Oodi kahville

Tänään, kuten kaikkina muinakin päivinä, olisi kaikenlaista tekemistä. Kotitöitä, työasioita, pseudotyöasioita eli itse itselleni hankkimia työnkaltaisia tai palkkatyöksi joskus ehkä muuttuvia ekstrajuttuja kuten apurahahakuja, asuntolainapankin kilpailutusta jne. Mikään näistä ei tietenkään onnistu ilman kahvia. Paljon kahvia. Lisää kahvia. 

Muistan, kun aloitin juomaan kahvia. En sentään muista ihan ensimmäistä kertaa tai tarkkaa ikääkään, jossain välillä 14-15v. Aluksi inhosin kitkeränpahaa tervaa. Mutta muistan, että kahvifanitus tarttui silloisen parhaan ystäväni luota. Meillä oli tapana mennä ystäväni kotiin melkeinpä joka päivä koulun jälkeen "tekemään läksyjä", eli oikeasti juomaan kahvia, puhumaan pojista, lukemaan SinäMinää tai katsomaan Jyrki-ohjelmaa ja Salaisia Kansioita. 

Muistan, miten ihanaa oli olla ystäväni kotona, hänen romanttisin kukkakuosein sisustetussa huoneessaan, kahvin- ja paahtoleivän tuoksuisessa keittiössä. Saimme keskittyä kaikessa rauhassa teinitytöille tärkeisiin asiohin, kuten kynsilakkaan, Olli-Mollin tukkaan (Jyrkin juontaja) ja yläastejuoruihin. Omalla tavallaan ristiriitaista on, että en itse ole koskaan kokenut itseäni kovin tyttömäiseksi vaan pikemminkin aika poikatytöksi. Ehkä siksi tämä muutaman vuoden sukellus uuteen erilaiseen maailmaan oli jännittävää, hauskaa ja muistorikasta. Kahviin lisäsimme kardemummaa ja kanelia ja joimme puoli pannullista.

Suomessa tunnetusti kyläillessä juodaan aina kahvia. Välillä tämä on tuottanut pieniä sosiaalisia ongelmia, koska en kahvifaniudestani huolimatta voi oikeasti juoda sitä paljon ilman helkutillisia vatsanväänteitä. Kofeiiniton kahvi on vasta viime vuosina alkanut saapua Suomeen muinakin kuin Pirkka-pikakahvipuruina. Täällä Aussilassa minulla on aina kotona kofeiinittomia kahvinporoja, joista päivän kahvit keittelenkin - vain aamukahvit tehdään tujusta "oikeasta" tavarasta. Samoin kahvilassa tilaan yleisimmin kofeiinitonta. 

Kofeiiniton kahvi on asia, jota eivät kaikki ymmärrä, esimerkiksi E. Hänen mielestään kahvia juodaan piristeeksi, ei maun vuoksi. Hän keittääkin sumpit vaikka mistä halpahallin tarjouspuruista, kunhan saa sitä kofeiiiiniaaa aamulla ennen töihin lähtöä. Minä taas en ehkä ole monien muiden aussien veroinen kahvipapuhifistelijä, sillä en hanki erikoispaahtimoiden räätälöityjä papueriä enkä jauha niitä kotona juuri ennen keittämistä. Mutta en myöskään halua juoda ihan mitä vaan, kyllä laatua pitää olla. 

Mielestäni kahvi on täällä kalliimpaa kuin Suomessa, en tiedä miksi. Puolen kilon pakettia harvoin saa alle kymmenen dollarin eli kuuden euron. Suomessa kahvipaketin perushinta liikkuu merkistä ja kaupasta riippuen 2.50-4.50e välillä. Kofeiinittomasta puheen ollen, tilasin juuri äidilleni synttärilahjaksi ruokalahjapaketin, mukaan lukien kofeiinitonta kahvia. Kauppa meni ja korvasi sen normikahvilla... eli se siitä kofeiinittoman idean käsittämisestä!

Kahvissa itse asiassa parasta ei ole sen maku eikä edes sen piristävyys, vaan mitä kahvi edustaa ja symboloi. Olen etenkin nyt äitiydyttyäni tajunnut, että kahvi on minulle tauon paikka ja merkki. Huomaan aamulla juovani jopa kolme kupillista peräkkäin, viivytellen, jotta ei vielä tarvitse aloittaa päivää, kun on "kahvikin kesken". Taaperomme kuulee takuuvarmasti iltapäivisin "äiti juo nyt kahvia", kun hän yrittää nyhtää minua mukaan sadannetta kertaa johonkin monsteriautokisaan. Joskus sanoma toimii, yleensä ei. 

Myös töissä saa niinsanotusti löysempää hihnaa kahvitaukojen aikana. Kukaan ei painosta, hoputa tai vaadi mitään, kun kävelet kohti keittiötä kahvimukin kanssa. Ihanaa. Tämäkin on uusi äitiyteen liittyvä elementti minulle - ennen rakastin kiirettä, suorittamista, vauhtia, nopeita päätöksiä. Nyt en VAAN JAKSA. Antakaa minulle kahvitauko ja hetken mahdollisuus tuijotella kuppiin. 

Suomen-lomien parhaita muistojani koko tämän kymmenen vuoden ajalta ovat kahvittelut läheisten kesken. Olen lapsuudenkodistani oppinut, että kun tiskikone hurisee ja kahvinkeitin porisee, se tarkoittaa, että kellään ei ole juuri nyt kiire ja kohta istutaan pöydän ääreen kahville, juttelemaan. 

Kahvilla jutellaan hartaasti, kauan, vaivattomasti, syvällisiäkin. Suomalaisten kesken arimmat, painavimmat, rehellisimmät asiat puhutaan kahvin ääressä, lenkillä, saunassa tai automatkalla, ainakin näin olen itse huomannut. Kahvilla ei myöskään yleensä riidellä tai kinastella, mistä lie syystä. Kahviin liittyvä keskustelukulttuuri on asia, jota itse kaipaan kovasti täällä Australiassa. 

Aussit ovat kahvihifistelijöitä sen laadun suhteen, mutta juttelu on usein suomalaisen korvaan pinnallista, hyviä suhteita ylläpitävää rupattelua, todellisen syväluotauksen ja maailmanparantamisen sijasta. Tämä ei tosin liity vain kahviloihin ja kahviin, vaan yleisesti aussien ja suomalaisten kommunikointieroihin. Siksi käynkin kaikkein mieluiten kahvilla suomalaisten kanssa, oli paikkana Perth, Kuopio tai Ivalo. 

Yllä ja alla: yksi lempipaikkani Perthissä, ruotsalainen Fika-kahvila Fremantlen kaupunginosassa. Kanelipullaa! Hapankorppua! Salmiakkia! Mitä muuta voi edes toivoa?

Kyltti kahvilan ovessa Perthissä.

Tämän pikkusankarin kanssa leikkiminen saa välillä kahvintarpeen kaakkoon. Vaikka huippu kaveri onkin!