Ulkomaille muutto ja elämänarvojen muutos

Näin ulkopuolisen näkökulmasta Suomen uutisten seuraaminen on varsin masentavaa puuhaa. Tuntuu, että arvot ovat jatkuvasti koventuneet sitten v. 2007 alkaneen talouden alamäen.

Nykyhallitus näyttää saavan läpi isoja muutoksia mm. opiskeluun (leikkaukset opintotukeen, lukukausimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolisille, kaikkia koskevien lukukausimaksujen puolustus ostotutkintoja ihannoivan tutkimuksen johdolla jne.).

Raha puhuu entistä kovempaa ja inhimillisyys, lämpö, yhteen hiileen joukkueena puhaltaminen ja parempaan tulevaisuuteen uskominen eivät ole minun elinaikanani olleet suomalaisesta keskustelusta kauempana kuin nyt. Sen sijaan, että kukaan kysyisi, miksi ennen oli varaa ja enää ei ole (johtuu mm. oman keskuspankin rahanluontioikeuden poistosta EU:hun liittymisen jälkeen), mölytään vain kovaan ääneen, että ei saa velkaantua enempää.

Ei tästä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Sen sijaan olen viime aikoina paljonkin miettinyt omien arvojen muuttumista iän myötä. On mahdotonta sanoa, ovatko arvomuutokset Australian syytä/ansiota, vai sen, että ikähaarukka ei ole enää 25+ vaan 30+, vai ehkä yhdistelmä molempia. 

Näin tiettyjen asioiden merkitys on muuttunut sitten Australiaan muuton:

Aika

Tämä muutos varmaan johtuu iästä eniten: tajuan nyt, miksi vanhempieni ikäpolvi aina sekoittaa, tapahtuiko joku juttu kaksi vai viisi vuotta sitten. Ei näissä pysy laskuissa, vuosi, pari tai viisi, ihan sama! En voi esim. millään uskoa, että valmistuin yliopistosta vuosikymmen sitten. Vastahan tässä on jokunen vuosi vierähtänyt!

Muutos johtuu myös säästä. Perthissä on suomalaisen silmiin kesä 8-9kk vuodesta, ja syksy 3-4kk vuodesta. Koska vuodenajat eivät vaihdu häkellyttävällä neljännesvuositahdilla, ajan kulku mielessä hidastuu. 

Elelen pääsääntöisesti onnellisessa kuplassa, jossa ei ole kiire, stressi eikä tunne, että elämä valuu ohi, koska töistä päästyä ei jaksa mitään pimeyden ja rännän/sateen takia. Tämä oli ykkössyy, miksi Suomesta lähdin. Jos täällä paistaa aurinko, ei tarvitse hätäillä, ehtiikö ulos siitä nauttimaan. Aurinko paistaa myös huomenna ja ylihuomenna täällä maapallon melkeinpä aurinkoisimmassa kolkassa.

Olen nyt asunut Perthissä kolme kuukautta vaille viisi vuotta, ja toisaalta aika tuntuu paljon lyhemmältä, toisaalta pidemmältä. Vastahan tänne tulin ja ainahan olen täällä ollut ovat mielentilat, jotka elävät mielessäni yhtä aikaa kuin Schrödingerin kissa.

Ajan kuluminen ei ahdista samassa mittakaavassa kuin se ahdisti Suomessa, eikä oma ikä ja sen kertyminen myöskään ole samanlaisen kriisin paikka. Täällä ei ole yhtä vahvoja lokeroita sille, mitä kunkin pitäisi tietyssä iässä tehdä, eli tivausta "mikset ole jo opiskelemassa - oman alan töissä - naimisissa - perheellinen - talonomistaja - eläkkeellä" ei juuri kuule. Ehkäpä johtuu siitä, että minulla ei ole täkäläisiä sukulaisia, jotka voisivat arvostella. Eli voi olla vain omaa moukantuuriani, että elän kritiikin ulottumattomissa (jota en ylipäätään jaksa kuunnella, eli ohitan sen joka tapauksessa olankohautuksella). 

Raha

Rahan merkityksen tai rahasta stressaamiseen käytetyn ajan pienentyminen liittyy luonnollisesti siihen, että Suomessa olin kotoa muuton jälkeen alkuun opiskelija, sitten freelancer, sitten useassa työssä yhtäaikaa, sitten melko epävarmoissa tuntityösuhteissa ja YT-neuvottelujen kohteena, kun täällä olen valtion virkanainen ja siten turvatuimmassa työsuhteessa, joita maasta löytyy. 

Eli Australiaa sinällään ei ehkä voi tästä kiittää – paitsi siten, että täällä ei kohtaa jatkuvaa tuomitsemista siitä, että työskentelee julkissektorilla ja siten ”elää verorahaloisena, kuppaa systeemiä eikä tuota mitään”. Mahdollisesti ero johtuu siitä, että aussien verotus on kauttaaltaan kevyempää, ihmisiä stressaa rahanmenetys vähemmän ja rahoituksestamme osa tulee suoraan niiltä yrityksiltä, joita valvomme, eli ei pelkästään veroista.

Henkilökohtaisesti suhde rahaan on sikäli muuttunut tai pikemminkin elänyt edelleen siihen suuntaan, että välitän entistä vähemmän tavarasta, mutta sitäkin enemmän itse elämästä eli kokemuksista, elämyksistä ja muistoista. Käytän mielelläni rahaa esim. ulkona syömiseen, elokuvissa käyntiin ja lomailuun, mutta kun tarvitsimme uuden sohvan ja E halusi muhkeanmukavan kulmasohvan halvimman mahdollisen sijasta, sitä piti sulatella monta kuukautta ennen kuin raaskin ”tuhlata”. Sohva kun on vain esine! 

Samoin kännykkä, jonka vaihdan vain silloin, kun edellinen kuolee. Minua ei pätkääkään kiinnosta uusin teknologia, minua kiinnostaa, että entinen toimii. Samaten 1-2 käyntiä Suomessa per vuosi vie ison palan säästöistä, joita voisin käyttää muuhunkin – mutta mihin muuhun? Mikä voisi olla tärkeämpää kuin pitää yhteyttä yllä perheeseen, sukuun ja ystäviin, ja kokea sellaisia asioita (kuten luonto, vuodenajat, mökki, sauna, ruoka) joita voin kokea vain Suomessa?

Ammattinimike

Tässäpä asia, joka on Australiaan muuton jälkeen hiipunut merkityksessä ja eritoten tärkeydessä jonnekin pakan pohjalle, kun se ennen oli identiteettiäni määrittävä tekijä. 

Yksi syy on, että minulla ei ole selkeää yhtä ammattia. Olen tehnyt sitä ja tätä kulttuuriin liittyvää, kaupunkisuunitteluun liittyvää, erilaisiin projekteihin liittyvää ja nyt olen jollain kohtalon oikulla ELY-keskusta vastaavan viraston Ylitarkastajan virassa, alanani energia ja vesi. Älkää kysykö miten. Opiskelin taidehistoriaa.

Tämä paketoi hienosti sen, että Australiassa ei ole yhtä nöpönuukaa, mitä opiskeli, ja mitä tekee työkseen tahi yrityksekseen. Suomalaisten opiskelijoiden valmistumisen jälkeinen pelko – jota sukulaiset ja yhteiskunta lietsovat -, pääseekö ”oman alan töihin”, on alkanut täällä tuntua vieraalta ja jopa päättömältä. Mitä hitsin väliä, jos vain saa töitä tai saa itsensä elättävän yrityksen pystyyn? Toki jos on opiskellut lääkäriksi ja päätyy siivoojaksi, voi edessä olla pettymys sekä työn sisältöön että palkkaan. Mutta opiskelu itsessään valmentaa työelämään yleisesti (raportointi, tiedonhaku, aikataulutus, itseohjautuvuus jne.) joten kunhan tekee jotain, niin hyvä niin!

Elämä ei koostu palikoista, joita pystyy sovittelemaan sopiviin reikiin koko elämän keston ajan, joten turha stressata siitä, ettei oma palikka mahdu oikeinpäin tai oikeaan lokeroon. Päinvastoin elämä on pallomeri, jossa voi yrittää jahdata samanvärisiä palloja koko elämänsä, tai pulikoida muuten vaan ja keräillä sitä väriä, mitä sillä hetkellä tulee vastaan, sattuu saamaan ja/tai kiinnostaa.

Ammattinimikkeen ja identiteetin välinen yhteys on muutenkin aika hatara aussikulttuurissa mielestäni. Sairaanhoitajia lukuunottamatta en tiedä suurimman osan ystävistäni ammattia. Jotain toimistohommia, ehkäpä kirjanpitoa, olisiko insinööritouhuja, sellaista yleistä. Joku tekee FIFOa eli kaivoksilla varmaan. Suuri osa tuskin tietää saati ymmärtää minun ammattiani. Emme juuri koskaan puhu töistä (paitsi kollegoiden kanssa, joiden kesken työjuoruilu eli kuka sanoi tai teki mitä toimistolla on olennainen osa sosialiseeraamista).

Mikä keskusteluissa yleensä kiinnostaa ja millä on väliä (toki seurasta riippuen), on mm. missä olet lomaillut ja mitä paikasta pidit, mistä ravintoloista pidät, mitä harrastat, käytkö ravustamassa tai telttailemassa tms. (koska nämä ovat monien perthiläisten ykköshuveja), missä tapahtumissa tai viinitiloilla tykkäät käydä, mitä urheilua tai elokuvia seuraat...

Perhe ja ystävät

Käyn Suomessa keskimäärin 9kk välein ja se on sopiva aika sikäli, että ehtii tulla ikävä, jotta 24h matkustusta viitsii suorittaa; muttei liian kova ikävä, että se häiritsisi elämää. Olen siitä onnekkaassa asemassa tällä hetkellä, että osin tuurilla, osin taidolla olen onnistunut hankkimaan itselleni yleisöä Suomesta ja käyn puhumassa alan ammattilaisille väikkäriini (kaupunkisuunnitteluun) liittyen, joten osa matkakustannuksista korvautuu puhujapalkkioilla.

Huomaan myös joka kerta Suomessa käydessäni, että suomalaiset jostain syystä (taloudellisista ja sääsyistä, arvelen) elävät hyvin putkimaista elämää eivätkä kertakaikkiaan ehdi, pysty tai jaksa irtautua sukulointiin ja visiitteihin montaa kertaa vuodessa – jos kertaakaan. Siksipä tapaan sukulaisiani ja  ystäviä hyvin samalla tahdilla kuin Suomessakin asuvat tutut toisiaan tapaavat keskenään. 

Eli on aika sama sosiaalisten suhteiden kannalta, asunko täällä vai jossain päin Suomea!

Suomalaiset ystäväni ovat edelleen parhaita ystäviäni sekä Suomessa että Perthissä, koska samanlainen kulttuuri ja elämänkokemukset näköjään tuottavat samanlaista ajattelutapaa ja samoja toiveita elämältä.

Suomalaisten kanssa kun ystävystyy, nähdään ehkä harvakseltaan, mutta tunneside on vahva ja välit ovat läheiset, eli puhutaan jotakuinkin kaikesta, tabuja ei ole. Aussien kanssa välit ovat lämpimät mutta pinnallisemmat, ja esim. keskustelukulttuurin ero (täällä painottuu enemmän hyvänpäivän rupatteluun sekä nopeisiin aiheenvaihtoihin) on johtanut itselläni siihen, että ”tyydyn” vähempään intiimiyteen aussien kanssa. Meillä on kivaa, rentoa ja rattoisaa, muttei kovin syvällistä. Johtuu myös ihmisistä, joita sattuu tapaamaan. Päivitän tätä kohtaa, jos löydän syntyjä syviä luotaavia ausseja kaveripiiriini!

Perthissä olen tutustunut laajaan kirjoon ihmisiä eri kulttuuritaustoista ja vaikka ei pitäisi yleistää, tykkään erityisesti vietnamilais-, filippiiniläis- ja kiinalaistaustaisista. He vaikuttavat olevan luotettavia, suorapuheisia mutta kohteliaita, mutkattomia ja ylipäätään mukavia ihmisiä. Kiinalaiset tosin saattavat möläytellä mitä sattuu, koska he sanovat vähän liiankin suoraan mitä mielessä liikkuu. Kuten suomalaiset!

No worries – otetaan rennosti

No worries on asenne, jota ei voi olla Australiassa kohtaamatta ja myös omaksumatta, jos täällä pidemmäkseen oleskelee. Se tarkoittaa melkeinpä mitä tahansa akselilla ”ei viitsi stressata pienistä” – ”hoidetaan hommat kun ehditään, ehkä ensi viikolla tai ensi kuussa”.

Ei stressata-oppi on mahtava elämänfilosofia. Kaikki ei mennyt tänään putkeen, ei hätää. Tönäisin jotakuta ruuhkassa, ei hätää, hymyillään ja jatketaan elämää. Joku auttaa minua isossa tai pienessä asiassa, kiittelen ja mietin, mitä vastapalvelukseksi. Ei hätää, mitäs pienistä. Autat jotakuta muuta joskus. Elä ressaa.

No worries tarkoittaa myös suvaitsevaisuutta sikäli, että Australiaan mahtuu laaja kirjo kulttuureja ja tapoja, joiden annetaan rauhassa kukkia, jos ne eivät vahingoita muita. Seksuaalivähemmistöjen jokavuotinen Pride-kulkue on iso juttu ja koko perheen tapahtuma kaikissa isoissa kaupungeissa. Ei sinne mennä heittelemään munia tai huutelemaan rumia. Sama eri kansallisuuksien juhlapäivinä: Perthistä esim. löytyy kiinalaisten, vietnamilaisten, intialaisten, thaimaalaisten ym. kansallisia juhlallisuuksia ja festivaaleja, samoin erilaisia community events eli yhteisöpäiviä, kuten ruokatoreja tai kulttuurin esittelypäiviä, joita järjestävät mm. italialainen ja ranskalainen yhteisö. Kieli- ja kulttuuriyhteisöjen toimintaa tuetaan melko avokätisen oloisesti paikallisen Veikkauksen toimesta.

No worries ulottuu myös työelämään, etenkin yrittämiseen. Viimeksi kirjoitin, miten lepisti jotkut yrittäjät yrittäjyytensä ottavat. Toiset huhkivat hiki hatussa. Yrityksen alan valinta on aika erilaista kuin Suomessa, sillä täällä olen törmännyt sellaiseen kekseliäisyyteen, että harva Suomessa uskaltaisi tällaisen idean varaan rakentaa. 

Esimerkkejä. Tiedän yrityksiä, joiden idea on:

- välittää paidattomia miehiä naisten polttareihin tarjoilijoiksi ja pikkutuhmia leikkejä leikkimään (sama tietenkin myös toisinpäin, jossa välitetään vaatteettomia naisia miesten polttareihin).

- pitää yllä rekkaa, jonka sisällä on ”talvi”, eli jäätä ja lunta. Tätä rekkaa voi vuokrata lastenkutsuille ja perhetapahtumiin.

- järjestää verkostoitumislounaita kauneusalan yrittäjänaisille. Lounaat maksavat sievoisen summan ja sinne valitaan vain 8 naista kerrallaan verkostoitumaan. Eksklusiivisuus ja ravintoloiden fiiniys lisää vetovoimaa kohderyhmänsä keskuudessa.

- kaikkinaiset kahvilat ovat monen yrittäjäkokelaan haave, ja esim. työpaikkani naapurissa on kahvila, joka myy pelkästään erilaisia paahtoleipiä kahvin lisäksi; standing room only- tyyppiset ratkaisut toimivat myös, eli luukku seinässä, josta myydään take away – kahvia ja muffineja. Myös drive in – kahvipaikkoja ja myös alkoholikauppoja löytyy, joissa kahvimuki tai viinipullo kurvataan matkaan autosta poistumatta.

- myös ”erikoisemmat” yritykset sujahtavat joukkoon helposti, ja siksipä esim. oma life coaching-soolofirmani tarot-kortteja apuna käyttäen ei ole edes kummallisimmasta päästä.

Antaa kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan siitä värikirjosta, joka niitystä syntyy, on ehdottomasti Australian parhaita puolia. 

Eivät asiat täälläkään toki ongelmattomia ole ja rasismia, urputusta ja tuomitsemista on täälläkin, mutta huomattavan pienellä volyymillä, joka yleensä peittyy enemmistön no worries – kädenheilautukseen: teet mistä tykkäät ja elät niinkuin lystäät, kun et vahingoita tai pakota muita siinä sivussa.  

Eihän tällaisten kavereiden kanssa voi muuta kuin ottaa rennosti ja olla ressaamatta. Kuva Tourism Australian kautta.