli viime vuoden mittaan juurikin Cert 4 - pätevyyden ja aikoo ensi vuonna jatkaa Diploman verran eli AMK-tutkinnon. Hän sai töistä palkallista vapaata päivän per viikko koko vuoden ajan, jotta voi osallistua koulutukseen.

Tarkoitukseni ei ollut innostua Aussilan käytännöistä, vaan tarjoilla pieni self-help-tuokio kaikille kiinnostuneille. Löysin tämän metodin tai "testin" jostain työvalmennus- ja elämänmuutossivustolta, ja mielestäni testi oli kiinnostava ja hyödyllinen. Vaatii jonkin verran aikaa ja motivaatiota todella uppoutua pohtimaan asiaa, mutta jos olet lomalla ja itsetuntemuksen lisääminen sekä oman elämän suunnan tarkempi hahmottaminen kiinnostaa, tämä on sinulle.

Käännetty  melko suoraan (valitettavasti en muista aluperäistä lähdettä, kopioin tämän jo vuosia sitten).

"Kaikki alanvaihtoa harkinneet ovat varmasti kuulleet tuhansia kertoja: seuraa sydäntäsi, sieltä se oikea ala löytyy! Anna intohimollesi (passion) mahdollisuus. Mutta: mitä tämä oikeastaan tarkoittaa?

Ensinnäkin, läheskään kaikilla ei ole mitään selvärajaista intohimoa. Todennäköisesti suurin osa ihmisistä ei tiedä, mikä heitä sytyttää ja innostaa intohimoksi asti. Toisekseen, vaikka sinulla olisikin selkeä intohimo - vaikkapa postimerkkeily - miten muuttaa se ammatiksi ja uraksi? Kukaan ei todennäköisesti maksa sinulle postimerkkeilystä. Mutta tarkoittaako se, ettei intohimolla ole sijaa työelämässä ja toisinpäin? Ei. Se tarkoittaa, että koko intohimo tulisi uudelleenmääritellä.

Intohimo ei itse asiassa ole jokin tietty tekeminen tai aktiviteetti, vaan tunne, jonka tietty tai tietyt tekemiset aikaansaavat.

Oman intohimon voi löytää tällä harjoituksella:

Listaa kaikki työt, joita olet koskaan tehnyt. Listalla tulisi olla vähintään viisi työtä. Laske mukaan myös kesätyöt, keikkatyöt ja vapaaehtoistyöt, tai työt joita haluaisit tehdä, jos et muuten saa viittä (mieluiten enemmänkin) listattua.

Jos sinulla on enemmän kuin viisi työtä, valitse listalta ne, joista eniten nautit - tai joista nautit edes hitusen. Aseta työt paremmuusjärjestykseen 1-5 parhaasta huonoimpaan. Mistä pidit eniten, mistä vähiten?

Kaivaudu syvemmälle töihisi. Mistä tarkalleen ottaen pidit niissä, joista pidit? Oliko syynä työn sisältö, hyvät työkaverit, hyvä palkka, joustavat tunnit, hyvä sijainti, mahdollisuus oppia, innostava pomo, jokin ihan muu? Listaa vähintään yksi hyvä puoli jokaisesta työstä - mieluiten enemmänkin.

Kaivaudu vielä askel syvemmälle. Miksi tarkalleen pidit niistä positiivisista puolista, jotka listasit? Mitä ne saivat sinut tuntemaan? Mitkä positiiviset puolet saivat sinut nauttimaan työstä ja elämästä eniten? Miksi? Esimerkki: jos asiakaspalveluasemassa nautit siitä, että tapaat uusia ihmisiä, miksi näin? Pidätkö siitä, että saat auttaa muita; vai pidätkö siitä, että joka päivä on erilainen ja haasteellinen? Vai siitä, että opit joka päivä jotain uutta muista ja itsestäsi? Mikä positiivinen asia tarkalleen kussakin työssä resonoi arvojesi ja luonteesi kanssa?

[Nyt seuraa mahdolllisesti jäyhälle härmäläiselle vaikea askel. Kyllä se onnistuu!]

Kun kirjoitat ylös, miksi tarkalleen nautit positiivisiksi nimeämistäsi puolista, tarkkaile, mikä listattu asia herättää eniten fyysisiä tuntemuksia: esimerkiksi hyvänlaatuisia vilunväristyksiä tai jopa ahaa-elämys-kyyneleitä. Kun bongaat sellaisen, olet bongannut intohimosi.

Tämän harjoitteen tavoite on paikantaa se tunne-elementti elämässäsi ja työssäsi, joka saa sinut tuntemaan olosi onnelliseksi, motivoituneeksi ja vireäksi. Kuten sanottua, intohimo ei ole niinkään jokin aktiviteetti sinällään, vaan monikin erilainen asia voi tukea intohimoa, tai kääntäen, intohimoa voi kanavoida useiden eri väylien kautta. Ja koska intohimo ei ole jokin yksittäinen tekeminen vaan tunne, sen voi löytää töistä tai harrastuksista riippumatta siitä, mitä tällä hetkellä teet työksesi."

Jos nyt tämän harjoitteen tekijä ei tunnekaan mitään, niin silloin voi pohtia, onko vielä koskaan ollut työssä, joka linkittyy intohimoon. Silloin kannattaa listata ammatteja, joita haluaisit tehdä ja pohtia niitä samalla tavalla: minkä asian oletat olevan se positiivinen elementti, miksi haluaisit työn?

Huom, jos tavoitteesi on ansaita hyvin etkä välitä intohimoista tuon taivaallista, eikun vaan. Kukin tyylillään eikä tämän tekstin tavoite ole yrittää aivopestä tai käännyttää ketään, pelkästään antaa idea sellaiselle, joka ehkäpä painiskelee alanvaihdon syövereissä ja pohtii, minne seuraavaksi.

Hyvää ja entistä onnellisempaa uutta vuotta kaikille!


2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt tuota harjoittelua nyt sun postauksen innoittamana monena päivänä ensin mielessä ja lopulta paperilla, siinä samassa mulle kehittyi sivutuotteena 5-vuotissuunnitelma päämäärän kanssa joten ehkä se idea olikin se, ei ainoastaan sen intohimon metsästys työssä. Tiedän melko tarkkaan mitä haluaisin tehdä työkseni mutta juuri nyt se on mahdotonta joten näillä toiseksi parhailla vaihtareilla mennään vielä. Kiitos hienoista postauksista, joissa on usein jotain ajateltavan aihetta.

    VastaaPoista
  2. Ohoo, onpa kiva kuulla, etta teksti puhutteli ja harjoite kuulostaa hyodylliselta. Olen tehnyt sen itsekin ja tosiaan vie aikaa jopa paivia, jos ja kun haluaa kunnolla ymmartaa omia motiivejaan. Mutta auttaa myos! Tsemppia tavoitteiden saavuttamiseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!