Arjessa

Tuli mieleen, että tapahtumien ja käyntikohteiden lisäksi pitää muistaa kertoilla arkisimmastakin arjesta. Vaikka työnteon, vapaa-ajan ja nukkumisen kiertokulun täyttämä arki ei maan vaihtuessa toiseksi - etenkään näin samanlaisen kulttuuripiirin sisällä - mittaamattomasti muutu, pienet yksityiskohdat tietysti eroavat.

Töihintulo- ja töistälähtöaika virastossamme on liukuva ja päivittäinen työaika 7,5 tuntia, päälle puoli tuntia pakollista palkatonta lounastaukoa. Sekä lounas- että kahvitauot täällä tavallisimmin pidetään kukin omassa rytmissään, oman tietokoneen ääressä kahvimukista hörppien tai eväsleipää mutustellen. Jotkut, minä mukaanlukien, lueskelevat hetken kahvihuoneessa päivän lehteä. Kymmenhenkisen tiimimme mukavana tapana on, että koska viikon mittaan kahvitauot hurahtavat työnteon lomassa, kerran viikossa käymme kaikki yhdessä kahvilla jossain lähikahvilassa vaihtamassa kuulumisia. Ideana on, että työasioista ei jutella, vaan kaikesta muusta maan ja taivaan välillä. Suosikkipaikakseni on muodostunut ranskalaistyylinen kahvila, jonka raesokeripäällysteinen briossi menee ihan suomalaisesta pullasta. Lounaalla käyn päivittäin mieluiten jossain lähikuppilassa omien eväiden syömisen sijasta, koska työpaikalta hetkeksi lähteminen rytmittää ja katkaisee mukavasti päivää. Tavanomaisin lounaspaikkani on suoraan työpaikan alakerrassa, yksi Perthin sadoista "pikkukiinalaisista"; aasialaisen henkilökunnan pyörittämä kahvila-ruokala, todennäköisimmin perheyritys. Yleisnimityksemme näille paikoille tulee ruokaloiden pienen koon lisäksi edullisuudesta sekä pikkuruisesta henkilökunnasta, aasialaiset kokit ja tarjoilijat kun harvoin ovat yli 160cm pitkiä.

Töiden jälkeen suuntaan pari kertaa viikossa ydinkeskustan Woolworths-ruokakauppaan ennen kotimatkabussiin loikkaamista. Täkäläisistä kahdesta ruokamarkettiketjusta Coles olisi hinnoiltaan halvempi, mutta yhtään Colesia ei ole työmatkareittini varressa. Täkäläiset tuotteet ja valikoima alkavat jo olla hyvin hallussa, ja nykyään pystyy myös helposti arvottamaan, onko joku tietty tuote kallis vai halpa. Esimerkiksi omenakilo alta $4 on sopuhintainen, laadukasta paahtoleipää saa hintaan $4 pussi, mutta dollarin leipää ei kannata ostaa, sillä se on pelkkää ravinteetonta valkoista huttua. Banaanit ovat edelleen ylihintaisia eli jopa $12/kg, koska viimevuotiset syklonit itärannikkolla pistivät monta banaanifarmia silloisine satoineen täysin sileäksi. Soijamaitolitra maksaa pari dollaria ja kilon kaurahiutalepönikkä nelisen dollaria. Woolworthsissa eli tuttavallisemmin Wullessa on se etu, että siellä voi asioida itsepalvelukassalla. Yleensä vastustan itsepalvelua periaatteesta, koska on huutava vääryys, että maksan kahvilassa saman hinnan riippumatta siitä, kannanko itse tarjottimen pöytään ja lopulta siivouskärryyn, vai tekeekö tarjoilija nämä puolestani. Ruokakauppojenkin suhteen huolettaa kyllä, että katoaako kassahenkilökunta lopulta kokonaan, vieden muuassaan jälleen muutamia työpaikkoja ja elannonansaintakeinoja maailmasta. Kuitenkin itsepalvelukassat ovat osoittautuneet superkäteviksi ja nopeiksi, sillä niihin ei yleensä ole jonoa ja parin ruokapussillisen verran tavaroita tempoo viivakoodinlukijan ohi hetkessä. Luonnollisesti omatoimikassa jumittuu perinteisesti ainakin kerran maksutapahtuman aikana, eli edelleen tulee asioitua myös elävän henkilökunnan kanssa, kun kauppa-apulainen käy nollaamassa jonkun väärinmenneen hintatiedon.

Koska meillä ei edelleenkään ole autoa (hankinta on kyllä harkinnassa, pientä eripuraa aiheuttavat eriävät käsityksemme auton kohtuullisesta hinnasta sekä tarvittavasta koosta/tehosta/tyylistä/merkistä), Transperthin julkisliikennepalvelut ovat tulleet jopa kyllästyttävän tutuiksi. Junat ja bussit kulkevat arkisin työaikaan jokseenkin kattavasti, mutta iltakuuteen mennessä liikennöinti hiljenee, ajettavien vuorojen määrä suunnilleen puolittuu lauantaisin, ja sunnuntaisin liikennöinti lähes lakkaa olemasta. Eli kyllä täällä on mahdollista elää ilman omaa autoa, mutta etenkin viikonloppuliikkumisia julkisliikenteen varassa oleminen rajoittaa. Transperthin eduksi on laskettava, että liikkuminen on edullista. Esimerkiksi tänään eri kaupunginosia kierrellessämme ajoimme päivän mittaan ainakin kuudella bussilla ja yhden lähijunareitin lähes päästä päähän (eli noin 50 kilometriä raiteilla), ja kaikkeen kului yhteensä alle $10. Täällä ei tunneta kuukausikortteja, vaan lukijalaitteet veloittavat jokaisesta tehdystä matkasta. Alennusta saa aina, kun vaihtaa kulkupelistä toiseen tunnin sisällä, tai liikkuu riittävän lähellä ydinkeskustaa.

Työn, työmatkojen, kauppareissujen ja oleilun lisäksi arkeen mahtuu myös harrastuksia. Liityin juuri työpaikan liikuntaryhmään, ensimmäisenä lajina on jooga parin kuukauden jakson verran. Tervetullutta vaihtelua työtuolissa tietokoneen ääressä kyyhöttämiselle.

Esplanaden bussiaseman odotussalin näkymät ovat jo liiankin tuttuja.