18.8.2014

Maastamuuttajan dilemma - mistä tuttuja tuoksuja?

Ollapa joulu… ja nimenomaan oikea Suomen joulu! Jostain syystä fiilis on ollut jouluinen tai ainakin joulunkaipuinen jo hetken. Tänään tunnelmaa lisää pilvisen sään aiheuttama koko päivän kestänyt hämäränhyssy. Tai no, raju ukkosmyräkkä – joka paiskasi rahtilaivan laituriin sellaisella voimalla yöllä Freossa, että laituri murtui – ei sinällään joululta tunnu. 

Teoretisoin, että pitkä viileä, sateinen ja lyhyen päivänvalon kausi on saanut aivoni kuvittelemaan, että siinä meni syksy, jota loogisesti seuraa alkutalvi ja joulu. Siispä mielessäni haistan joulutuoksuja kaikkialla: kardemummaa, kanelia, inkivääriä, neilikkaa... E oli joku viikko sitten ostanut kotiin paketin täkäläisiä kivikovia inkiväärikeksejä, jotka satuin löytämään vasta eilen. Pipareita! Tai ainakin hätäpiparintynkiä!

Erään eukalyptuslajin, peppermint- eli piparminttueukalyptuksen, lehdet tuoksuvat käsissä murennettuina aavistuksen kuusenneulasmaisilta. Jos siis oikein mielikuvitusta venyttää. Samaten eukalyptus-siivousneste tuoksuu vähän mäntysuovalta. Epätoivoisen suomalaisen nenään, joka etsii tuttuja jouluhajuja. 

Kangaskassillinen sitruunoita (edelleen mehustamme E:n viimekuista sitruunasaalista) tuoksuu aivan elävästi koivunlehdiltä, eli saunavastalta, eli joulusaunalta. Miksei juhannussaunalta ja keskikesältä? Siksi, koska joulututtaa! 

Kahviloissa tuoksuvat kynttilät. Jos sattuu oikein tumma, pilvinen päivä, aamupäivän valo muistuttaa Suomen joulukuuta sinisyydessään. Glögiä tekisi mieli. Pitääkin painella hakemaan sitä Ikeasta, tai kehitellä joku oma rypälemehu+maustekombo-glögiyritelmä kotona. 

Kynttilöitä tekisi myös mieli polttaa, mutta meninkin lukemaan artikkelin siitä, miten paljon haitallisia kemikaaleja etenkin tuoksukynttilöistä haihtuu huoneilmaan. Into hieman latistui. Sattuisi eteen joku mehiläisvaha-luomukynttiläkauppa, niin saisi turvallisin mielin katsella liekkienlepatusta! Jouluntuskassa ostin kuitenkin kaksi tuikkulyhtyä ja ihan tavallisia tuikkuja pussin. Jospa pärjään. 

Tuoksujen ja muistojen linkki on jännä juttu. Kaikkihan tietävät, miten tuoksut ja hajut herättävät muistoja jopa ihan varhaislapsuudesta. Aivojen alkukantaisin osa, amygdala eli ”liskoaivo” on tunteiden ja tunnemuistojen tyyssija. Amygdala yhdistyy hippokampukseen, joka vastaa uusien muistojen tallentamisesta. Aivojen ”hajuhermo” puolestaan on osa amygdalan ja hippokampuksen rakennelmaa. Toisin sanoen tunteet, muisti ja hajuaisti toimivat käsi kädessä.

Joidenkin tutkimusten mukaan opiskelua auttaa, jos uusi tieto yhdistyy mielessä tiettyyn hajuun. Kun saman hajun haistaa uudelleen, muistaa myös, mitä oppi. Tässäpä kuuma vinkki tentteihin. Eri hajuvesiä, dödöjä, suitsukkeita ja mausteita tuoksuttelemaan oppikirjojen äärellä. Sitten vielä samat tuoksut tenttisaliin...

Nature Neuroscience julkaisi v. 2013 tutkimuksen, jonka mukaan hiiret perivät tuoksumuistoja edellisiltä polvilta: hiiret osaavat pelätä tiettyjä hajuja, vaikkeivät olisi niitä ennen haistaneet. Tämähän on täysin vastoin normi-evoluutio-oppeja ja jo peruskoulussa opittua tietoa, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Näköjään jotkut periytyvät.

Kokeessa todistettiin, että (koiras)hiirten aivoissa tapahtui muutoksia, kun ne altistettiin tuoksulle yhtä aikaa säikäytyksen kanssa. Muutokset periytyvät. Altistettujen hiiri-isien poikaset monessa polvessa pelkäsivät samaa hedelmänhajua ilman, että niillä oli ollut mahdollisuutta oppia käytöstä isiltään – joita lapsihiiret eivät koskaan tavanneet. Mullistavaa. 

Hiiristä takaisin omiin tuoksumuisteloihini. Päänsisäinen joulunviettoni tyssää ihan kohta vuodenajan vaihtumiseen, sillä kevät on täällä jo ovella. Pian aurinko paistaa joka päivä, aamusta iltaan, helteitä paahtaen. Viimeisetkin joulumietteet sulavat kyllä kolmeen- ja neljäänkymppiin kipuavissa helteissä.  

Vielä jokusen päivän tai viikon ehdin fiilistellä. Tänään työpaikan keittiössä leijui aamupäivällä pilvi suolaisten ja makeiden paakkelssien tuoksuja ihan joulun malliin. Olipa joku väsännyt korvapuustin makuisia lehtitaikina-kanelikierteitäkin. 

Paakkelssipäivä on jokavuotinen hyväntekeväisyystempaus RSPCA:n eli Australian tunnetuimman eläintensuojelu- ja pelastusjärjestön hyväksi. Suomessakin tulee telkusta Australian eläinpelastajat - ohjelma, jossa seurataan RSPCA:n toimintaa. 

Aussit ovat keskimäärin kovasti eläinrakkaita ja cupcake day eli muffinipäivä on kerännyt perustamisvuodestaan lähtien rahaa yli 6,5 miljoonaa dollaria, siis melkein miljoonan per vuosi. Tai pikemminkin miljoonan per päivä, koska muffinipäivä on vain kerran vuodessa. 

Idea on yksinkertainen. Joku innokas aloitteellinen toimii koordinaattorina työpaikalla, koulussa tai harrastusporukassa. Hän kokoaa ryhmän, joka leipoo erilaisia makea- ja suolapaloja päivän tarjonnaksi. Sen jälkeen ryhmä tuo kakut, pullat ja pasteijat työpaikalle/kouluun cupcake day'na, joka on aina elokuun kolmas maanantai. 

Yleisö, siis työ- tai koulukaverit maksavat neljän dollarin ”pääsymaksun” kakkupöytään (saa antaa enemmänkin). Rahalla saa syödä niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Rahat tilitetään lyhentämättömänä RSPCA:lle. Leipurit lahjoittavat aikaa ja leipomuksiaan, syömärit rahaa. Näyttää toimivan kummallekin osapuolelle mainiosti. 

En tiedä, rakastavatko aussit keittiöpuuhia vai olenko poikkeuksellisen leipomamyönteisessä työpaikassa, mutta meillä on vähän väliä kaikenlaisia kakkupäiviä, joissa innokkaat kollegakondiittorit pääsevät tarjoilemaan luomuksiaan. 
En valita. 
RSPCA:n kakkupäivän tunnuskuva. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!