7.9.2011

Arkiset eläimemme

Meren ihmeiden jälkeen on aika esitellä kotipihan peruseläimistö. En ole mikään lintubongari, mutta suomalaisista linnuista tunnistan kyllä talitiaiset ja punatulkut, varikset ja harakat, sekä muutaman muun kuten peipon, västäräkin ja sorsan. Linnusto on täällä tietenkin ihan toisenlaista. 

Australian raven eli täkäläinen vastine varikselle. Suomalaisen korpin näköinen, mutta variksen kokoinen aussikorppi on jokaisen puustoisen ja puistoisen alueen vakiovahti. Täällä meilläpäin, upouudella asuinalueella, korppeja näkee vain harvakseltaan, koska istutetut puut eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Muualla peritavallinen korppi selvästikin arvostaa lehvästöisiä, korkeita tähystelypaikkoja. Korpissa koomisinta on ääni, sen raakunta on miksaus lampaan, kissan ja kiukkuisen vauvan moikunaa. Vää-mää-nää-bäääääööää. Kun ensimmäisen kerran kuulimme kyseisen linnun ääntelyä rantapuistikossa Cottesloessa, piti oikein tarkkailla, mistä pahoinvoivan vuohen ääni tulee. Maasta vai puusta, ilmasta vai merestä. Epätoivoiseen, pitkään ja matalaan määkäisyyn päättyvä huuto naurattaa yhä.
Kuva: Wikipedia.
Australian magpie eli paikallisharakka. Harakka on meikäläisten harakalle vain kaukaista sukua, mutta on nimetty harakaksi samankaltaisen ulkonäön takia. Aussiharakka on itse asiassa kuuluisa laululintu, jolla on kuulemma varsin monipuolinen ääni. Sitä kutsutaan myös huilistilinnuksi. Kumma kyllä, en ole itse koskaan kuullut (tai tiedä kuulleeni) harakan ääntä, koska aina kun minä kyseisen linnun näen, se on hipihiljaa. Maassa harakka liikkuu linnuksi niin erikoisesti - kahdella jalalla tasaisesti kävellen, ei tasajalkaa pomppien tai muutenkaan hypähdellen -, että sen on ehdotettu kuuluvan johonkin omaan heimoonsa. Harakkaporukka on hauskaa katseltavaa, sillä ne joko tepastelevat tärkeän näköisinä nurmikolla, tai leikkivät hippaa: yksi nappaa nokkaansa jonkun risun tai vastaavan, ja muut jahtaavat johtajaa lennossa. 

Kuva: oma. 
Cockatoos eli kakadut. Kakaduja on täällä jos vaikka minkälaisia. Useimmin olemme nähneet harmaa-pinkkejä galah-, sekä valkoisia corella - kakaduja. Kakadun tunnistaa kakaduksi, eikä joksikin muuksi papukaijaksi, isosta tai pienemmästä sulkaharjasta päässä. Ja huom., en ole biologi, joten pieleenkin voi mennä tämä määritelmäni. Kakadut liikkuvat useimmiten pieninä parvina ja etenkin aamuisin vaeltelevat (istutetuilla) nurmikoilla nokalla nävertelemässä, juuria ja siemeniä kaivellen. 

Kuvat: Wikipedia.
Täällä ei tietenkään ole Suomesta tuttuja arkieläimiä kuten oravia ja rusakoita. Rusakoiden tilalla on kenguruita, tosin niitä ei kaupunkioloissa ainakaan täälläpäin maata näe. Kauempana outback'issa kylläkin. Oravia on aikoinaan mantereelle tuotu, mutta ne ovat eläintarhapopulaatioita lukuun ottamatta kuolleet sukupuuttoon. Kurja kohtalo, mutta muut epäonnistuneet eläinsiirrot huomioiden, varmaan ainoa muun eläinkunnan kannalta hyvä lopputulema. Australiaahan tunnetusti riivaavat mm. myrkkysammakot, kamelit ja jänikset, joita aikoinaan fiksuina pidetyt ihmiset ovat maahan tuoneet. Tuontielukat lisääntyvät saalistajien puutteessa räjähdysmäisesti, ja vievät elintilaa alkuperäislajeilta.

Tosin yksi alkuperäislaji, jolta elintilaa saisi minun puolestani viedä, ovat torakat. Opin juuri, että täällä on 400 erilaista torakkalajia. Hip ja hurraa. Tietenkin pitäisi muistaa, että vain muutama noista on kotien kestoinhokkeja ja loput elävät luonnossa ihan keskenään, muita olentoja eri tavoin - mm. ruokana olemalla - hyödyttäen. Mutta silti... ällöjä ovat. Oheisesta linkistä englannintaitoisille lisää ötökkätietoutta, sekä kaikille upeita maisemia Australiasta, hyönteisistä innostuneen aussivalokuvaaja Nick Monaghanin valokuvablogissa:

http://lifeunseen.com/index1.php

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!