18.12.2017

Maailma omasta päästä

Olen nyt kolmisen vuotta harrastanut fiktion kirjoittamista, ensimmäiset pari vuotta yksikseni hiljaa salassa, sittemmin jatkuvasti enemmän ja julkisemmin kuin mikäkin addiktion uhri tai paheen viljelijä. Tai, aikajanaa tarkentaen: olen kirjoittanut fiktiota satunnaisissa määrin aivan lapsesta saakka, mutta E:n ollessa sukellusopettajakurssilla Kambodzassa marraskuussa 2014, koin herätyksen ja ajattelin, että lähden minäkin unelmani perään ja alan kirjoittaa ihan tosissani, tavoitteena päästä julkaistuksi.

Kirjoituskieleksi valikoitui englanti, koska se jostain syystä tuntui luontevammalta – luen paljon enemmän  englanninkielistä kirjallisuutta kuin suomalaista -, ja toisaalta ajattelin opportunistisesti, että jos koskaan breikkaan, niin mieluummin kansainväliselle yleisölle kuin Suomen rajatuille markkinoille. Kirjoittaminen ei ole pelkästään hauskaa, antoisaa ja mielikuvitusta venyttelevää puuhaa, vaan myös yllättävän sosiaalista, jos siitä sellaista tekee. Perustin vuoden alussa Perthiin oman kirjoittajapiirin kavereiden kanssa, koska kirjoittamisesta kertoessani paljastui, että muutama muukin sosiaalisiin ympyröihini kuuluva kirjoittaa ahkerasti, puoli- jos ei täysammattilaisuuteen tähdäten.

Lisäksi olen netitse löytänyt beta readereita eli niitä ahkeria taivaanlahjoja, jotka jaksavat ja viitsivät lukea puolitekoista tekstiä sitä kommentoiden ja parannusehdotuksia antaen. Luovan kirjoittamisen pahin kynnys on, että uskaltaa näyttää tekstiään muille ja ottaa vastaan palautetta. Asiatekstin suhteen ei niin pahasti riivi, jos jollain on eri mielipide tai korjauskommentti. Mutta kun on vuodattanut paperille tarinaa sielunsa sopukoista, luovuutensa sydänverellä, niin ei paljon tarvitse puukkoa käännellä oikeassa haavassa satuttaakseen pahemmin kuin kritisoimalla henkilöhahmoja, juonta, tarinan ideaa tai sen olemassaolon tarkoitusta.

Paitsi että. Tämä siis se pelon ja kivun taso, jonka olen muilta kuullut. Itse sattumalta kävin kattavan kritiikinsietokoulutuksen edellisen työpaikkani muodossa ja valmistuin siltä kurssilta niin hyvin, että tarinoideni tallominen ei lamauta eikä lakkauta kirjoitusintoa, vaikka ei se tietenkään kivaltakaan tunnu.

Viisi vuotta energia- ja vesivalvontavirastossa raportointia opettivat siihen, että mikään, mitä kirjoitan, ei ollut riittävän hyvää ja valmista. Aina viuhui punakynä, aina tuli kielioppikommenttia, aina löytyi pomolta jokin hiottava tulokulma tekstiin. Ensimmäiset kolme vuotta otin palautetta vastaan hampaita kiristellen, itku kurkussa, kunnes pomoani sijaistaessani tajusin jotain. A) Ohjailin itse ihan samalla tavalla minulle raportoivien tekstejä, koska jokaisella kuitenkin on oma tyylinsä sanoa asiat ja minun tapani ei ole koskaan täysin sama kuin toisten ja toisinpäin, ja B) kun pomoni oli poissa tieltä, ylemmät pomot hyväksyivät tekstini mukisematta eikä korjauksia tullut, _ollenkaan_.

Eli: joko pomolle oli jäänyt asenne päälle, että kaksikieli-Anun sanomisissa on pakosti vikaa, tai hänellä vain sattui olemaan vakiintuneenluutunut tapa sanoa asiat toisin kuin minulla, eli tekstini ei ollut koskaan hänen suuhunsa sopivaa, raportit kun virastossa lähtivät eteenpäin hänen allekirjoituksensa kanssa, olinpa kirjoittaja minä tai joku muu. Tästä opin, että kaikki kritiikki on kuitekin subjektiivista eli toiset tykkää, toiset ei. Ja, palautteesta voi kuoria kermat päältä: ottaa siitä mikä itselle sopii (toki kielivirheet korjailee, jos niitä on), muuten sanomiset voi jättää omaan arvoonsa. Eihän se oma ääni muuten kehity, jos ei uskalla seistä omien sanojensa takana.

Kirjailijaksi pyrkiminen on avannut silmät sille, miten moni harrastaa kirjoittamista tai toivoo joskus julkaisevansa jotain. Luulisinpa, että kirjoittaminen on luova harrastus numero yksi yleisyydellä mitaten. Bloggaus toki jo hieman oli tätä maailmaa valottanut, koska bloggaus on erittäin suosittu harrastus ja myös ammattitoive. En kuitenkaan ollut aiemmin ajatellut, että ne, jotka lukevat kirjoja, myös innolla kirjoittavat, ja toisinpäin. Beta-lukijoita löytääkin esimerkiksi Goodreads-nettisivulta, kirja-arvostelusivustolta, jolla toimii myös keskustelufoorumi.

Beta-lukijuus on ihan oma lajinsa, kiemuraista puolin ja toisin. Luen itse muiden tekstejä, koska on tavanomaista ja odotettua, että tarjotaan ”vaihtarit”: kommentoit minun juttujani, minä kommentoin sinun. Lukeminen käy työstä, kun teksti pitää syynätä sillä silmällä, että löytää korjattavat paikat, mutta tunnistaa myös vahvuudet.

Erittäin usein niitä korjattavia paikkoja on tosi vaikea identifioida: jotenkin vain teksti tökkii, laahaa tai ei tempaa mukaansa, mutta on vaikea sanoa, miksi. Mikä tekee hyvän kirjan tai novellin? Kaavoja ja ohjeita on netti pullollaan, mutta niillä ei saa aikaan kuin kankeita uudelleenlämmittelyjä. Jokainen menestystarina on uniikki ja omista syistään hyvä. Mutta miten tunnistaa ne hyvät ja huonot puolet, saati selittää toiselle, missä mättää ja miksi? Kuitenkin palautteessa aivan olennaista on kertoa selkeitä korjaus- ja parannusehdotuksia, koska ketään eivät lämmitä saati auta kommentit luokkaa ”ihan jees”.

Yhtäaikaa palkitsevinta, turhauttavinta ja koomisinta ovat ne lukijoiden kommentit, jotka pyrkivät radikaalisti muuttamaan luomaani fiktiomaailmaa tai hahmoja. Koska työstän parhaillaan fantasiakirjaa, sen maailma on mielikuvituksesta muovailtu, vaikkakin olemassaolevista historian paloista ja alueista ammentava.

Yksi lukija oli sitä mieltä, että henkilöhahmojani pitäisi muuttaa, koska he eivät istu fantasian kaanoniin eli historiallisten romaanien sukupuolirooleihin – vaikka roolitus on tarkoituksellista ja se mielestäni selitetään kirjan taustamaailmassa. Toinen puolestaan halusi editoida pois ”liian modernit” keksinnöt kuten jalustimet, ikkunalasit ja vaatekaapit, jotta historiallisuus korostuisi. On hienoa huomata, että jokin täysin omasta päästäni veistelty on niin mukaansatempaavaa, että lukija alkaa uskoa tuntevansa henkilöt ja maailman paremmin kuin sen luoja. Toisaalta tällaisia kommentteja lukiessa tekisi mieli huikata, että hei, mun maailma, mun tyypit, mun päätös :D

Tsemppiä kaikille kirjoittamista harrastaville tai julkaisuun pyrkiville! Ja kiitos teille kaikille jotka olette tarjonneet haukansilmiänne teksteilleni!



4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti!
    Kirjoittaminen tapahtuu niin henkilökohtaisella tasolla, että siitä on todella vaikea antaa palautetta. Olen tehnyt muutamia verkkokirjoituskursseja ja toisaalta äidinkielenopettajan työnikin kautta olen saanut paljon harjoitusta siitä, miten antaa palautetta. Tykkään hampurilaismallista: vähän kehuja, jotain rakentavaa kritiikkiä ja lopuksia vielä jotain positiivista. Mutta huomaan itsekin nyt lastenkirjailijana, miten vaikeaa palautteen saaminen on. Juuri viikonloppuna eräs kaukainen sukulainen kertoi puhelimitse, että on löytänyt kirjastani virheitä. Tämä ei ole aloitus, jonka kirjailija haluaa kuulla. Että siellä on ainakin kaksi lyöntivirhettä ja yksi verbi, jota hän ei ymmärrä. Odotan mielenkiinnolla, että hän kertoo minulle tarkat sivunumerot ja tottakai kirjoitusvirheet (joita kukaan muu ei ole löytänyt) täytyy korjata uuteen painokseen, mutta huomasin heti, miten puolustuskannalle menin, kun joku haluaa vain olla ystävällinen ja korjata toisten "virheitä" :D

    VastaaPoista
  2. Uijui, ikava kuulla! Kirjoituskurssilla opettaja kertoi (han on julkaissut kirjailija), etta ensimmaisen kirjan jalkeen tuli kirje ulkomailta asti. Kirjeen sisalto oli: kirjassasi on virhe, etaisyys niiden kahden kaupungin valilla, joista puhuit, ei ole vaittamasi vaan tama.

    Eli varmasti aina loytyy niita, jotka joko etsimalla etsivat tai sattumalta bongaavat probleemeja. Ikavaa, toisaalta kaikesta oppii ja korjaamalla saa viela paremman. Toki esim sanavalintojen suhteen puhutaan usein makuasioista, esim. oman kirjaluonnokseni suhteen eras lukija ei pitanyt, kun viittasin ikkunaan sanalla peili (kun henkilo peilasi itseaan siita), silla "asioita tulisi aina kutsua niiden oikeilla nimilla". Eli kullakin on oma makunsa ja tyylinsa!

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava ja myös inspiroiva kirjoitus. Totta, että kirjoittaminen on varmaan yksi yleisimmistä harrastuksista, mutta niin yksinäistä puuhaa, ettei sen laajuutta tajua samalla tavalla kuin sellaisen harrastuksen jossa kokoonnutaan tai ollaan muuten näkösällä! Lisäsin blogisi nyt oman blogini lukulistaan. Olen huomannut että luen oikeastaan jokaisen päivityksen, nämä ovat niin hyvin kirjoitettuja ja kivoja - aina jokin isompi pointti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti kehuista Lotta! Olen otettu ja iloinen, etta blogini kuuluu suosikkeihisi. Kylla, tavoitteena on aina jokin syvempi pointti, mutta kirjoittajana ei aina tieda, välittyykö se. Hyva kuulla, etta kylla niin tapahtuu :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!