Oman elämänsä tv-tähti

Useammin kuin kerran tässä reilun vuoden mittaan on tuntunut, että olen tietämättäni ilmoittautunut kimaraan reality-tv-ohjelmia. Kyseenalainen tähteys on saavutettu ainakin seuraavissa hiteissä: The Truman Show, Selviytyjät, Amazing Race ja epäilemättä joskus lanseerattavassa Kohtaa kaikki heikkoutesi suorassa lähetyksessä-keskusteluohjelmassa.

Voin sanoa, että suurin yllätys tässä maasta toiseen muutossa on ollut - tadaa, toistan taas itseäni - kommunikoinnin vaikeus. Olen ällikällä löyty siitä, että kaikkein naurettavimmat kielimuurit kohtaan arkipäivän tilanteissa ja lauseiden tyyppiä "I have a dog" muodostamisessa. Työpaikalla elektronisen arkistonhallinnan koulutuksessa opin, että olen näköjään sepustanut vajaan vuoden työsuhteeni aikana noin 1100 erilaista dokumenttia. Kirjeitä, työsähköposteja, raportteja, referointeja toisten raporteista ja niin edelleen. Kaikki paperimuodossa oleva vuodatukseni on käynyt läpi moniportaisen laadunvalvonta-oikolukuprosessin (eli vähintään kolme muuta ihmistä on oikolukenut ja tarvittaessa korjannut tekstiäni), ja hyvin olen pärjännyt, erittäin vähillä korjauksilla ja huomautuksilla. Mutta. On se nyt helmutti, että pystyn pulputtamaan paperille kaikenlaista järkevää ja monimutkaista aiheista, joista en vuosi sitten edes tiennyt mitään (jätevesijärjestelmistä jne.). Mutta annapa kun alan kertoa, mitä tein viime viikonloppuna tai aion tehdä ensi viikonloppuna. Huomaan usein jälkikäteen, että olen joko käyttänyt väärää prepositiota (for, to, on, in, jne), mikä on mitätön virhe, mutta saattaa kuitenkin muuttaa lauseen merkitystä (Matti Nykäs-esimerkillä ei it's up to you vaan it's up yours)*. Tai sitten joku ratkaiseva sana on aavistuksen pieleen, ja olen posottanut pitkät pätkät siitä, miten menin kahviin, sen sijaan että menin kahvilaan. Toisin sanoin: ymmärrän kaiken minulle puhutun ja kaiken lukemani tekstin tasosta riippumatta, kirjallinen ulosantini on esimerkillistä, mutta suullinen verbaliikka kompastelee, mikä ärsyttää kuin pesällistä mehiläisiä. Tähän tuhat tulikivenkatkuista manausta, koska haluaisin niin jo pystyä kommunikoimaan kuin natiivit, NIIN! Kauanko se nyt voi viedä, että pääsee tästä I am potato-henkisestä puheesta ylemmälle portaalle??

Tältä tuntuu hyvin usein.

Tiedän, tiedän, todellisuudessa englantini on täysin riittävää, eikä kukaan muu kiinnitä virheisiini samaa määrää huomiota kuin minä itse. Näköjään telkkariohjelmien tähdityssarjaan voidaan lisätä vielä tuleva superhitti Perfektionisti tuli kaapista. Jaa että mitenkö olen näissä reality-ohjelmissa kunnostautunut? Esimerkki 1: Kohtaa (ja selätä) kaikki heikkoutesi - show: Täällä omista ikiaikaisen tutuista ympyröistä irrotettuna huomaa, miten olen itseni aiemmin ymmärtänyt/nähnyt, ja mitä tässä minäkuvassa kenties on ollut pielessä tai ainakin päivittämisen arvoista. Mitä minä ajattelen maailmasta, muista ihmisistä, omista taidoistani ja heikkouksistani - kaikki on käynyt läpi aikamoisen henkisen kasvun myllyn ja tullut ulos ensin silkkana jauhelihana, mutta nyttemmin muodostuneena, uudistuneena Anu vol II. - mallina. Olen tyytyväinen, rehellisesti sanoen. Vaikken ole tietääkseni koskaan ollut nurkkakuntainen, takahikiäläinen omaan paremmuuteeni uskova ja muita vähättelevä nillittäjä, niin jos noita ominaisuuksia on jossain mielen nurkissa pyörinyt, tehokkaasti ne on pölytetty pois. Ihmisillä ympäri maailman on ihmeellisiä taitoja ja ominaisuuksia, kiinnostavia tapoja ajatella, mielenkiintoisesti erilaisia arvoja kuin omani, mutteivät ne välttämättä ole sen huonompia. Erilaisia vain. Aluksi itseäni vaivasi kovastikin se, että erotun täällä joukosta. Aksenttini, vaatteeni, tapani paljastavat heti, etten ole syntyperäinen aussi, enkä edes kovin kauaa maassa ollut. Nykyään ajattelen vain, että minä olen minä enkä kukaan muu, ja sillä mennään.

Truman Show'lta tuntuu, koska kaikki muut ovat perillä siitä, miten täällä ollaan ja eletään, ihan kuin he saisivat ohjaajalta käskyjä ja minä yksin sompailen pelkästään oman itseni varassa. Selviytyjiä on tullut treenattua tänne saapumisen alkuvaiheessa sillä, että käytössä oli a) minimimäärä rahaa, b) ei lainkaan muuta omaisuutta, lukuunottamatta laukullista vaatteita sekä läppäreitä, c) ei tietoakaan maja- tai asuinpaikasta saati sosiaalisista ympyröistä (tutustuuko täällä koskaan kehenkään) ja d) ei harmainta hajua työpaikasta tai tulevasta toimeentulon lähteestä. Jestas, kaikkeen sitä heittäytyy. Mutta suosittelen lämpimästi, kyllä se palmunlehtimaja alkaa rakentua ja oma tiimi muodostua pikkuhiljaa. Amazing Race vedettiin läpi huhtikuussa Suomivieraiden kanssa, ihan vain siksi, että suurella innolla olimme buukanneet (tai siis minä olin buukannut) liiankin kanssa käyntikohteita ja tekemistä:

"Tiimin tehtävänä on kierrättää opastettavia jokaisessa Perthin nähtävyydessä ja esitellä sen parhaat puolet innostavalla, tarttuvalla, mutta rehellisellä ja liioittelemattomalla tavalla. Tiimin on poimittava jokaisessa nähtävyydessä vinkkejä opastettavilta siitä, onko tämä kyseinen nähtävyys ehkä niin kiinnostava, että lisää samanlaista halutaan nähdä, vai pitäisikö tiimin muuttaa lähestymistapaansa ja tarjota jotain täysin muuta. Tiimille annetaan uudet ohjeet kuukauden mittaisen kierroksen lopussa, mikäli he ovat vielä tolpillaan." Onneksi opastettavat itse vetivät välillä käsijarrusta ja viettivät mielellään hieman arkisempiakin päiviä - sitähän tutustuminen uuteen kaupunkiin parhaimmillaan on. Kiireetöntä kiertelyä, katselua, kaiken uuden ihmettelyä, ilman stressiä ja aikatauluja.

Loppuun ihan vain fiilistelyä: on täällä silti hyvä olla. Kukapa ei nauttisi tällaisista kotimaisemista!

Biitsillä. Kuva New South Walesista, mutta täällä Western Australiassa on tismalleen yhtä kaunista rannalla. Kuva (c) theage.com.

* Sama suomeksi: it's up to you = riippuu sinusta, ihan itsesi varassa - it's up yours = työnnäpä vaikka hanuriis.