Maassa maan kielellä

En tiedä onko vain minun ongelmani, vai yleisemmin suomalaisille vaikea asia, mutta olen hivenen suoraviivainen anglokulttuuriin. Vaikka aussit ovat todella mutkattomia ja välittömiä, täällä ei jätetä asiaankuuluvia kohteliaisuuksia sanomatta pelkän rentouden takia. Kaikkiin työpyyntöihin liitetään aina sana please, voisitko kiitos. Olen pari kertaa huomannut jälkikäteen, että omat toimistonsisäiset sähköpostini olisivat vaatineet muutaman pleasen lisää ollakseen standardinmukaisia, vaikka omalla mittapuullani olen ollut erityisen kohtelias. Samoin kaikkia mahdollisia kohteliaisuusmuotoja pitäisi muistaa viljellä, eli voisitko mitenkään ystävällisesti, mitä lämpimimmin terveisin, ei vain töksösti voitko, hyvä, kiitti. Ulkopuolelle meneviin kirjeisiin ja meileihin olen kyllä paneutunut antaumuksella, etten vain riko työpaikan sähköposti- ja kielenkäyttöohjeistusta vastaan - ohjeet siis siihenkin löytyvät.

Onneksi pikkukohteliaisuuksia kuten how are you ja nice to meet you on jo harjoiteltu Kanadassa, sillä vaikka kyseessä ovat noin päivänselvät ja yksinkertaiset lauseet, ei niiden oikea käyttö tule luonnostaan ilman rutinoitumista. Häkellytimme joskus tervehtijöitä Kanadassa, kun nice to meet you (hauska tavata) -lauseeseen ei tullut äkkiseltään mitään muuta vastausta mieleen kuin yeah, toisin sanoen niinpä onkin mukava tavata minut. Kröööööök - alitajuinen virhesummerin ääni. Kun olisi edes saanut jatkettua sanoilla it was, olisi tilanne tullut pelastettua, ja sanoma muuttunut muotoon; niinpä tosiaan olikin mukava tavata. Samaa virhettä ei onneksi tule tehtyä montaa kertaa! How are you - eli mitä kuuluu tai kuinka voit, on myös yllättävän vaikea. Ainakäypä vakiovastaus on nasevasti I'm good, eli hyvinhän tässä. Tuokin piti takoa päähän, ettei ala liikaa pohtimaan, mitä sitä kertoisi kuulumisistaan, kun toinen nyt kerran ystävällisesti kysyi. Kummallisinta on, että kysymykseen ei läheskään aina vastata - eikä siihen odoteta vastausta - , vaan esimerkiksi puhelimessa voi alkaa selostaa asiaansa heti, kun toinen on huomaavaisesti kysynyt kuinka voit. Ei siis voida mitenkään, papatetaan vaan muuta.

Täällä toisia puhutellaan aina nimeltä, ja jos nimi ei ole tiedossa/muistu mieleen/muuten vaan haluaa vaihtelua, korvataan se tavallisesti sanoilla love tai dear, tai miehen puhutellessa miestä, mate tai buddy, kaivoksilla kuulemma myös brother toimii. Hyvän huomenen toivotukset ynnä muut huikkaukset pitäisi muistaa ryydittää toisen nimellä, ja itsehän kömmähtelen siinä jatkuvasti, koska - tarkkailkaa vaikka - Suomessa nimiä käytetään varsin harvoin. En ole sentään ketään kutsunut väärällä nimellä, en vain meinaa muistaa sanoa nimiä mihinkään väliin. Nyt olen ottanut viikkotehtäväkseni nimien hokemisen oikeissa rakosissa. Good morning Heather, how are you today Cherie, nice to see you Greg. Sähköpostien suhteen olen ottanut yltiövarovaisen linjan ja teitittelen vastaanottajaa aina aluksi, eli kirjoitan Dear Mr tai Ms xxx. Jos tai pikemminkin kun vastaanottaja vastaa puhutellen minua etunimeltä, siirryn itsekin käyttämään etunimeä. Epäilin, että olenkohan ylimuodollinen, koska itselleni kirjoitetaan aina joko Dear Anu eli Anu Hyvä, tai ihan reippaasti Hi Anu eli heippati vaan Anu. Nyttemmin hoksasin, että etunimittely mitä todennäköisimmin johtuu välittömän epämuodollisuuden sijasta tai lisäksi siitä, että nimestäni ei tiedä, olenko miesten vai naisten puolelta. Töissä olen nimittäin pari kertaa saanut meilin, joka alkaa Dear Sir tai peräti Gentlemen eli hyvät herrat, kun meili oli osoitettu myös mieskollegalleni.

Mr. Roo, How are you today? Feeling a bit drowsy, eh?