Tutustuimme lennolla Perthiin singaporelaismieheen, joka oli australialaistunut kymmenisen vuotta sitten. Hän mainitsi muuttonsa syyksi mm. sen, että täkäläinen työtahti on inhimillinen ja leppoisa, ylitöitä ei tavallisesti vaadita, ja viikottainen työaika pysyy alle 40 tunnin. Singaporessa sen sijaan 10-12-tuntinen työpäivä on kuulemma normi. Puheeksi tulivat myös Singaporen ankarat lait ja kiellot, kaupunkivaltiohan on tunnettu tiukoista säännöistään ja esimerkiksi siitä, että purkan sylkäisy maahan mätkäyttää kovat sakot.
Kanssamatkustajamme kertoi, että jos Singaporessa joku erehtyy töhrimään tai sotkemaan julkisia paikkoja ja jää teosta kiinni, tekijä on näytillä seuraavan päivän uutisissa putsaamassa sotkujaan. Suomen uutiset täyttyisivät joka sunnuntai humalaisten toikkarointien siivouksen kuvaamisesta. Kanssamatkustaja arveli, että vaikka lait ovat tiukat, ei 20 km pitkällä saarella mahdu asumaan muiden viiden miljoonan kanssa sovussa ilman niitä. "Länsimaissa siedetään ja sallitaan liikaa yksilönvapauksien nojalla", hän totesi. Olin ensin eri mieltä, mutta ehkä mielipiteessä onkin perää. Singaporessa ei kertaakaan tullut kaivanneeksi roskattuja katuja, tahmaisia metroja, töhrittyjä ja haisevia alikulkutunneleita saati uhittelevia känniläisiä.
Australian lainsäädännön eräs puoli on ollut täällä tapetilla viime päivinä, nimittäin oikeus takavarikoida rikoksentekijän omaisuutta rikoshyödyn minimoimiseksi. Takavarikointioikeus on laajenettu yllätyksellisiin mittoihin, esimerkkitapauksena murhasta elinkautiseen tuomittu mies, jolta takavarikoitiin tämän elinikäiset eläkesäästöt. Täällähän ihmiset kerryttävät eläkkeensä itsenäisesti, sillä työnantaja ohjaa palkasta tietyn summan työntekijän valitsemaan rahastoon. Herää tietenkin kysymys, onko elinikäisten säästöjen takavarikointi sittenkään oikein, summa ei edes päädy uhrin suvulle korvauksiksi. Elinkautinen täällä on maksimissaan 20 vuotta, joten tämä vanki päätyy vapautuessaan joko tyhjän päälle tai valtion elätettäväksi. Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, onko takavarikointi sittenkään tehokkain tapa ehkäistä rikoksia.
Rankkaa rankaisemista ilman anteeksiantoa.Murha on väjämätön teko, mutta vaikka kuolemaan ei tuomita- enkä sitä missään nimessä kannata, ei omaisuuden takavarikoiminen ole oikein. Tosin- niistä tulisi suorittaa oikeudenmukaiset korvaukset teosta kärsineille, ja mikä jää jäljelle- tulisi se jäädä odottamaan tuomitun vapautumista. Tosin tässä on taustalla myös lain toinen puoli: ennalta ehkäistä pelokkeella. Mutta suhteellisuuden taju pitäisi pysyä "yhteiskunnan" puolia pitävälläkin. Tosi mukava lukea näitä blogeja ja havaintojasi- sillä jos olisin nuorempi- luulisinpa löytäväni itseni vaikkapa sieltä reppurina/"outback"ina - elämyksiä saamassa. Nyt saan niitä tässä istuen.
VastaaPoistaOliskohan "vanhalla kullankaivajalla" työmahdollisuuksia kaivoksella...
Suhteellisuudentaju nimenomaan noissa on jotenkin hämärtynyt, esimerkkinä tapaukset, joissa joku on tehnyt rikoksen kotonaan (välittänyt huumeita tms.). Silloin koko kotitalo voidaan takavarikoida valtiolle. Jos talossa sattuukin asumaan tekijän perhe, ollaan jo aika hakoteillä siinä, keneen rangaistuksen pitäisi osua ja miten! Aihe kyllä puhuttaa täällä lehtien palstoilla, harva ymmärtää noin jyrkkyyksiin menevää käytäntöä.
VastaaPoista