24.8.2014

Perth by night

Koska ostin jokunen kuukausi sitten uuden kameran, olen treenaillut mm. yökuvaamista. Huonolla menestyksellä. Ei haittaa, kuvat voi silti aina laittaa julkaisuun, kun ei ole liian itsekriittinen.

Perth vaikuttaa perin turvalliselta kaupungilta, eikä näin kolmen vuoden mittaan ole kertaakaan tarvinnut pelätä edes pimeällä liikkuessa. Tai pikemminkin, mitään oikeaa syytä pelkoon ei ole ollut, joitain kuviteltuja syitä kylläkin.

Omakotitaloalueilla, joista Perth enimmäkseen muodostuu, on erittäin nuukalti katuvaloja. Monillakin katupätkillä on vain yksi lamppu per parisataa metriä, jos sitäkään. Eli iltalenkkeilemään ei erityisesti tee mieli lähteä, koska joka paikka on yhtä varjojen valtakuntaa jo iltakuuden jälkeen - ainoat valot tuikkivat talojen ikkunoista verhojen takaa.

Tässä ympäristössä helposti kuvittelee kaikenlaisia hyökkääjiä puskista. Todennäköisin uhka tosin on tulla kotiinpalaavan perheenäidin yliajamaksi jalkakäytävättömillä, katuvalottomilla teillä. Mikä sekin on aito riski pimeässä ilman kunnollisia heijastimia (äidiltä saatu heijastin roikkuu käsilaukusta, mutta ei yksin ihan riitä), eli keskustan ulkopuolella asuessani en juuri iltaisin ulkona käveleksinyt.

Ensimmäisenä vuonna täällä luin aktiivisesti täkäläistä sanomalehteä, West Australian'ia, ja olin sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä, millaiseen ghettoon olin tajuamattani muuttanut. The Westin etusivun jutut ovat lähes järjestään moottoripyöräjengi-, kotimurto-, väkivalta-, ja skandaaliuutisia. Eihän täällä pysty elämään, kun minkä tahansa kulman takaa saattaa tulla viidakkoveitsimurhaaja!

Kunnes tajusin, että roskalehti mikä roskalehti, ja puolueellisempaa ja väritetympää julkaisua saa hakea.

Nykyään keskustan laidassa asuessa liikkuminen on helppoa, kun meiltä on parisataa metriä juna-asemalle ja juna vie ydinkeskustaan yhden pysähdyksen taktiikalla neljässä minuutissa. Siellä missä on runsaasti katu- ja mainosvaloja ja jalkautuneita muita ihmisiä, on myös turvallista: keskustassa palloilu ei ole koskaan tuntunut turvattomalta. Toki sielläkin saa järjen pitää matkassa ja välttää pahimpia tappelubaarikatuja keskiyön jälkeen. Mutta meikäläinen illantorkku ei ole kovin suuressa vaarassa harhailla missään omaa sänkyä kauempana iltakymmenen jälkeen muutenkaan.

Perthissäkin on toki alueita, joille ei erityisesti tee mieli päätyä pimeällä, lähinnä huumeongelmamaineen vuoksi. Näillä syrjäisemmillä asuinalueilla (esim. Midland) ei toisaalta ole mitään tekemistä, eli eipä niille ole asiaa muutenkaan.

Kaupunginosa- eli ilmaisjakelulehdet uutisoivat joka viikko näpistyksistä ja varkauksista, joissa kotoa on viety täydessä päivänvalossa tavaraa, kuten käsilaukku ja autonavaimet eteisen pöydältä. Näistä tapauksista huikea enemmistö on sellaisia, jossa etuovi ei ole ollut lukossa eikä välttämättä edes suljettu, ja käsiveska tai lompakko on nököttänyt näkösällä. En sano, että opportunistivarkaus on lainkaan oikein; mutta en myöskään tajua, miksi ihmiset eivät sulje oviaan...? Olen elänyt koko elämäni kerrostalossa enkä varmastikaan siksi tajua, miten edes on mahdollista elellä maalaismeiningillä ovet sepposen selällään.

Monien perthiläisten valituksesta huolimatta en itse koe juna-asemia tai junia pelottaviksi, koska niissä on turvakamerat ja yleensä aina riittävästi vartijoita järjestystä ylläpitämässä. Tuntumani on, että julkisesta liikenteestä, sen vajavaisuuksista ja turvattomuudesta valittavat ne, jotka eivät sitä käytä.
Yllä: illansuussa kotikulmilla. Tällainen lampi on melkein talomme edustalla: sorsien, mustien joutsenien, iibisten ja yhden pelikaanin koti. Alla: kotiinpäin kävelyä lammelta.

Juna-asemanne ylikulkusillalta. Ei näytä erityisen kutsuvalta, mutta on ihan neutraali ympäristö onneksi.
St Mary's Cathedral, yksi Perthin keskustan kirkoista n. kilometrin päässä meiltä.
Kotikatu ja superkuu parisen viikkoa sitten.
Kotitalomme iltavalaistuksessaan.
Superkuu kattomme yllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!