14.7.2012

Odottamattomia onnenaiheita

Tajusin tässä äskettäin, että ulkomaille muutto opettaa valtavasti uutta sekä toisesta kulttuurista ja muista ihmisistä, että minusta itsestäni. Tuntuu, että olen vuodessa kasvanut ihmisenä saman kuin kotiympyröissä pysytellessä olisi ollut mahdollista vuosikymmenessä. Silmät avautuvat ihan uudella tavalla odottamattomille onnenaiheille, kuten:


1) Sosiaaliset ympyrät ja ystäväpiiri ovat rikastuneet roimasti. Nyt tuttuja, kavereita ja ystäviä on monilta eri maailman kolkilta, ja on sekä ihmetystä herättävää että ilahduttavaa tajuta, miten hyvin voi tulla toimeen täysin eri puolilta palloa olevien kanssa. Olen aiemminkin maininnut, että jostain syystä parhaiten handlaan suhteet britteihin ja irkkuihin, sekä moniin aasialaisiin. Eräs parhaista ystävistäni täällä on vietnamilainen, ja myös jutut eteläafrikkalaiskollegan kanssa käyvät ällistyttävästi yksiin. Skandinaavit menevät tottakai kotikategoriaan, eli heidän kanssaan tulee hyvin toimeen. Aussien kanssa sen sijaan on jatkuvasti pientä kulttuurieroklikkiä, hyvin pinnanalaista ja harmitonta onneksi, mutta emme ole oikein vielä samalla sivulla.

Meikäläisen ja monien wessien huumorintajun eroa kuvaa paljastavasti (usein vastaavana kokemani) esimerkki: viime sunnuntain trapetsitunnilla eräs lähtölavalle kiipeävä tyttö jämähti tikkaiden puoliväliin korkeanpaikankammon kohtauksen kourissa. Tytön kaveri huuteli alhaalta rohkaisua: "ostan sulle drinksun, jos teet sen!". Tokaisin kaverille hymyillen: "Olis ehkä kannattanut ostaa se drinksu etukäteen". Kaveri katsoi minua kuin ääliötä ja vastasi: "Ennen tällaisia tapahtumia ei saisi koskaan juoda". Aijaa, ihanko totta?! Usein törmään siihen, että suomalainen sarkasmi/ironia/musta huumori ei oikein uppoa. Vieressäni istunut brittityttö nauroi jutulleni, eli ei se nyt niin huono ollut...

Mutta takaisin ystäviin. Myös ikä on jotenkin menettänyt merkityksensä kaveruussuhteissa, ja on täysin luontevaa kaveerata vuosikymmenen nuorempien, tai vuosikymmeniä vanhempien kanssa. Eilen vietin antoisan taidenäyttely-, pizza- ja viinilasillis-illan täkäläissuomalaisen R:n kanssa. On täysin yhdentekevää, että R:llä on ikäisiäni lapsia - juttu luisti, kummankin pulmia ja onnenaiheita puitiin ja elämänohjeita sinkoili puoleen ja toiseen täysin ikäerosta piittaamatta. Tällaisista avauksista ihmissuhderintamalla olen todella kiitollinen :)

2) Ulkomailla arjessa kamppailu kasvattaa itseluottamusta ja lähestulkoon kaikkia mahdollisia arjen taitoja väistämättä. Huomaan nyt, että alkuaikoina puhuin usein aika hiljaa, koska en ollut ihan varma, onko sanomiseni sanottu oikein tai sanomisen arvoista. Nyt paapatan kuuluvalla äänellä joka paikassa, jos sanat eivät tule oikeassa järjestyksessä suusta, ihan sama. Kyllä ne ymmärtää ja jos ei ymmärrä, toistan. Alkuun oli vaikea soittaa minnekään, koska puhelimessa asiointi usein tiesi takeltelua, kielen kangistumista ja väärinymmärryksiä. Nyt sama kuuluva posmottaminen toimii puhelimessakin, ja omille mokille voi ihan hyvin nauraa. Vastapuolikin suhtautuu ymmärtäväisemmin, jos ei yritä tai esitä olevansa täydellinen. Blogista on varmaan käynyt selville, että minua on vuoden mittaan suunnattomasti vaivannut kommunikoinnin takkuilu eli omat kielitaitopuutteeni (todelliset ja kuvitellut), aksenttini (kaikki arvaa etten ole täältä), sekä yhteisymmärryksen puute (vrt. edellinen huumoriesimerkki).

En ennen tänne tuloa tajunnutkaan, miten korkealle itseni arvostin kommunikoijana (syystä ja syyttä). Olen Suomessa usein saanut hyvää palautetta mm. kokoustekniikastani sekä kirjoitustaidoistani, ja nyt olen yhtäkkiä jossain ravintoketjun alapäässä mongertamassa skottiaksentilla, jota aussit eivät ymmärrä. Aluksi sekä otti päähän että teki mieli heittää hanskat tiskiin (okei, en sitten puhu mitään missään koskaan ikinä), mutta nyt sisu on taas koottuna ja asenne on, että sanoilla vaikka läpi harmaan kiven. Jos en kokouksissa ehdi tai osaa perustella kantaani niin monisanaisesti kuin suomeksi voisin, vedetään sitten lyhyillä, napakoilla lauseilla. Onpahan ainakin asian ytimeen. Voin rehellisesti tunnustaa, että harvoin on niin paljon sydäntä lämmittänyt kuin eilen kollegan todetessa jonkin erityisen osuneen kommenttini jälkeen: "Anu's razorsharp wit strikes again" eli että partaveitsenterävä älyni leikkasi jälleen. Oho, ei kommunikointini sittenkään niin onnetonta ole kuin olin synkimmissä kuvitelmissa, tuhkaa päälleni ripotellessa uskonut.

3) Ihmissuhteet Suomessa saavat ihan uutta syvyyttä ja merkitystä täältä kaukaa käsin. Äskettäinen lomani Suomessa onnistui suorastaan yli odotusten, koska oli niin mukavaa, rentouttavaa ja onnellista kaikkien kohtaamieni tärkeiden ihmisten kanssa. Suomessa asuessa oli ihan liian helppoa lykätä sukulaisten ja ystävien tapaamisia arkikiireiden takia, koska aina ajatteli, että "sit ensi viikolla/kuussa/jouluna". Ja helposti lipsuu siihen, ettei näe juuri koskaan. Koska näemme nyt harvoin mutta säännöllisesti, eikä tapaamista voi sovitusta ajankohdasta lykätä (kun en ole ensi viikolla enää maassa), yhteinen aika on todellista laatuaikaa.

Laatuaika ei onneksi tarkoita, että vaikeita asioita yritettäisiin lakaista maton alle ja esittää, että ollaan onnellisia jos ei olla. Päinvastoin. Kaikki keskittyvät mieluummin hyviin puoliin ja antavat huonojen puolien tai mitättömien pinnankiristysten liukua ohi muistin ja ärsytyskynnysten. Mitä sitä tarttumaan turhiin pikkuärsytyksiin, jos voi valita nauttivansa hyvistä puolista? On myös helpompaa ja luontevampaa keskittyä kertomaan ne todelliset tärkeät kuulumisensa ja elämänkäänteensä, kun aikaa on vähän, hyvääpäivääkirvesvartta-puheen sijasta. Pureudutaan jotenkin asioiden ytimeen helpommin ja rennommin. Niin se näköjään on, että pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle, ja vasta luopuessa tiedät, mitä sinulla siihen saakka oli. Ja vasta uuteen hypätessä tiedät, mitä kaikkea siellä sateenkaaren tuolla puolen odottaa, sekä pahassa että hyvässä.

Oh Australia, how I love thee, let me count the ways. Kuva (c) Basicoshop.com

4 kommenttia:

  1. ihania nämä blogit =) oon illan ratoksi lueskellut pari kuukautta taaksepäin, ja tää on ihan huippua puuhaa! kiitos =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nina! Itsekin luen melkein mieluummin blogeja kuin esim. naistenlehtiä, on mahtava saada ensikädentietoa muiden "tavisten" usein hyvinkin epätavallisesta elämästä, arjesta ja ajatuksista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!