31.8.2014

Elän unelmaa

Satunnaisia ekstroja, kuten konferenssi-iltamia ja koulutuksia lukuunottamatta, työni on välillä tappavantylsää. Siksipä meinaa usein totuus unohtua.
Nimittäin se, että elän unelmaa.

En toki julkkisunelmaa à la Kim Kardashian, tai itselleni mielekkäämpiä maailman menestyneimmän tutkijan tai kirjailijan unelmaa. Vaan arjen.

Havahdun päivittäin siihen, että vapaa-aikani (ja satunnaisesti jopa työni) on niin täydellistä arkea kuin on mahdollista olla. Tämä viikonloppu oli jälleen hyvä esimerkki. Ainakin ja etenkin, kun muistaa olla kiitollinen ja havaita kaiken sen hyvän, mitä kohtaa joka päivä.

Lauantaiaamuna ajoin kyläilemään kaupungin toiselle puolen, kaverin kaksiviikkoista vauvaa katsomaan. Sain vauvan syliin saman tien sisälle päästyäni ja hetkellisen paniikin (mitämäteen, eikaisevaan mene rikki?) karistettuani ihastelin somaa pikkuista pitkät pätkät, itsenikin yllättäen: en tavallisesti ole paijaaja eivätkä nukkeleikit kiinnostaneet lapsena koskaan. Mutta niin vaan sylittelin ja jokeltelin tyytyväisenä muumimammana hyvät tovit.

Kahvitkin juotiin muumimukista, mistäpä muusta, näin suomalaisten kesken. Tosin sen sijaan, että olisin ymmärtänyt tarjota apuani mihinkään tarpeelliseen vauvaperhe-askareeseen, avuliaasti jelpin vauvan äitiä pääsemään eroon sukulaku-varastoistaan. Oli tosi kivaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, ja vierailu päättyikin päätökseen, että nähdään ihmeessä tiheämmin. Kotiin päästyäni värväsin lisää kavereita tähän "kokoonnutaan useammin"-kuulumistenvaihtopiiriin. Nyt vain tuumasta toimeen!

Seuraavan suomineidon kanssa seurustelu oli buukattu samalle päivälle, samoilla tienoilla sijaitsevaan kahvilaan nimeltään the Pearfect Pantry, jota oli vuolaasti kehuttu Urbanspoon-arvostelusivustolla.

Navigaattorini näytti kesken kerrostaloalueen halki ajon, että perillä ollaan. Aijaa, ei näy...? Ajoin läheisen tavernan ja drive-in-alkon pihaan kysymään alkon myyjältä, josko kohteeni on jossain hollilla. Myyjä ei ollut koskaan paikasta kuullutkaan. Hän kuitenkin löysi sijaintimme kännykkäni kartalta ja huomasi, että Pantry eli Ruokakomero on muutaman sata metriä tulosuunnassani. Selvä.

Ajoin takaisin kerrostaloalueen halki. Ei mitään. Kunnes hoksasin jalkakäytävän reunalta kahvilan kyltin, nuoli jonnekin kerrostalojen pyykkituparakennuksen taakse osoittaen. Ei parkkipaikkaa missään. Jaa. Siinä uukkari, auto takaisin alkon eteen parkkiin, kävellen kahvilalle. Löysin puolihäkeltyneen seuralaiseni tyhjyyttään kumisevasta Pantrysta; erilliseen entiseen varastorakennukseen tehdystä kahvilasta.
Paikan piti olla huippusuosittu, suorastaan kehumagneetti.  

Uhmasimme tätä kansainvälistä varoitussignaalia (ei asiakkaita - miksi?), ja tilasimme kumpikin prosciuttokinkku-sinihomejuustosalaatit. Pöytään tuotiin lehtitaikinapiiraat muutamalla pinaatinlehdellä ympäröityinä. No, väärinkäsityksiä sattuu, prosciuttopiiras se kai sitten oli. Piirakasta löytyi kennokaupalla munakokkelia ja käristesipulia, huonolaatuisen sinihomejuuston jälkimakua, sekä muutama hitunen tavallista keittokinkkua. Pinaatinlehtisalaatti oli hukutettu sinappikastikkeeseen. 

Kun näykimme ja murustelimme piiraita kahvilan terassilla, ohi lampsi ensimmäinen kerrostaloasukas pyykkikoria kantaen. Pyjama päällä. Metrin päässä meistä nimittäin pumppasi täydellä teholla communal laundry eli pyykkitupa. Seuraava asukas löntysti pian toiseen suuntaan roskapusseja roikottaen. Kohta ohi viipelsi kolmas, taas pyjamassa. Tätä tavallista kerrostaloarkea jatkui koko lounaan ajan. Pisteeksi iin päälle pyykkitupa löyhäytti meidän ja pahapiirakoiden ylle kuivausrummun tuoksut - kuuman ilman ja kostean pyykin sekaisen tuulahduksen, josta itse tykkään, mutta josta lounastoverini ei erityisemmin nauttinut. 

Emme antaneet periksi, vaan ostimme vielä jälkkärinkin: cookie crumble cupcaken eli keksimurumuffinin, Oreo- eli Domino-muruista. Tai siis teoriassa. Käytännössä muffini oli kaupan säästöpakkaustavaraa, päälle truuttattu halpakuorrutetta vaahtopullosta ja komeuden päälle tyrkätty puolikas vettynyt Oreo. Viisi dollaria humahti muffiniin että harmitti. Onneksi edes jaoimme tuotteen ja tappiot.

Vaikka tämä osio ei kuulosta täydelliseltä arjelta, seura korvasi lattean lounaspaikkavalinnan. Ensi kerralla parempi tuuri myös ruokien kanssa!

Kotiin ajoin ruokakaupan kautta - paikalliset hedelmät ja vihannekset halvalla erillisestä hevi-kaupasta, muut ruuat marketista. Loppuillan vietin kirjaston kirjapinoa kahlaten, kuten viime postauksessa ennustin. Ah rentoa autuutta.

Tänään oli edessä kohtuuttoman aikainen aamuherätys sunnuntaiksi, mutta hyvän asian puolesta. Osallistuin kaveriporukalla hyväntekeväisyystempaukseen nimeltään City to Surf, kuten viime vuonnakin. Koko perheen juoksu"kilpailuissa" kerätään rahaa eri järjestöille ja kerralla juoksemassa on vuosittain puolensataatuhatta ihmistä, siis nelinkertainen Hartwall Areena-yleisö. Matkoista voi valita 4km, 12km, puolimaraton tai maraton. Tyydyimme neljään kilometriin.

Juoksupuoli ei itseäni sinällään vedä, koska mielestäni hölkkä on puisevanpuuduttava harrastus. Mutta urheilujuhlan tuntu on se vetonaula tässä. Niinpä tänäkin vuonna keräännyimme lähtöviivalle puoli kahdeksalta aamulla. Viimevuotinen, mäkinen reitti ei tänä vuonna tuntunut läheskään yhtä pahalta, ja puskin kilometrit viimevuotista nopeampaan aikaan eli reiluun 20 minuuttiin.

Aikaa enemmän yllätti se, että ylipäätään jaksoin juosta koko ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki-matkan ja vieläpä kohtuullisen kovaa. Viime vuonna harjoittelimme ennen tapahtumaa, tänä vuonna emme. Toisaalta tänä vuonna olen pelannut jalkapalloa joka viikko, ja tämä kantaa hedelmää. Nyt en uskalla lopettaa jalista varmaan koskaan, kun sillä saa hyvän kunnon vahingossa.

Urheilusuoritus kruunattiin viimevuotiseen tapaan cappuccinoilla ja suolapaloilla ennen kotiin ajamista. Virtaa oli mittarissa vielä niin paljon, että päätin lähteä saman tien uimaan - koukkasin vain uimakamat kotoa ja kurvasin kohti Beatty Park-uimahallia, kuten muinakin sunnuntaina.

Mietin aina tässä uimahallin ja kylpylän risteytyksessä käydessäni, miten kylpylät parhaimmillaan ovat kuin sen myyttisen paratiisin kopioita. Valtavien ikkunoiden takana vihertävät puiston puut ja kirkkaansinisellä taivaalla purjehtivat hitaasti valkoiset harsopilvet. Aurinko siivilöityy puunlatvoista. Altaiden ympärillä on runsaasti tuuheita ruukkukasveja ja joka altaassa polskitaan iloisina.

Lasten puolella ei riemulla ole rajoja, kun kaikenikäiset aivan vauvoista ja taaperoista lähtien temmeltävät vedessä isien ja äitien, joskus isovanhempien kanssa. Yhdistelmäaltaan toisella laidalla, radoilla, vesijuoksevat ja uivat aikuiset. Monet vain lillivät lämpimässä +30-asteisessa vedessä varttikaupalla, silmät kiinni laitoihin nojaten. Tarjolla on myös vesiliukumäki, ulkoallas, kahluuallas, höyrysauna ja "kuivasauna", eli suomalainen sauna ilman löylynheittoa.

Uimahallikävijöistä tulevat aina itselleni mieleen japaninmakakit, siis ne pörröiset harmaat punanaama-apinat, jotka kylpevät lumisateessa kuumissa lähteissä. Poikaset riekkuvat ja aikuiset nuokkuvat. Kaikki ovat onnellisia. Päivä on täydellinen.

Tällä kertaa viikonloppu-unelmasta puuttui puolikas eli E, joka oli elämässä omaa unelmaansa tukkijätkänä kirveenheitto-, puuhunkiipeily-, ja moottorisahakisoissa. Kirveskisan nimi oli kuulemma Kiss my Axe ja takaisin kotiin tuli intoa puhkuva mies. Lokakuussa seuraavat kisat.

Nyt kun ollaan taas molemmat kotona, on ehkä paikallaan käydä hakemassa pizzat. Sunnuntai ansaitsee kruununsa.
Ei liity tarinaan, sattui vaan silmiin juna-asemalla. Pussaa ja aja - pysäkki: tipautuspiste, johon jätetään junan kyytiin lähtevä perheenjäsen, kun itse jatketaan matkaa autolla. 
Kovasti kehuttu - en tiedä miksi - Pearfect Pantry.
Onneksi sentään yksi nurkka Peafect Pantryn terassilla oli kaunista katseltavaa.
Namnam kun on hyvää "salaattia" - not. Näyttääkö houkuttelevalta?
Tällaisissa kahvilamaisemissa jonkun pihalla. 
Lounas tai pikemminkin myöhäinen aamupala tänään juoksun ja uinnin jälkeen. Kuvan kasa näyttää epämäärähässäkältä, mutta on todellisuudessa erittäin maistuva "ruis"-paahtoleipä avokadolla, cheddar-juustolla ja uppomunilla. Sunnuntain lehti tuli ilmaiseksi City to Surf-tapahtumasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen välittömästi tarkistuksen jälkeen ja vastaan pian :)