10.10.2014

Top 4 - aussit vastaan suomalaiset

Huomioita ja vertailua Suomen ja Australian meiningistä, vanha kunnon neljän lista pitkästä aikaa. Missä kukakin on parempi? Täysin subjektiivinen mielipide, mutta sitäkin vankempi, kuten mutuun perustuvat mielipiteet yleensäkin.

1) Kahvi. Suomalaiset ovat kahvikansaa ja ylpeilevät vuosittaisilla kahvilitroilla, mutta onko määrä parempi kuin laatu? No eipä tietenkään. En yllättynyt ollenkaan, kun Suomen-loman ja Lapin majapaikkoja etsiessäni törmäsin booking.comissa pariinkin aussimielipiteeseen suomihotelleista: paikka oli hyvä ja luonto ympärillä mahtavaa, mutta... kahvi oli kamalaa!

Aussille kahvi ei tule kahvinkeittimessä seisseenä, vaan jokainen kuppi erikseen tehden. Joko kahvilan baristan tekemänä, oman kodin Nespresso-masiinan tekemänä, tai oman plungerin eli kahvipresson tekemänä. Kahvi ostetaan kahvilassa paahtoasteen, alkuperämaan ja ties minkä meriittien perusteella, ei siis pelkästään sanoen "kahvi".

Itse olen edelleen pihalla kahvipaahdoista, joten tilaan tavallisesti "talon kahvin" eli mikä sekoitus sattuu sinä päivänä olemaan mainostettuna. Ja koska olen enimmäkseen siirtynyt decaf'iin eli kofeiinittomaan, sitä tulee, mitä lajia ja sekoitusta kahvilalla on. Löysin kotiin reilun kaupan luomua myrkyttömästi decaffinoitua kahvia ja siitäkös ilahduin. Kofeiiniton ei siis ole pelkkää kengänpohjanmakuista Nestleä, vaan ihan aitoa tavaraa!

Täällä on ihan käypäinen bisnesidea perustaa kahvila, joka on käytännössä komero seinässä kadunvarressa. Näiden yleisnimi on standing room only eli ei ole istumapaikkoja, vaan kahvit tilataan kuin pikaruokaluukulta ja matkaa jatketaan pahvimuki kourassa. Taso on tietenkin aivan muuta kuin pikaruoan. Löytyy laatuja ja paahtoja joka kahvimaasta. Eräskin hyvinpalkattu kollegani irtisanoutui hommistaan pari vuotta sitten mennäkseen töihin vastaperustamaansa kahvinpaahto-osuuskuntaan. Ja viikko sitten oli lehdessä ilmoitus teineille tarkoitetusta barista- eli kahvikoneenkäyttökurssista, joka on ajoitettu koulujen kevätloman ajaksi. Jättihitiksi osoittautunut kurssi oli saman tien myyty loppuun.

2) Autolla ajo. Keskiverto suomalainen on sen verran teknisesti taitava kuski, että pyyhkii perthiläisten meiningillä lattiaa - itkee ja pyyhkii, koska täkäläiset kruisailevat miten sattuu, ilman turvavälejä, moottoritielle neljän kaistan levyisiä tukoksia ja kaaoksia aiheuttaen, sateella tieltä suistuen.

Luulisin tämän johtuvan kolmesta asiasta. Perthiläisautoista roima enemmistö on automaattivaihteisia; täällä paistaa aina aurinko; ja kaupungin liikennesuunnittelu on mitä sattuu eli kaistat viskaavat lyhyellä varoitusajalla ihmeellisiin suuntiin ja opastusta on minimaalisesti.

Automaattivaihteet ovat mielestäni kaksijakoinen juttu. Toisaalta vaihteiden ja kytkimen kanssa pelaaminen jää pois, jolloin aivojen laajakaistaa jää enemmän muun liikenteen havainnointiin. Ikävä kyllä tämä ei näytä perthiläisillä tapahtuvan, vaan ilmeisesti ekstra-aika ja ylijäänyt keskittymiskyky käytetään puhelimen, radion, navigaattorin tms. näpräilyyn, sillä ajotaito ei autonkäytön helppoudesta kohene. Kun taas itse olen aina ajanut pelkillä manuaalivaihteilla, autoiluun keskittyy ihan eri tavalla, kun pitää varmistaa oikea vaihde ja auton sammumattomuus kaikkialla.

Sää on suurin syy asenteeseen, joissa turvavälejä ei tarvita ollenkaan, ihmeellisiä koukkauksia ja kaistanvaihtoja tehdään metrin varoitusajalla, ja moottoritieltä kurvataan ulosmenorampille huoleti ajokieltoviivojen päältä eli liian myöhään. Kun 200 päivää vuodesta on loistava, aurinkoinen, kuiva ajokeli ja sata päivää vuodesta hivenen pilvinen ja tihkuinen, ne muutamat rajumyrsky- ja kaatosadepäivät tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kuivan kelin minimijarrutusmatkat ovat uskonto, jota ei turhaan kyseenalaisteta fysiikan lakien miettimisellä (auto ei pysähdy vauhdista 100km/h kahdessa metrissä ikinä!).

Eilen matkalla jalispeliin jumituin pahimpaan sumppuun sitten tännemuuton, kun moottoritiellä oli kuuden kaistan levyinen tukkeuma - kaksi liittymiskaistaa mukaan lukien. Ihmiset vaihtelivat kaistaa oikealta laidalta vasemmalle ja taas takaisin nopeinta reittiä hakien, kun kaikki etenivät kävelyvauhtia joka tapauksessa. Olin ihan varma, että kohta tulee kaupunkimaasturi kylkeen, sillä esim. kaistamerkintöjähän ei tarvitse seurata, vaan voi vapaasti ajella kahden kaistan päällä yhtä aikaa tai puskea samalle kaistalle rinnakkain, jos on pakottava tarve, kuten kiire kotiin. Huhhei.

3) Sosiaalisuus. Tässä - ei varmaan yllättäen - aussit voittavat kuusinolla. En tarkoita amerikkalaistyylistä "jutellaan kaikille jopa ruuhkabussissa", jota ei siis täälläkään tapahdu. Vaan yleistä kanssaihmisten huomioonottamista, sekä mutkatonta solahtamista kaveripiireihin. Kaveripipiirejä ei yleensä ole jaoteltu tarkkoihin lokeroihin kuten työkaverit, opiskelukaverit, harrastuskaverit ja naapurit, vaan kaikki ovat samaa kaverimassaa.

Olen tullut johtopäätökseen, että ausseilla on tässä kohtuuton etulyöntiasema ja suomalaisilla puolestaan takamatka: pimeässä, kylmässä, märässä maassa ei pysty olemaan pirteänsirpakka vuoden ympäri. Väkisinkin on sisäänpäinkääntynyt yrmy ainakin ne pimeimmät kuukaudet. Eli yleistykseni pitäisi ehkä lukea kesämaan ja talvimaan välisiksi eroiksi. Kesämaan meno sopii paremmin omaan pirtaani ja täällä on yleisesti paremmalla tuulella ja rennompi olo ihan päivittäin.

Jo siitä syystä, että kanssaihmiset eivät ole sitruunanaamoja, vaan normaaleja ihmisiä. Jos ruuhkajunassa tönäisee jotakuta, tätä katsotaan silmiin ja pyydetään anteeksi. Ovea pidetään auki seuraavalle. Jos kadulla törppöilee ja kumpikin väistää samaan suuntaan, taas katsotaan silmiin ja hymyillään, ellei peräti naureta koomiselle tilanteelle. Kanssakulkijan olemassaolo havainnoidaan ja tunnustetaan. Sinä olet siinä, kappas. Hassu juttu! Suomessa jupistaan nolona ja/tai ärtyneenä, ja katsotaan omiin jalkoihin. Miksi?

Rohkeasti pipoa löysemmälle!

Luin tämän (vanhan) jutun ohareista ja tapaamisten perumisesta, ja mietin välittömästi, että eikö tätä täällä tapahdu vai enkö vain muista? Vai eikö kesämaassa välitä, kun aina on muutakin tekemistä tarjolla, jos yksi suunnitelma pettää? En nimittäin muista Perthin elämästä yhtään kertaa, jossa olisin jäänyt ankeana lehdelle soittelemaan ja katkerana miettimään, että no miksei se tullut. Ja aivan varmana on täälläkin tapaamisia peruttu!

Suomen-lomalla on varma nakki, että joku tusinasta kaverista peruu sovitun tapaamisen siksi, että oli pitkä työpäivä eikä tänään jaksa. Joo, ymmärrän. Pitkiä työpäiviä on itse kullakin ja aina ei elämä jousta vaikka miten haluaisi. Mutta sitten nähdään vasta ensi vuonna, koska joudun jatkamaan matkaa seuraavaan kaupunkiin, että ehdin kaikkialle. "Et sitten tullu käymään/et soittanu" - viestejä ja kommentteja on kuitenkin nurjaa torjua, kun itse on ollut partiolaisvalmiina hyvissä ajoin sovittuun tapaamiseen, jonka vastapuoli perui väsymykseen tai kiireeseen vedoten.

Kaikkien ulkosuomalaisten puolesta: suomikaverit ja -tutut. Pliis pliis pliis, älkää myöskään syyllistäkö asenteella: "et sitten voinu täällä tunnin-parin reitiltäpoikkeamismatkan päässä piipahtaa". En niin, koska lensin jo 20-24 tuntia päästäkseni maahan. Ekstratunti minulle tietää yli vuorokauden matkustusta yhteensä, kun ekstratunti sinulle tietää tunnin matkustusta. Olisi tosiaankin aidosti kiva nähdä, mutta voitaisiinko toimia hitusen enemmän minun ehdoillani?

Epäilemättä nyt nillitän ja pyhimystelen, mutta nykyään kiinnitän aina huomiota suomikavereiden facebook-seinillä muiden kavereiden keskinäisiin kommentteihin "et sitten tullu käymään kun olit näillä kulmilla", tai "hei sori laitoin sulle viestiä muttet varmaan saanu sitä, en päässykään tänään kun oli töissä kiire". Ensinnäkin, miksi puolustusasemia jo lähtökohtaisesti lietsova passiivis-aggressiivinen "et sitte voinu"-kysymys? Ja toisekseen: jos toista ihmistä oikeasti arvostaa ja haluaa pitää ystävänään, eikö jostain varaenergia- ja aikavarastosta löytyisi yhtä ekstratuntia tapaamista varten?

4) Suorapuheisuus ja tehokkuus. Suomalaisten synnyinlahja. Silloin kun puhutaan, sanotaan mitä tarkoitetaan; ja se tehdään, mitä pitää ja sillä tavalla, kuin oli ohjeistettu.

Suorasukainen mölälyttely sattuu olemaan oma luonteenpiirteni ja välillä turhankin päällepainava, kuten työhaastattelussa opin (eli älä paljasta, ettei jokainen saavutus ollutkaan niin huikea kuin työnsaantia varten pitäisi olla). Aussien kommunikoinnissa plussapuoli on luonnollisesti kohteliaisuus, mutta miinuspuoli se, ettei aina tiedä, mitä vastapuoli oikeasti ajattelee tai sinulta odottaa.

Kysynkin joskus työtilanteissa, että mitä ihan tarkalleen haluat minun tekevän/reagoivan; tai mitä pohjimmiltaan, kaikista krumeluureista riisuttuna, tarkoitat. Olen onneton puusilmä toimistopolitiikassa ja kaikenlaisten ihmissuhde- tai ylenemispelien pelailussa, enkä pääse yhtään kärryille, jos joku yrittää saada minut diplomaattisesti ymmärtämään jotain ratkaisevaa hierarkiasta tai mistä ikinä kirjoittamattomasta säännöstä. Sanokoon suoraan, kyllä sen kestän. Enemmän kestämistä taitaa olla aussiosapuolella, jonka on pakko tulla mukavuusalueeltaan ulos tokaisemaan asiat niinkuin ne ovat.

Piirre, joka yhä itseäni hämmästyttää täällä on, miten vähäistä yrittämistä joissain asioissa odotetaan. Esimerkiksi työpaikkailmoitusten työtehtäväkuvaukset alkavat joskus niin esikouluperusteista, ettei mitään järkeä. Tyyliin: tässä roolissa sinulta odotetaan perustasoisia tietokoneenkäyttötaitoja ja suullisia ja kirjallisia kommunikointitaitoja.

Eivätkö nämä ole ihan ihmisenä olemisen perusoletuksia 2000-luvulla?

Tuli suomiporukalla puhetta virallisista papereista ja asioinnista mm. viisumiviranomaisten kanssa tai työhaastattelussa. Suomalainen menee työhaastatteluun todistukset ja liitteet mukanaan, ja virkailijan pakeille paperinippu ojennuksessa, jokainen vaadittu dokumentti ajoissa hankittuna ja leimattuna. Virkailija ällistyy. Miten sinulla voi nämä kaikki olla jo nyt? Miten nämä kaikki ovat oikeassa järjestyksessä? Miten voit olla noin organisoitu?

No, lukemalla kaikki ohjeet ja noudattamalla niitä kuten normaali ihminen...?
Me Naiset - lehden artikkelista Ohareista tuli arkea (linkitetty blogissa). Mikset sä jo tuu, tai edes soita? Kuva (c) Shutterstock.

4 kommenttia:

  1. Tuo todellakin ottaa aivoon että silloin harvoin kun Suomeen vaivautuu, jotkut kehtaavat valittaa siitä että joutuisivat matkustamaan vaikka tunninkin että tapaisivat. Aika karusti nykyään totean että jos kiinnostuksen taso on sitä luokkaa niin olkoon, mun 24h:n matkustaminen riittää omalta osalta. Toinen tosiasia vaan on että _kaikkia_ kavereita ei nyt vaan yksinkertaisesti ehdi joka kerta Suomessa käydessä tavata, eikä siitä kuuluisi kenenkään vetää herneitä nenään tai tehdä johtopäätöksiä kunkin ihmissuhteen tärkeydestä..

    Jännä juttu että kokemuksesi autokuskeista on siellä niin surkea. Ehkä vertaat eri puolille Suomeakin, mutta omien havaintojen mukaan liikenne Melbournessa on kyllä sujuvaa ja ennen kaikkea merkittävästi kohteliaampaa kuin Helsingissä/pk-seudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennakoisesti ita peittoaa villin lannen tassa(kin) autokuskitapauksessa! Perthin aurinkoon ja loistavaan ajokeliin tottuneet, pikkutihkusta sekoavat kuskit ovat ihan yleinen naureskelun/voivottelun aihe - ja itse kukin meistahan on aina keskivertoa parempi kuski, eikos vaan ;) Kylla taallakin kohteliasta porukkaa myos on tiella, mutta sitten on naita 'haluan sille kaistalle nyt vaikka sina olet jo siina samalla kohdalla'-tyyppeja.

      Tapaamistiheydesta urputtaminen, vaikkei urputtaja itse laita asian eteen tikkua ristiin, taitaa olla kaikille tai ainakin enemmistolle ulkosuomalaisista tuttua. Kaikilla siis on vahintaan yksi tarina siita isotadista, kummin kaimasta, ex-kollegasta tai junnusarjan joukkuekaverista, joka jaksaa valittaa ettet taaskaan tullu kylaan vaikka Suomeen asti tulit, sehan olis ollut sulle vain parin tunnin ekstra-ajo. Niinpa, ekstra, kun taas talle Suomessa asujalle se olisi parin tunnin ajo. Useimmat kontaktit Suomessa kuitenkin vain ilahtuu tsassista tavata ja itsekin panostavat siihen, joten ei tasta sen enempia purnauksia :)

      Poista
  2. Hyvin ja osuvasti kirjoitettu, etenkin tuo kahvi-osio.
    Suomessa tosiaan ylpeillään litroilla eikä laadulla.
    En ymmärrä, miksi niin monet ulkomaalaistuneet suomalaiset vannovat tuon vetisen litkun nimeen ja raahaavat sitä koto-Suomesta matkalaukut pullottaen.
    Hyvin usein verratessani suomalaista kahvia ulkomaalaiseen kunnon tavaraan saan vastaukseksi tyrmistyineitä katseita ja ahdistunutta hengen haukkomista.
    Itse asun Lontoossa enkä ole vielä Ausseissa käynyt, mutta jopa täällä tee-kulttuurin helmassa osataan erotella ne hyvät pavut huonoista.
    Toivotaan, että asia muuttuisi vielä Suomessakin parempaan suuntaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anna! Jep, samaa mieltä siitä, että miksi kantaa kahvia Suomesta ulkomaille kun toisinpäin olisi järkevämpää ;) Teestä puhumattakaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!