12.4.2014

Synttärilahja

Viime viikolla juhlittiin synttäreitäni ja ensi viikolla starttaa synttäriloma (itseltäni itselleni-lahja) Kiinaan. 

Todistuskappale A alla synttäreiden vietosta: yllätyskakku odotti pöydällä, kun tulin lenkiltä kotiin. Palohälytin huutaa taustalla kuin syötävä, joten kynttilöiden puhallus oli hoidettava vauhdilla. Nähtävästi tähtisadetikut ja kynttilät suoraan palohälyttimen alla eivät ole yhteensopiva kombo. Puhelin kourassa kuvien ottamista varten - joita en siis ehtinyt ottaa. E kuitenkin päivysti kameran kanssa.


Kiinan valloitamme mantereelle päästyämme bussilla, junalla ja lentokoneilla, eli tuloksena on todennäköisesti kohtalainen Amazing Race-tunnelma. Toivottavasti ei osoittaudu liian raskaaksi ja väsyttäväksi touhuksi, koska loman olisi tarkoitus myös rentouttaa! Majoituksia ja lentoja buukatessa opin Kiinasta jo alustavasti seuraavaa:

1) Kiinalaisia ei tunnu sellainen asia kuin yksityisyys vessa-asioinnissa suuremmin painavan. Monessakin edullisessa hotellissa/hostellissa vessa on lasikoppi huoneen nurkassa, eli siis käytännössä suihku ja vessanpönttö on sijoitettu samaan isoon lasiseinäiseen kaappiin. Mitään suihkuverhoa tai näkösuojaa ei huoneen ja lasiseinän väliin ole katsottu tarpeelliseksi järjestää. Parisuhde tai ystävyyssuhde saa olla aika vankalla/rennolla pohjalla, jos tällaisessa huoneessa haluaa majoittua...

Kiinalaistaustainen kollega puolestaan on kertonut kauhutarinoita lattiareikävessoista sekä ns. upstream-downstream-vessoista, jossa nähtävästi tarpeet toimitetaan jonkinlaiseen virtaavaan kouruun, ja alavirran puolella olevat saavat sitten väistellä ylävirrasta tulevaa tavaraa. Jaiks. Omalla reissulla pysyttelemme kohtuullisenkokoisissa kaupungeissa, eli ehkä tämä maaseudun ihme jää meiltä kokematta. Toivottavasti jää.

2) Kiina on aika helkutin iso paikka. Alkuperäinen suunnitelmamme oli taittaa matkaa enimmäkseen junalla interrail-hengessä, mutta tästä ideasta oli pakko luopua. Ihan siksi, että kaupunkien väliset etäisyydet saattavat olla 12-36h junalla. Kun aikaa on käytettävissä vain kaksi viikkoa, oli pakko turvautua lentoihin eli vain parin-kolmen tunnin siirtymäaikoihin.

Ja vaikka olemme ylioptimistisesti buukanneet reissulle seitsemän eri kohdekaupunkia etelä-pohjoinen-akselilla, emme ehdi nähdä kuin pienen pintaraapaisun Kiinan itäpuoliskoa. Matkakertomus seuraa kuvineen päivineen, kun kokemukset ja kuvat ovat purkissa!

3) Kiinassa lomailleet tai asuneet kaverit, samoin kuin Kiinasta kotoisin olevat kaverit, ovat varoitelleet, että kulttuurishokki on tiedossa niin että pamahtaa. Tästäkin seuraa raportti, kunhan se on koettu ja analysoitu. Kiinan sisäisiä lentoja varatessa opimme, että kiinalaisia on ihan riittävästi asiakaskunnaksi, eli englanninkielistä palvelua ja nettisivuja oli todella vaikea löytää.

Majoituksia etsiessämme opimme aika äkkiä, että muiden asiakkaiden kuvaukset on syytä lukea huolella. Muualla maailmassa matkustaessani olen huomannut, että moni valittaa hotellien tasosta vaikkapa tyynyn pehmeyteen tai kovuuteen perustuen. Kiinassa sen sijaan moni kohde jäi pidemmälle tutkimatta, kun vastaan tuli joku seuraavista arvioista: petivaatteet eivät puhtaita, sängyssä luteita/kirppuja, huoneissa torakoita ja/tai rottia. Jee.

Koska olen siisteysfriikki jo muutenkin, saa nähdä, millaisen sydärin saan majapaikkoihin saapuessamme. E puolestaan tuskin hätkähtää vähästä, koska on mm. Kambodzan-reissuillaan tottunut vaatimattomaan majoitukseen ja liutaan mönkiäisiä sisälläkin. Luonnollisesti deletoimme listoilta kaikki huonoja arvioita saaneet paikat, mutta on vaikea tällä hetkellä sanoa, että onko keskiarvosana 7/10 Kiinassa kohtuullinen yösija vai järkyttävä läävä... Booking.com'issa arviot ovat pääasiassa länsimaisten antamia, joten uskalsin luottaa vastaavaan standardiin tottuneiden matkailijoiden kommentteihin. Saa nähdä, kadunko valintojamme ja miten kovasti.

4) Tällaista olisi tarkoitus kokea ja kuvata (kaikki kuvat internetin syövereistä):

Guangzhou, ostoskadulta.
Yangshuo, jokilaakso.
Guilin, samaa jokilaaksoa kuin Yangshuo.
Xi'an, terrakottasotureiden kotikaupunki ja silkkitien muinainen alku/päätepiste. 
Kiinan muuri, mikäs muu.
Peking poikkeuksellisen vähäsaasteisena.
Huangshan eli Keltainen Vuori. Saa nähdä miten noille reiteille uskaltaa. 
Shanghai, tuo suurkaupugin sykkeen ja värivalojen luvattu keidas. 

1 kommentti:

  1. Mielenkiinnolla odotan matkakertomusta! Itse asuin Shanghaissa yli 10 vuotta ennen Melbourneen muuttamista viime elokuussa. Hyvä, että olet saanut jo varoituksia/vinkkejä matkaa varten. Liian tiukkaa aikataulua ei kannata tehdä ja reikävessoihin varmasti törmäätte :) Mukavaa matkaa!

    Helena

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!