24.1.2019

Miltä tuntuu olla raskaana

En tiedä, kiinnostaako aihe ketään: ne jotka ovat olleet raskaana, tietävät tietenkin omat kokemuksensa, kun taas ne, jotka eivät ole, eivät ehkä asiasta suuremmin välitä. Mutta kirjataan nyt ylös vaikka omaksi päiväkirjamerkinnäksi, jos ei muuksi hyödyksi. Eli miltä tuntuu raskaana olo?

Olin tottakai aiemmin kuullut runsaasti juttuja aiheista aamupahoinvointi, heikotus, yökötys, jomotus, kömpelyys, hengästys, baby brain eli hidastuva ajatuksenjuoksu... itselleni tosin mikään näistä ei ole ollut se päällimmäinen kokemus, hengästymistä lukuunottamatta. Tällä hetkellä olen viikolla 31 eli reilusti seitsemännellä kuulla. Täysiaikaiseksi vauva katsotaan viikoilla 37-40 eli matkaa saattaa olla vain reilu kuukausi. Jännityksellä seuraamme.

Tiivistettynä olo on tällainen:

Kuvittele, että vatsaonteloosi ujutetaan vesimelonin kokoinen muovipussi, joka on pumpattu pinkeäntäyteen vettä. Pussin sisällä on kaksikiloinen hauki, joka mutkeltaa ja potkii ja vemmeltää minkä ehtii. Tehtäväsi on suojella pussia ja haukea, vaikka tiedostat koko ajan, että kalaparan ja ulkomaailman välillä on vain ohut nahka, ja jokainen vastaantulija vaikuttaa jollain lailla epäluotettavalta - ihmiset törmäilevät ruuhkassa, ajavat pyörillä miten sattuu, sohivat ostoskasseilla ja sateenvarjoilla, lapset juoksevat ja tönivät toisiaan, ja milloin vain mahaasi saattaa osua jonkun terävä kyynärpää, salkunkulma tai pyöräntarakka. Aiemmat ketterät juoksut autotien yli viimeisillä vihreillä voit unohtaa, koska taaperrat kuin pingviini liukkaalla jäällä.

Kyllä, raskauden myötä olen muuttunut suorastaan ylisuojelevaksi ja myös rasittavalla tavalla haavoittuvuutta kokevaksi. Olen aina ollut sporttinen ja luottanut kroppaani, eli esimerkiksi tiennyt, että jos jokin tilanne kehittyy ikäväksi tai haastavaksi, voin vaikka juosta karkuun tai jotenkin muutoin suojella itseäni. Nyt pullottava maha on sellainen tuulenhalkoja, että tuntuu, että sitä on vaikea suojella kun nippanappa kädet yltävät ympäri. Naamallani on varmaan jatkuva "älä edes yritä" tuimatuijotus, jonka tarkoitus on pitää kaikki lääppijät (ihana maha, anna kokeilen!) ja vahingossa törmäilijät etäällä. Eilen bussissa joku dorka istui vahingossa reiteni päälle ja jouduin suunnilleen tönäisemään naisen kauemmas, kun hän jotenkin väärin laskelmoi, mihin ahterinsa mahtuu.

Olen vain pari kertaa elämässäni kokenut todellisen uhkaavan tilanteen, joista toinen sattui ruotsinlaivalla ja toinen Perthin-kotimme lähirautatieasemalla. Ruotsinlaivalla 17-vuotiaana sain perääni iäkkäämmän miehen, joka aluksi vaikutti aivan normaalilta, mutta pian onneksi tajusin, että grooming-tilanteesta oli kyse, vaikken silloin tiennyt kyseistä termiä. Olin matkalla tapaamaan Ruotsissa kesätöissä olevaa poikaystävääni ja mies roikkui kannassani laivalta bussille ja bussista kaukojunaterminaaliin, esittäen potevansa koti-ikävää (oli Ruotsissa asuva suomalainen), haluten vain jutella suomeksi. Kun äijä lopulta alkoi tyrkyttää juotavaa (rommmikolaa) ja ehdotella luokseen lähtöä, otin hatkat, paniikin partaalla hioten, junaani juosten.

Toinen uhkaava tilanne oli parisen vuotta sitten, kun satutin jalispelissä nilkkani ja jouduin kenkkaamaan kyynärsauvoilla työmatkat, kotoa lähijunaan ja takaisin. Hinkutin menemään aamuvarhaisessa ja perääni lähti laitapuolen kulkija, keski-ikäinen nainen. Hän alkoi ensin mankua rahaa, sitten uhkailla ja huutaa, kun en pysähtynyt. Oli aikamoinen ponnistus hilata itseni yhdellä jalalla ja sauvoilla aseman 50-metristä ramppia ylös, kun missään ei näkynyt ketään ja takanani raivosi hampaaton harpyija ilmeisen huumepäissään "v--u mä hakkaan sut s--na".

Miksikö muistelen moisia nyt? Siksi, että mahan kanssa tuntuu, etten yhtäkkiä ole enää oma itseni fyysisesti, vaan olen hitaampi, kömpelömpi ja haavoittuvaisempi kuin koskaan aikuisiälläni. En ole enää vain minä, vaan huolehdittavana on aivan avuton yksilö, eikä kyseinen yksilö ole edes vielä syntynyt sitä huolenpitoa vaatimaan, vaan tarvitsee ainoastaan kehoni tarjoamaa suojaa. Enpä tästäkään tunnetilasta tiennyt ennen raskautta.

Jos haavoittuvutta ei oteta lukuun, päällimmäisenä tunteena on, kuin olisin syönyt kolme joulubuffettia ja unohtanut joustovyötäröpökät matkasta. Vatsaa kiristää, on vaikea hengittää, mikään ei mahdu päälle - se, minkä sai vielä eilen kiskottua ylleen, ei enää tänään istu vaikka miten päin virittelisi. Toisaalta, kun paino nousee jopa viidenneksen reilussa puolessa vuodessa, ei ihme, jos eivät pää ja vaatekaappi pysy  perässä.

Aamupahoinvointia en onneksi ole kokenut sitten viikon 14 eli huonovointisuus oli aivan alkuvaiheen murhe, sen jälkeen olen säästynyt siltä osastolta. Tosin lihansyönti on tippunut minimiin ja hedelmien kulutus puolestaan vääntynyt aivan uuteen volyymiin - liha, eritoten aiempi lempiruokani (grilli)kana ei kertakaikkiaan mene alas, kun taas hedelmäsalaatti on mannaa taivaasta. Poikamme on ilmeisesti  fruitarian, vain hedelmiä, pähköitä ja siemeniä ruokavalioonsa kelpuuttava henkilö.

Kaikkein vaikein puoli raskaudessa henkisesti on ollut sen ymmärtäminen ja sisäistäminen, että saa ja voi ottaa iisisti. Olen tiennyt jo kauan olevani suorittajaluonne, eli minulla on aina oltava monta rautaa tulessa ja jokin projekti meneillään, muuten olo tuntuu tyhjältä, päämäärättömältä ja jopa eksyneeltä - turhalta. Olen parhaimmillani silloin, kun pakerran jotain muiden kanssa yhdessä, oli sitten kyseessä huushollin suursiivous, konferenssin järjestäminen tai joulukorttien askartelu. Olen joutunut olemaan sairaslomalla enemmän kuin normaalisti anemian/väsymyksen ja kaikenmaailman kipuilujen vuoksi, mutta jotenkin siltikin tuntuu väärältä vain makoilla tai lepäillä... Huoh.

Joudun tietoisesti selittämään itselleni, että uuden ihmisen kasvattaminen ja syntymänjälkeiseen elämään valmistautuminen ovat ihan riittäviä tekemisiä sinällään, muuta ei tarvita. Eivätkä aivoni sitä usko silti. Vinkkejä otetaan vastaan, miten rentoutua ja antaa itselleen lupa rentoutua :)

Jotakuinkin tältä tuntuu joka yö yrittäessäni nukkua. Yksikään asento ei ole hyvä eikä siinä voi olla kauaa. Huonelämpötila, joka on yli 18 astetta, on liikaa. Heräilyä noin tusinan kertaa yössä, jee.

1 kommentti:

  1. Moikka tsemppiä raskauteen Anu. Mä olin varmaan siitä omituinen raskaana oleva että pystyin nukkuu ihmeen hyvin, tai no hyvät unenlahjat on kyll ollut monesti hyödyksi. Toki vessassa piti juosta monta kertaa mut yleensä aina pystyin nukahtaa nopeasti uudelleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!