28.6.2018

Ystävyyden evoluutio

Luin toisesta ulkosuomalaisblogista juttua, jossa kirjoittaja harmitteli ikävöivänsä itseään ulkomailla asuessaan. Kotimaassa on tietynlainen persoona, ulkomailla toisenlainen, ja kirjoittaja koki, että ystävillä ja sosiaalisilla suhteilla ylipäätään on valtava vaikutus siihen, missä on minkäkinlainen.

Jäin pohtimaan asiaa ja ymmärrän hyvin ajatuksen, että erilaisissa ympäristöissä eri puolet omasta itsestä ja käytöksestä korostuvat. Omalla kohdallani sattuu olemaan niin, että pidän itsestäni ja elämästäni enemmän Australiassa kuin Suomessa. Mielestäni omat hyvät puoleni - sosiaalisuus, optimistisuus ja leikkimielisyys - pääsevät oikeuksiinsa Australiassa, kun taas Suomessa niitä on astetta hankalampi toteuttaa. No eikö Suomessakin voi olla juuri niin sosiaalinen ja hupaisa kuin lystää? Tavallaan voi, tavallaan ei.

On aina helpompaa mennä virran mukana kuin sitä vastaan, vaikka miten itsenäinen tyyppi olisikin. Australiassa arvostetaan letkeyttä, rentoutta ja ystävällismielistä huumorintajua, kun taas Suomessa mielestäni korostuvat enemmän vakavamielisyys vakavastiotettavuuden merkkinä, sekä huumorinkukkana sarkasmi ja jopa kettuilu. Kun vastakkain ovat no worries- ja itku pitkästä ilosta- mentaliteetit, lähden mieluummin optimistijollalla surffaamaan kuin varomaan katajaan kapsahtamista.

Tämän postauksen idea ei kuitenkaan ole ruotia tai suomia Suomea. Ympäristön vaikutusta miettiessäni pohdiskelin myös ystävyyden evoluutiota, eli miten ystävyyssuhteet elävät elämän mittaan ylipäätään ja etenkin ulkomaille muuton myötä.

Olen itse lapsesta saakka muuttanut suhteellisen usein, joten minulla ei ole samassa mielessä vanhoja ystäviä kuten niillä, joiden paras ystävä löytyi jo synnäriltä, päiväkodista tai ekaluokalta. Toki minullakin on vanhoja tuttuja ja pitkän ajan takaa löytyviä kavereita muutoista huolimatta, mutta varsinaiset nykyiset parhaat ystäväni löytyvät yliopistoajoilta, sukulaisista sekä Perthin-tuttavuuksista. Omassa tapauksessani ystävyyssuhteet ovat eläneet ulkomaille muuton myötä näin:

1) Innostus muiden suomalaisten seurasta

Vaikka Australiaan muuttaessani tahdoin jo alusta saakka sopeutua uuteen maahan ja tutustua paikallisiin, oli lähtökohtaisesti helpointa tutustua muihin suomalaisiin: tähän vaikuttivat kielitaito, englannin puhumisen väsyttävyys, sekä sama elämäntilanne. Kaikkein nopeiten ja luontevimmin tutustuin omanikäisiin vastatulleisiin, koska yllätyksettömästi näiden kanssa löytyi eniten asiaa.

Meille muodostuikin (sittemmin hajaantunut) noin tusinan tytön porukka, jotka kaikki kohtasimme toisemme joko paikallisten suomalaisten tapahtumissa tai kaverinkaverien kautta. Tässä porukassa vietimme usein suomalaisia juhlia, kuten vappua ja pikkujoulua. Jälkikäteen ajateltuna en varmaankaan olisi samoihin ihmisiin tutustunut Suomessa, koska olimme kaikki eri puolilta maata, eri aloilta, eri arvomaailmoista ja muutenkin erilaisissa elämäntilanteissa, lukuunottamatta Perthissä asumista.

2) Työkaverit

Oltuani riittävän kauan samassa työpaikassa - oikeastaan saatuani vakipaikan rekrytoimiston sopimuksen sijasta - aloin tutustua myös työkavereihini. Ennen vakiintumistani kollegat eivät kauheasti kiinnittäneet huomiota minuun, enkä itsekään yrittänyt varsinaisesti ystävystyä, koska työsuhteen jatko oli epävarma. En yleisesti kannata ajattelua, ettei kannata panostaa sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka eivät ehkä kestä (mistäs sen tietää, mikä kestää ja mikä ei), mutta vastamuuttaneena olin muutenkin tuulisessa tilanteessa eli minne asettuisin tarkalleen asumaan, mihin urasuuntaan hakeutuisin jne.

Noin parin vuoden työuran jälkeen, viisi vuotta sitten, aloin löytää kollegoista porukan, joka hitsautui mukavasti yhteen ja on yhä yksi tärkeimpiä sosiaalisia ympyröitäni Perthissä. Paradoksaalisesti olemme ja emme ole läheisiä. Meitä on viisi ex-kollegaa ja näiden puolisot. Toiset tunnen paremmin kuin toiset, mutta meitä yhdistää eniten samanlainen huumorintaju ja kiinnostus matkusteluun. Tavatessamme juttelemme ummet ja lammet matkailuasioista, sekä entisen työpaikan toimistopolitiikasta, mutta emme varsinaisesti pui sen henkilökohtaisempia.

Tiedän raapaisun verran itse kunkin terveys-, parisuhde- ym asioita, mutta niistä ei yleensä suuresti haluta puhua. En vieläkään tiedä, onko tämä kulttuuriero (minua ja E:tä lukuunottamatta kaikki ovat ausseja), vaiko sattumaa tässä porukassa. Toisaalta syvällisyyden puute joskus haittaa, toisaalta on mukava tietää, että tavatessamme meillä on aina hauskaa.

3) Harrastuskaverit

Olen pelannut kuusi vuotta futsalia enemmän tai vähemmän samalla porukalla puulaakiseurassa. Tämä sakki kokoontuu yhteen vain yhtä tarkoitusta varten ja se on pelaaminen tai pelaamisesta puhuminen. En itse asiassa ole kovinkaan kiinnostunut penkkiurheilija, ja yhteiset stadionkeikat liigajalista katsomaan jätän väliin. Harrastuskavereista on kuitenkin se ilo - harrastamisen mahdollistamisen lisäksi - että melko pian uuteen paikkaan muuttamisen jälkeen saa tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön.

Vaikkei harrastuskavereista ole tullut hyviä ystäviä muutoin, harrastus luo rutiinia ja mielekästä arkea sinällään. Jos Suomeen vertaa, Perthissä harrastaminen on sosiaalisempaa sikälikin, että kokoonnumme pari kertaa vuodessa tapaamisiin pelien ulkopuolella: syömään ja juomaan. Ainakaan en itse onnistunut löytämään aikuisena sellaista harrastusporukkaa, jossa tavattaisiin muulloin kuin jumppasalilla tai urheilukentällä.

4) Kirjoittajapiirit

Olen muutamaan otteeseen maininnut, että harrastan kirjoittamista (faktan ja fiktion) ja toiveeni on jossain kohti tulevaisuutta saada romaani/romaaneja julkaistua. Tätä kautta onkin löytynyt ehkä itselleni "mätsäävimmät" uudet ystävät, koska meitä yhdistää yhteinen intohimo kirjoittamiseen ja lukemiseen. Itselläni on suomalainen kynäilijäpiiri ja aussipiiri, joista suomalainen kokoontuu kolmen viikon välein ja näemme toisiamme muutenkin. Aussipiiri on vähemmän virallinen eli kommunikoimme lähinnä facebook-ryhmässä, joskus harvoin tapaamme kasvokkainkin.

5) Sukulaiset ja vanhat ystävät

Ehkä itsestäänselvästi, ehkä ristiriitaisesti, yhä tärkeämmäksi elämässäni ovat nousseet sukulaiset ja vanhat ystävät. Olen aina ollut sikäli sukurakas että olen lapsesta asti visiteerannut ahkerasti mummolassa ja tätini luona, mutta vanhempieni, veljieni ja koko suvun arvo nousee jatkuvasti mielessäni, kun välissä on puoli maapalloa.

Kun enemmän tai vähemmän jatkuvasti on tekemisissä uusien tai ainakin uudehkojen ihmisten kanssa, on jopa hämmästyttävän rentouttavaa olla sellaisten seurassa, jotka tuntevat minut vuosien ja vuosikymmenten takaa. Ei tarvitse stressata siitä, teenköhän hyvän vaikutuksen ja mitä tuokin minusta ajattelee - vaikken näistä olekaan erityisen kova stressaamaan. Senkun on vaan, mökkivaatteissa, tukkakin kampaamatta, ketään ei haittaa.

Yhteenkuuluvuuden tunteesta

Vaikka tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, ajattelen, että uuteen maahan muuttaessa on tärkeää löytää sellaisia sosiaalisia ympyröitä, jotka oikeasti "resonoivat". Kavereita löytänee helpoiten juuri toisista suomalaisista ja työkavereista, mutta niissä pooli ja valinnanvapaus on kuitenkin rajoitettua. Ei ole annettua, että muut ulkosuomalaiset tahi kollegat ympärilläsi ovat juuri kaltaisiasi tyyppejä, ja yhteydentunne saattaa jäädä muutaman langan, kuten yhteisen kielen tai yhteisen työn varaan. Ei sekään huono juttu ole, mutta omimman oman itsen löytämisen kannalta voi olla fiksua ihan etsimällä etsiä itselle sopivia ympyröitä.

Joskus oikeiden tyyppien löytäminen voi viedä vuosiakin. Jos välillä tuntuu, ettei itselle löydy mieleistä seuraa, ei kannata lannistua, vaan kartoittaa uusia suuntia, joista sitä voisi löytyä. Harrastus, työ, naapurustopiiri, hyväntekeväisyysjärjestö, vanhempainryhmä, matkailusta innostuneet, jne. Ulkosuomalaisena ikävä kyllä joutuu tottumaan myös siihen, että ihmisiä tulee ja menee ihan eri tavalla kuin kohtuuvakaasti Suomessa asuessa. Australiassa eritoten on paljon populaa, joka käy ja lähtee: reppureissaamassa, irtiottovuodella, turistina, työkomennuksella... Aina kun johonkuhun uuteen tutustuu, ottaa riskin, että tämä ei olekaan saapuvilla kauaa. Riski on myös niin päin, että itse muuttaa johonkin toiseen kaupunkiin tai maahan.

Toisaalta ulkosuomalaisuuden etu on - ainakin omalla kohdallani - että oppii löytämään yhteistä, sekä tekemään tikusta asiaa. Kun ei voi tukeutua johonkin aina lähellä olleeseen seuraan, vaihtoehdot ovat joko käpertyä yksinäisyyteen (tai tottua siihen terveellä tavalla), tai kiskaista itsensä kuoresta kohti muita, tavalla tai toisella.

Tsemppiä kaikille yksinäisyyden kanssa painiskeleville; jospa pian jostain suunnasta löytyy joku mukava tyyppi arkea jakamaan ja juhlista iloitsemaan.

Kuva (c) familyfriendpoems.com 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!