Ansassa vuokralla

Viimeksi kirjoitin viisumisudenkuopista ja tuli mieleen tilittää/kerrata myös vuokra-asumisen ansalankoja. Täkäläinen vuokramalli on toisaalta reilumpi ja suorasukaisempi, toistaalta taas kinkkisempi ja sitovampi kuin suomalainen. Reilumpaa siinä mielessä, että sopimukseen on tavallisesti kirjattu ihan kaikki mahdollinen lemmikkien pidosta puutarhan kitkemiseen ja lattian naarmutukseen saakka tyyliin: ”minä, vuokralainen, ymmärrän, että kukkaruukun pito parketilla ilman aluslautasta voi aiheuttaa vesivahinkoja parketille”.

Joka ikinen sivu monisivuisesta sopimuksesta pitää allekirjoittaa tai puumerkata nimikirjaimin ymmärtämisen merkiksi. Eipähän tule epäselvyyttä siitä, miten asunnossa eletään siististi. Toisaalta sopimukset eivät yleensä salli edes yhden ainoan taulunaulan naputtamista seinään, joten vuokra-asuntoa ei kamalasti tuunata omannäköiseksi.

Vuokramarkkinat ovat jakautuneet kahteen malliin: virallisiin ja epävirallisiin. Epävirallisilla markkinoilla pyörii jos jonkinlaista yrittäjää, joista rehellisin on omakotitalon omistaja, joka haluaa lyhentää lainaansa vuokraamalla yhtä tai muutamaa makuuhuonetta talostaan. Pahimmasta päästä ovat (usein itäeurooppalaiset tai kiinalaiset) kiskuri-isännät, jotka pyörittävät hostellimallista, mahdollisesti torakka-rotta-bedbug (onko se lude suomeksi?) - kuorrutettua tarjontaa: he omistavat omakotitalon tai kaksi, vuokraavat yksittäisiä makuuhuoneita reppureissaajille ja keksivät uusia sääntöjä ja maksuja sitä mukaa, kuin tilaisuuksia tulee.

Kirjallista sopimusta ei ole, ja irtisanomisaika on suunnilleen yksi minuutti vuokranantajan puolelta, viikko tai kaksi vuokralaisen puolelta. Bondia eli takuuvuokraa ei aina tarvitse odotella takaisin, vaikkei syytä sen pidättämiseen olisikaan. Mitään virallista valitustahoa näissä tapauksissa ei ole, ja kiskuri-isäntä väittää poliisille kirkkain silmin, ettei ole koskaan sinua nähnytkään, jos valitat rahojen pimityksestä.

Virallisella puolella yleisin sopimusmuoto täällä on määräaikainen sopimus, joko puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Vuokranantajat pääsääntöisesti suosivat 12 kk:n sopimusta lyhemmän pätkän sijaan. Olen oppinut karvaasti, että sopimus on sitovampi kuin mikään aiemmin kohtaamani tai allekirjoittamani paperi. Sopimuksesta pääsee eroon vain, jos kaikki allekirjoittaneet osapuolet suostuvat siihen. Muuten vuokranmaksuvelvollisuus voi jatkua alkuperäiseen päättymispäivään saakka (pahimmassa tapauksessa), tai vähintään siihen saakka, kunnes vuokranantaja löytää uuden vuokralaisen ottamaan sopimustaakan edellisen harteilta pois.

Vuokranantaja voi vaatia ex-vuokralaista korvaamaan kohtuulliset kulut, kuten mainostuksen, siivouksen tms., jotta kämppä menee kaupaksi. Vuokralaislain mukaan vuokranantajan on kuitenkin tehtävä kaikkensa, jotta uusi vuokralainen löytyy, eli vuokranantaja ei saa vaikeuttaa prosessia esim. nostamalla vuokraa sopimusrikkotilanteessa, tai kieltäytyä etsimästä uutta vuokralaista. Jos vuokranantaja ei hoida omaa osuuttaan, ei vuokralaista voida tuomita oikeudessa (mikäli sinne asti päädyttäisiin) maksamaan ylimääräisiä vuokria. Todennäköisin skenaario on joutua maksamaan muutamia ylimääräisiä päiviä tai pahimmillaan viikkoja, mutta ainakin itselleni vuokranmaksuvelvollisuuden päättymispäivään liittyvä epävarmuus on stressitekijä numero uno.

Ensimmäisen kerran ajauduin ongelmiin, kun ensimmäisestä täällä vuokraamastamme kerrostalokaksiosta paljastui kauhuleffan veroinen torakkaongelma. Järki sanoo, että jos kämpässä ei voi asua tuholaisinvaasion vuoksi, se on rahat takas ja hyvästi. Todellisuus on toisenlainen. Vuokralaislain mukaan vuokranantajalla on oikeus yrittää parantaa tilannetta parhaansa mukaan ennen sopimuksen purkamista. Määräaikaisen vuokrasopimuksen voi purkaa tuholaiste tms. takia vain, mikäli terveystarkastaja toteaa, että kyseessä on todellinen hengenvaara ja riski terveydelle. Ei tapahdu helposti.

Meidän tapauksessamme vuokranantaja, oikein mukava mutta itsepäinen varakkaampi pariskunta, teki kaikkensa saadakseen meidät jäämään.  Myrkyttivät paikan kahdesti, siivosivat, maanittelivat, ostivat uudet petivaatteet, kaikki keinot käyttöön PAITSI eivät suostuneet sopimuksen purkamiseen.

Lopulta vain ilmoitimme kylmän viileästi kahden tuloksettoman myrkytyskierroksen jälkeen, että palautamme avaimet tänään - pitäkää se kahden viikon etukäteisvuokra jonka jo maksoimme, mutta emme todellakaan maksa enää enempää. Ilmeisesti vuokranantajat totesivat, etteivät pysty jäljittämään kahta (vielä silloin) reppureissaavaa ulkkaria Perthistä, joten antoivat periksi. Saimme jopa bondin eli takuuvuokran takaisin – pelkäsin kyllä, että ne rahat menetetään.

Sopimusteknisesti meidän olisi pitänyt maksaa vuokraa asunnosta niin kauan, kunnes vuokranantajat löytävät uudet asukkaat. Kaksi vuotta sitten täällä oli kiljuva pula asunnoista, joten tuohonkin läävään löytyi uusi asukas lopulta parissa päivässä, kuulin jälkikäteen. Mutta itse paniikissa ulos muuttaessa olin varma, ettei kukaan_koskaan_ikinä voisi haluta kyseistä luukkua, ja että joutuisimme maksamaan seuraavat 11 ja puoli kuukautta lisää!

Mitä tästä opimme: tallenna AINA kaikki valituksen aiheet valokuvien, päivämäärien ja todistajien kera. Meillä ei ollut näyttää kuvia torakka-armeijasta öisellä lattialla unen ja paniikin sumentaman toimintalogiikan takia. Siivouskomeron ylähyllyltä löytyneet kuolleet torakat ilmeisesti olivat saaneet siivouspartio-vuokranantajat uskomaan, että ihan puhdas pytinki ei ole kyseessä. Mutta riitatilanteessa ja oikeuteen sopimuksen rikkomisesta päätyneinä meillä ei olisi ollut mitään todellista kättäpidempää tukenamme, etenkin, kun annoimme vuokranantajien siivota ilman, että olimme kuvanneet alkuperäisen tilanteen.

Toisen kerran jouduin nalkkiin, kun muutin eron jälkeen asumaan silloin puolitutun kämppiksen kanssa. Pistin nimen alle yhteiseen vuokrasopimukseen tajuamatta, mihin oikeastaan sitoudun ja suostun. Kun moninaisten syiden jälkeen päädyttiin totaaliseen luottamuspulaan ja välit kämppikseen rikkoutuivat, en päässytkään lähtemään, koska kämppis oli eri mieltä siitä, onko minulla oikeus purkaa oma osuuteni sopimuksesta. Tässä tapauksessa vuokranantaja olisi ollut valmis purkamaan sopimukseni, mutta koska paperissa oli kolme nimeä, kaksi vastaan kolme ei ollut aluksi riittävä veto-oikeus. Päädyin asioimaan osavaltion vuokralaisoikeustahon kanssa (täysin hyödytön pulju) ja lopulta jouduin elämäni toisen kerran turvautumaan lakimiehen apuun.

Ensimmäinen kerta koski sekin vuokrasopimuksen purkua, mutta tämä tapahtui Suomessa: vuokra-asuntoni omistava merimies oli jossain vuosia kestävässä reissussa, ja hänen ja asunnon vuokraamisesta vastaavan firman välinen sopimus päättyi kesken vuokralaiskauteni. Silloin tarvitsin lakiavun neuvoja irtautuakseni jatkuvasta vuokrasopimuksesta tilanteessa, jossa vuokranantaja on lakannut olemasta/kadonnut jäljettömiin. Tähänkin oli omat kikkansa (mm. julkaista omistajalle tarkoitettu JULKINEN vuokrasopimuksen päättämisilmoitus viimeisimmän tiedetyn oleskelumaan lehdessä...). Mutta takaisin Perthiin.

Lakimies syynäsi paperini ja vaikkei tästäkään aluksi näyttänyt olevan apua, sain kuitenkin superhyödyllisen neuvon: vuokrasopimus on ”kauppasopimus” vuokranantajan ja vuokralaisen välillä, ei kämppisten välillä. Kämppiksillä ei siis ole toistensa elämään sopimusteknistä sanavaltaa. Sopimuksen mukaan asunnossa piti asua kaksi maksavaa ihmistä. Se, olenko toinen maksaja minä vai joku uusi tyyppi, ei ollut kämppiksen saneltavissa - kuten ei myöskään se, kuka uuden vuokralaisen tilalleni etsii (minä, kämppis vai vuokranantaja). Vuokranantaja suostui etsimään uuden maksajan tilalleni, ja katosin. Mitä tästä opimme. Älä ikinä, IKINÄ, allekirjoita mitään, minkä seuraamuksia et tarkalleen ymmärrä. Laki ja maalaisjärki tai kohtuus eivät aina kulje käsi kädessä.