Talvi ja tuuliviiri

Blogista lie käynyt ilmi, että minulla on vankkoja mielipiteitä ja naulaan ne lattiaan jos tarvitaan. Mutta. Olen - aiheesta riippuen - myös ailahtelevainen, eli riivin ne entiset mielipiteet sorkkaraudalla ja naulaan tilalle uudet vaikka huomispäivänä, jos parempia tulee eteen eli hoksaan, että eihän niissä entisissä nyt niin paljon järkeä ollut. Useimmiten heittelen mielipiteitä sinne ja tänne kuin kukkaistyttö terälehtiä. Joskus osuu jonkun tielle ja tekee jonkinlaisen vaikutuksen, joskus ei. Heittelen silti. Tällä kertaa mielipidelaarilla pengottavana Perthin talvi ja asenteeni sitä kohtaan.

Perthiin muuttaessa olin sitä mieltä, että eihän tätä kestä inuittikaan (se poliittisesti korrekti nimi eskimoille). Kesäkuussa tänne saapuessa ensimmäisen majapaikan ikkunat olivat aamuisin huurussa, minulla sisätiloissa jatkuvasti päällä puolet matkalaukun sisällöstä sekä Ikean huopa kuin villamuumiolla, ja silti paleli. Ei mennyt millään tajuntaan, miten mapallon lämpimimmällä mantereella voi mitenkään palella. Enemmän kuin Suomessa koskaan.

Tietenkin valitin asiasta joka käänteessä, kaikille joita kiinnosti tai ei kiinnostanut. Opin myös, että ausseille ei hyödytä valittaa, koska he eivät puolestaan voi ymmärtää, miten lumen ja jään maasta kotoisin oleva ei kestä kylmää. Heille ei sellaista konseptia olekaan, kuin "sisällä talvellakin rattoisan lämmintä, koska hyvä eristys ja keskuslämmitys".

No, siitä talvesta hatarassa 70-luvun omakotitalossa selvittiin jotenkuten. Seuraava olikin sitten helpompi ottaa vastaan upouudessa luksuskerrostaloasunnossa, jossa (edelleen yksinkertaiset) ikkunat olivat astetta tiiviimmät ja vetoisuutta ratkaisevasti vähemmän, koska ikkunoita oli vain yhdellä seinällä ja muut seinustat olivat väliseiniä naapureihin ja rappukäytävään. Lisäksi meillä oli lämmitys, eli rumpukuivain, joka hönki pyykkiä pyörittäessään koko yksiön luppoisanlämpimäksi kuin kenguruemon pussi. Talvi meni huomaamatta ohi, toisaalta Suomessa juhannusta viettäen, toisaalta lämpimän kämpän ansiosta, kolmannekseen silloisten kriisien kanssa painiskellen (parisuhde katkolla, kulttuurishokki jne.), joten sellaiset pikkuseikat kuin kehon lämpimyysaste eivät ole jättäneet mitään muistikuvia.

Seuraava talvi kului henkisesti paremmissa merkeissä, E:n kanssa uudessa osoitteessa, lähiöelämään palaten eli 70-luvun hatarassa paritalossa. Kolmanteen talveen mennessä olin jo tottunut ajatukseen aussitalo = iglu, joten varustauduin ennakkoon: hankin Kathmandu-retkeilykaupasta kunnon plyysit ja erävillavaatteet ihan kotonaoleilua varten. Yllättävän hyvin pärjäsinkin ilman lämmitystä. Eritoten, kun aurinkoisella säällä pidin aina kaikkia ovia auki napatakseni lämpötuulahduksen sisään, sekä kekkaloin nurmikolla valonsäteessä lämmittelemässä.

Neljäntenä talvena osoite oli taas kerran muuttunut. Mitä turhia asumaan peräti kokonaista vuotta samassa osoitteessa. Sammaloituu moisesta. Ei vaan, kyllä pysyvämpi osoite olisi jo ollut paikallaan, mutta kakkostalven kriisien jälkimaininki eli väliaikaiskodittomuus syötti vielä tänne saakka hankaluusliplahduksia (talven kaksi jälkeen asuin hetken aikaa kämppiksen kanssa, sitten kavereiden vierashuoneissa - siitä ikuinen kiitollisuus -, sitten lyhytkestoisessa vuokrakämpässä eli talven kolme iglussa). Tässä vaiheessa E ja minä olimme vihdoin päässeet asettumaan mieluisaan paikkaan asumaan, eli tähän nykyiseen asuntoomme, joka on jälleen kerrostalossa ja uudempaa sorttia. Samat edut kuin edellisessäkin kerrostaloasunnossa: tiiviimmät ikkunat, vähemmän ikkunoita ylipäätään, ja vähemmän ristivedon mahdollisuutta, kun kaikki ikkunat ovat samalla seinustalla. Lämpimämpää.

Kaikkea kerrostaloasuminenkaan ei pelasta, ja kun lopulta kypsähdin ainaiseen paleluun kathmanduihini kääriytyneenä, marssin ostamaan sähkölämmittimen. Kaverit suosittelivat kaasulämmitintä, mutta koska meillä ei ole kaasuliittymää muuten kuin kaasuhellaa varten, enkä oikein uskalla hääriä kaasupullojen kanssa kokemattomuuttani, valinnaksi kallistui sähkö. Koska aussit eivät nähtävästi ole kuulleetkaan vesikiertoisista pattereista tai mistään keskitetystä lämmittämisestä kerrostaloissa, tämä hiustenkuivaajan sukuinen lämpöpuhallin oli melkeinpä ainut kylmäntappovaihtoehto.

Nyt viidentenä talvena asumme edelleen toistaiseksi samassa asunnossa, uuden oman asuntomme valmistumista odotellen (minä tahansa päivänä nyt!). Eli talvi nro 6 tulee taas vietettyä eri osoitteessa. Näinä viitenä talvena asenteessani on tapahtunut seuraavaa: aluksi valitin, huokailin ja vuodatin, sitten ärsyynnyin omaan ja muiden valittamiseen, ja valitin valittamisesta. Sitten purin hammasta ja siedin. Sen jälkeen paneuduin ongelmanratkaisuun hankkimalla lämmitystä - vaatteita ja tohottimen. Välillä taas sorruin valittamaan, jonka jälkeen sorruin valittamaan valittajista. Huhhei mitä takinkääntöä. Tuuliviirimäisyys sinällään lämmittää, uskon.

Tämänhetkiseksi mielipiteekseni on muovautunut, että talvi on - - - itse asiassa ihan mukavaa aikaa. Minusta on kivaa, että vuodenaikojen muutoksen huomaa, ja jollain oudolla ja kierolla tavalla on kodikasta lämmitellä sen kuumailmapuhaltimen ja huovan alla. Aamuisin kannan sähkölämmittimen kylppäriin mukaan (tietysti kunnioittavan välimatkan päähän suihkukaapista eli vedestä). Mahtava fiilis, kun kuivatessa ei tarvitsekaan palella kylmäkellari-kylppärissä! Sen jälkeen siirryn tupakeittiöön, jossa napsautan olkkarin ilmalämpöpumpun päälle viideksi minuutiksi, asteina +28, että lämpiää äkkiä.

Kohmeiset sormet sulavat leivänpaahtimen tai kaasuhellan päällä veden kiehumista ja aamupalapaahtista odotellessa. Töissä viivyttelen tahallaan pidempään, koska toimistossa on lämmintä. Ulkona ei itse asiassa palele, ellei lähde liikkeelle kovin varhain aamulla. Auringon noustua asteita on siinä +15 paikkeilla, mikä on kiva ulkoilusää, kun pukeutuu sen mukaan.

Tämä talvi ei joko ole ollut yhtä kylmä kuin jotkut aiemmat, tai olen vain paremmin tottunut, sekä liberaalimpi lämmityksen suhteen. Yllättävien jättisähkölaskujen hysteerisenä pelkääjänä olen aiempina vuosina niuhottanut ankarasti minkään lämmittimien käytöstä, mutta nyt olen muuttunut tässäkin aussiksi: "no worries!" Jos nyt muutaman kympin enemmän maksaa mukavuudesta, niin anti mennä. Laissez faire.

Perthin talvi. Tekojää ja saippuakuplalunta - huomaa t-paita-luistelijat. Oikeaa ei täällä näe, vaikka itärannikolla lunta satoikin tänään, poikkeuksellisesti. Kuva (c) Fremantle Winter Festival.