Elämää englanniksi

Pian kolme kuukautta paketissa täällä ja huomaan, että englanninkieli alkaa olla ruostemurusista ja hämähäkinseiteistä puisteltu. Vaikka olen tarkoituksella pitänyt kielitaitoa yllä Suomessa lukemalla englanninkielisiä romaaneja ja nettilehtiä, englanninkielisessä ympäristössä aluksi takeltelee kuitenkin. Nyt alkaa olla siinä pisteessä, että suomesta englantiin ja taas suomeen voi vaihtaa lennosta. Aiemmin piti enemmän hioa mielessä ennakkoon, mitä aikoo sanoa, ja silloin tietysti se sanomisen hetki menee keskustelussa ohitse. Ensimmäisessä työpestissäni täällä jännitin hieman puhumista ja etenkin kirjoittamista, koska en halunnut harjoituksen puutteessa antaa huonoa kuvaa. Huoli oli turha, pitääkin olla niin suomalainen... mitähän nuokin minusta ajattelee. Täällä törmää päivittäin ihan kaikentasoisiin puhujiin, ja edes natiivit eivät puhu saati kirjoita virheettömästi. Esimerkiksi työsähköposteissa on usein kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Natiiveillekaan ei ole itsestään selvää, miten sanat kirjoitetaan, sillä ääntämisestä ei läheskään aina voi päätellä, mistä kirjaimista sana muodostuu.

Koska nykyinen(kin) työpaikkani on virasto, myös työyhteyksissä käytetty kieli on varsin virallista. Ensimmäiset pari viikkoa menivät lähinnä sen hahmottamiseen ja omaksumiseen, mitä kirjoitan sähköposteihin, miten puhun puhelimeen, mitä kirjoitan dokumentteihin. Muutaman tavallisenharmittoman sanan kanssa olen joutunut tahtomattani painiskelemaan, sillä opin esimerkiksi, että työpaikallani ei koskaan käytetä sanaa told eli kertoi, kun tarkoitetaan, että esimies/kollega pyysi tekemään jotain (x told me to do this = nou nou). Pomoni mukaan se on kovempi ja komentavampi sana kuin said tai advised, sanoi/neuvoi/ohjeisti/antoi tiedoksi. Told-muodon käyttö kuulemma viittaisi hiljaisesti siihen, että koen tulleeni komennetuksi ja käsketyksi, vaikka on kollegiaalisesti ehdotettu tai ohjeistettu. Itselleni tuo tell-verbin "kovuus" oli kyllä totaalinen yllätys, sillä olin kuvitellut, että tell- ja say-verbit kääntyvät suomeksi nimenomaan kertoa (jotain pidemmästi) ja sanoa (jotain lyhyesti). Pomoni on tosin britti, eli en tiedä, onko tell-vastaisuus yleis-perthiläistä, yleis-virkakielisyyttä vai yleis-brittiläistä, vaiko vain yksittäisen henkilön tiukka linja. Advise-sana on uskomattoman suosittu, ja kaikki tiedoksiannot ja ilmoitukset aloitetaan aina sen kanssa: Please be advised that - Huomaathan, että... Itselleni advise on aina tarkoittanut neuvoa, eli en olisi sitä ennen osannut joka väliin tuputtaa.

Huomaan myös, että sekä onnekseni että jännityksekseni pomoni on innokas kieliharrastaja ja kielenhuoltaja. Yksikään väärin muotoiltu tai pilkutettu lause ei jää huomaamatta. Aluksi tarkka seula kauhistutti, mutta nyttemmin hoksasin, että tämähän on elämäni tilaisuus hioa epävarman kielikorvan varaan jäänyttä kielioppia ja rakennetta - ja saada vieläpä palkkaa siitä. Sain myös loistavan kirjavinkin, kustannustoimittaja Lynne Trussin hauskan ja opetuksineen mieleenjäävän Eats, Shoots & Leaves: The Zero Tolerance Approach to Punctuation eli Nollatoleranssi välimerkkien väärinkäyttöä kohtaan. Pahoittelut mahdollisesta puhkiselittämisestä, mutta nimen alku on sanaleikki ja kumpuaa vitsistä, jossa panda menee baariin, tilaa ja syö annoksen, ampuu kattoon ja lähtee maksamatta. Kun baarimikko kysyy, miksi näin, panda heittää, että katso sanakirjasta kohdasta panda. Sanakirjassa lukee: Panda. Eats shoots and leaves (syö bambunversoja ja lehtiä). Väärin pilkutettuna lause kääntyy muotoon: syö, ampuu ja lähtee. Hehhee. Trussin, ja vitsin pointti on, että välimerkeillä on väliä. Välimerkkien historiaan, kehitykseen, käyttöön ja tavallisimpiin virheisiin lystikkäästi tarttuva kirja on mitä mainioin ase kamppailussani virastokielen kesyttämiseksi. Nyt eivät enää comma, hyphen, dash, bracket, colon, semicolon, quotation tai ellipsis pelota.

Kuva:Wikipedia.