2.10.2011

Mutta missä on kulttuurishokki?

Lähdimme Suomesta neljä kuukautta sitten. Kuten olen aiemmin maininnut, olen asunut opiskelun takia kahteen otteeseen aiemminkin ulkomailla, ja kummallakin kerralla tässä neljän kuukauden paikkeilla (eli lukukauden päättyessä) oli jo aika alkaa suunnitella paluumuuttoa kotiin. Tällä kertaa neljän kuukauden etappi tulee ja menee, muuttamatta mitään. Aion toki kyläillä Suomessa jouluna eli jo parin kuukauden päästä, mutta vuodenvaihteessa jälleen elämä Perthissä jatkuu. Unkarissa ja Kanadassa neljään-viiteen kuukauteen mahtui kyllä hyvin myös kulttuurishokki. Kuten moni varmaan tietää, kulttuurishokkiin kuuluu kolme vaihetta.

1) Euforia tai kuherruskuukausi uudessa kulttuurissa. Kaikki on hienoa, mahtavaa, kaunista ja ihqua, paremmin kuin missään. Luonnollisestihan näin ei voi olla, vaan uutuudenviehätys ja ruusunpunaiset lasit riisutaan väistämättä. Budapestissa asuin lähes vuosikymmen sitten, joten aika on epäilemättä jo kullannut muistot. Mutta muistan kyllä olleeni suorastaan huumaantunut kaupungin kauneudesta, kaikkialla läsnäolevasta 1800-1900-lukujen taitteen arkkitehtuurista, tuhannen vuoden kerroksista historiaa. Suomessa kun mitään vastaavaa ei voi kokea. Kanadan suhteen puolestaan euforiavaihe tuli käytyä läpi jo Torontossa, muutaman päivän välietapilla ennen lopullista päämäärää preerian pikkukaupungissa. Toronto, wannabe-New York, oli ensisilmäykseni pilvenpiirtäjien ja kahvila-aamiaisten täyteiseen pohjoisamerikkalaisuuteen ja todelliseen suurkaupunkilaisuuteen.

2) Se shokki. Uusi maa tapoineen, ihmisineen, ruokineen ja usein erityisesti byrokratioineen alkaa vaikuttaa lähinnä oudolta, ärsyttävältä, turhauttavalta, jopa typerältä tai lannistavalta. Unkarissa tämän kynnyksen yli tyrkkäsi pääasiassa se, että en osannut kieltä. Miten todennäköistä on sopeutua onnistuneesti, jos ei voi onnistuneesti kommunikoida? Toisaalta viisi kuukautta oli sen verran lyhyt aika, että enimmäkseen kiikuin ihmettelyn ja ihastelun puolella - kummallisista kommunikointikatkoksista, kielimuurista ja tapojen yhteentörmäyksistä syntyi lähinnä hauskoja tarinoita ja positiivisen eriskummallisia muistoja. Tutustuin Budapestissa myös muihin vaihto-opiskelijoihin sekä Suomesta että muualta Euroopasta, ja näin lähietäisyydeltä täysimittaista kulttuurishokin läpielämistä - kaikki ärsyttää, raivostuttaa, masentaa; mikään täällä ei ole hyvin, mutta kaikki olisi niin paljon auvoisemmin kotimaassa. Tiedä sitten, oliko lopulta. Kanadassa puolestaan preeriakaupungin takapajuisuus ja amerikkalaiskulttuurin huonot puolet eli autoistuminen, äärimmäisen hajanainen kaupunkirakenne ja pitkät välimatkat, ensinäkemältä sekava ja ruma kaupunkikuva jättimäisine valomainoksineen ja muovisine pikaruokapaikkoineen, sekä täysin-turhaan-sälään-painottuva kulutuskulttuuri lävähtivät silmille.

3) Sopeutumisvaihe. Myönnän, että ajattelin usein sekä Unkarissa että Kanadassa, että olisinpa jo kotona Suomessa. Silti huomattavasti useammin ajattelin, että on mahtavaa olla juuri täällä, nähdä ja kokea kaikki nämä asiat ja paikat, oppia uutta, kuulla, mitä muut elämästä ajattelevat. Budapestissa arvostin erityisesti ympäristön kauneutta sekä mahdollisuutta harrastaa kaupunkilaisittain (museoissa, gallerioissa, boheemeissa kahviloissa, teattereissa ja tapahtumissa pyörimistä). Kanadassa puolestaan luonto sekä ihmisten loputon ystävällisyys, hyväntahtoisuus, lähestyttävyys ja avuliaisuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Sopeutumisvaiheeseen kuuluu, että alkaa nähdä oman lähtökulttuurinsa ja uuden kulttuurin erot neutraalimmin, ei enää niin vahvasti arvottaen ja arvostellen jomman kumman hyväksi. Täällä tehdään ja ajatellaan näin, aha, onpa hienoa nähdä tällainenkin tapa. Uskomattominta minusta on, että se aluksi karsastamani amerikkalaistyylinen kaupunkikuvakin on sittemmin alkanut tuntua peräti kotoisalta, ja todella viihdyin muun muassa lomalla Floridassa. Amerikkalaisuuden sietokyky onkin hyvä olla kohdillaan myös täällä, sillä vaikka Australia on aivan omanlaisensa maa ja kulttuuri pitkälti brittivaikuttein, on täällä kuitenkin selvästi piirteitä - esimerkiksi tiettyjen suburbioiden katukuvassa - myös jenkkilän puolelta.

Perthin suhteen en osaa vielä(kään) nimetä, missä vaiheessa olen menossa. Tuntuu, että tänne sopeutui saman tien kun saapui. Onko Australia todella niin vaivaton ja mutkaton, rento maa, että ei tarvitse edes kulttuurishokkia potea? Totuus selviää ajan myötä. Nyt lähdenkin tästä niiden mutkattomien, mukavien aussien seuraan viettämään päivää ulkona, Perth Royal Show'hun eli yhdistettyyn maatalousnäyttely-huvipuisto-festivaalipäivään. Taitaa olla, että euforian puolelle yhä kallistuu.

Perthissä asuminen on yhtä Muumilandiaa. Ystäväpariskuntamme maailmaa kiertänyt muumi ja allekirjoittanut lasillisilla. Ps. Olut on muumin ja kuohari minun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!