Kun elämä antaa sitruunoita

When life gives you lemons, make lemonade.  

Kun elämä antaa sitruunoita, ota Citroen. Selitän tuonnempana, mitä oma versiomme sitruunatarinasta tarkoittaa.

Olen pari viimeistä kertaa kirjoittanut siitä, miten olemme "jumissa" täällä Euroopassa, koska Australia on lukinnut rajansa niin tiukkaan, että kansalaisillakin on vaikeuksia palata. 

Aiheesta kirjoittamalla sain aikaiseksi melkoisen peemyrskyn Suomalaiset Australiassa-keskustelupalstalla, koska muutamien mielestä olen turhasta valittaja, en ota vastuuta omasta elämästäni vaan ulkoistan sitä Australian valtiolle, nillitän ihmisoikeuksista vaikkei kotimaahan paluun rajoittaminen nyt mitenkään ole ihmisoikeuskysymys, ja tulipa sellainenkin kommentti, että avautumalla tästä asiasta olen muuttanut koko edellämainitun keskustelupalstan henkilökohtaiseksi terapiasohvakseni. Huhhuh. Myllytyksen jäljiltä ei hetkeen huvittanut kirjoittaa mitään. Mutta palataan satulaan kuitenkin.

Teoriassa saisimme Aussilaan lentää vaikka heti, paluulupa on haettuna ja saatuna WA:n poliisilta (korona-ajan toimi). Kuitenkin jo aiemmin kerroin, että paluu on teknisesti vaikeaa ellei mahdotonta, koska lentoyhtiöitä koskevat tiukat matkustajamäärärajoitukset ja sen seurauksena lippuhinnat ovat pilvissä. Kuten sadoilta ellei tuhansilta muilta, meiltäkin on peruttu lennot kahdesti, rahanpalautuksia yhä odotellen. Uusia emme uskalla nyt heti ostaa juuri siksi, että mitään taetta ei ole, että lennot lennetään.

Tällä viikolla asiassa on alkanut tapahtua edistystä, sillä The Independent, CNN ja ranskalainen Figaro-uutislehti kirjoittivat, muiden muuassa, laajasti aiheesta aussit hylättyinä maailmalle. Kaiken lisäksi n. 5000 aussia on käynnistämässä ryhmäkanteen valtiota vastaan rajasulkujen johdosta ja jopa Amnesty International kerää adressia haaksirikkoaussien puolesta. 

Tämä kaikki negatiivinen julkisuus sai Ozlandian poliitikot toisiin aatoksiin ja narratiivi muuttui niin, että "mehän tuomme kaikki kotiin jouluksi". Flight cappeja eli matkustajamäärärajoituksia aletaan nostaa portaittain ja Perthiin saa lentää lokakuun lopusta lähtien n. 1000 matkustajaa viikossa nykyisen viidensadan sijaan. 

Tämä kehitys ei kuitenkaan tapahtunut vaivatta ja matkalle on mahtunut vaikka millaista kapulaa. Esimerkiksi se, että osavaltiomme Länsi-Australian pääministeri keksi ehdottaa, että laitetaan kaikki palaajat karanteeniin Joulusaarelle, tuhansien kilometrien päähän avomerelle, surullisenkuuluisaan pakolaiskeskukseen, jossa tällä hetkellä säilötään karkotusta odottavia rikollisia. Että sinne puolitoistavuotiaan taaperon kanssa piikkilankojen taa? Kyllä lämmittää mieltä ja rohkaisee jatkamaan lentolippujen ostoyrityksiä.

Olen nyt puolitoista kuukautta murehtinut tätä asiaa, herännyt yölläkin pohtimaan, miten pääsemme kotiin. Mutta liika on liikaa. 

Tämän viikon uusista käänteistä tietämättä teimme päätöksen, että jäädään suosiolla odottamaan parempaa aikaa Perthiin paluuseen. Meidän piti ilmoittaa jotain vuokralaisellemme riittävän ajoissa, joten lokakuun lopulle venytettyä vuokrasopimusta jatkettiin vielä tammikuulle asti. Näin saamme hengitysvaraa seurata, miten tilanne elää ja minne hittoon meidät aiotaan työntää karanteeniin ja paljonko koko hässäkkä tulee meille maksamaan. Neuvottelen parhaillaan työnantajan kanssa etätyömahdollisuudesta. Jos onnistuu, hyvä. Jos ei, sitten eletään säästöillä ja penninvenytyksellä, kuten tähänkin saakka. Väliaikatöitä voi toki etsiä myös, mitäänhän siinä ei menetä. 

Nyt siihen sitrus-Citroeniin, viimein. 

Saimme E:n 99-vuotiaalta mummolta lainaan 20 vuotta vanhan, kauppakassimallisen Citroen C3:n. Siihen mahtuu yksi matkalaukku, kaksi reppua, kolme matkustajaa sekä yhdet yhdistelmärattaat, jos ne kasaa mahdollisimman pieniksi ja ahtaa etupenkille. Ja suunnaksi Etelä-Ranskan ympäriajo. Jotain me kierretään, jos ei maapalloa niin edes yhden maan yksi kolkka, kissavieköön. 

Kun olimme jo Toulousessa asti, päätimme, että nyt ajetaan sinne Portugaliin, jossa meidän piti viettää syntymäpäivääni huhtikuussa ja jonne (myös) lentomme ovat peruuntuneet kahdesti.

Pelottaako Ranskan, Espanjan ja Portugalin tautitilanne, sehän on Suomea ja Australiaa rajumpi?

Liikumme omalla autolla omassa kuplassamme, kaikkialla on maskipakko joko julkisissa sisätiloissa tai ihan kaikkialla, puistot ja kadut mukaanlukien. Kauppoihin mennään käsidesipisteen kautta. Eteläeurooppalaiset ovat lopettaneet poskisuudelmat ja siirtyneet kyynärpäätervehdyksiin tai vilkutuksiin, maailmankirjat ovat sekaisin. Uutisia vahdimme haukkana ja kaikki eteentulevat lockdownit tietysti tulee kiertää. Niitä on näillä näkymin suunnitteilla Madridiin, Bordeauxiin ja Marseilleen. 

Omassa Citroen-kuplassa elely ei tietenkään ole syy ottaa liian rennosti. Pidämme maskeja kaikkialla, käsidesiä kuluu, otamme etäisyyttä muihin ja pysymme poissa väkijoukoista. Enemmistö käyntikohteistamme on ulkona, kuten Nazaren majakkarannan (Portugalissa) maailman suurimmat aallot. Ranskaan anoppilan turvapaikkaan palaamme ensi viikolla. 

Jos Australian valtio on ollut nihkeä ottamaan vastaan omia kansalaisiaan, aussit ulkomailla ovat mobilisoituneet auttamaan ja meillekin on netin tukiryhmässä tarjottu mm. ilmaista majoitusta vaikkapa Kroatiasta, jos sinne päätyisimme. Meillä ei toistaiseksi ole hätäpäivää majoituksen suhteen, sillä sukulaiset ovat (yhä vielä) tyytyväisiä meidän vierailuistamme. Mutta on aina helpottavaa tietää, että jelppiä on saatavilla. Ja moni on joutunut turvautumaan ventovieraisiin, kun expat-elämä onkin tullut tylyyn päätökseen viisumin loputtua, töiden loputtua tai äkillisen sairastumisen tai talousvaikeuksien vuoksi. Koronavuosi kun ei ole ollut normaali tai helppo kellekään. 

Olen alkanut jopa kallistua sille kannalle, että koronatilanteesta huolimatta elämämme on helpompaa täälläpäin palloa juuri nyt, kuin se olisi Australiaan palattua. Ainakin saamme suht vapaasti yhä liikkua, vaikka karanteeneinkin, eikä lupia maasta poistumiseen tarvitse anella byrokraateilta kuten Aussilassa. Tilanteen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen on itselleni vaikeinta hyväksyä, eli mitään päättymispäivää ei ole annettu sille, milloin matkustaminen vapautuu edes aavistuksen. Nyt tilanne varmaan kiristyy taas entisestään, kun Euroopassa eletään taudin toista aaltoa. 

Ei voi kuin taas toistella, että kylläpä tästä irtiotosta tuli varsinainen ankkurit-irti-vuosi, ja pidempikin pätkä. No, kokemusten laariin kaikki!

Keskiaikainen linnoituskaupunki Carcassone ja normivarustus koronavuonna 2020. Alla uusi suosikkikaupunkini Bilbao, kuuluisa Guggeinheimin museo mukaanlukien.

Yllä ja alla: ranskalaista historiaa - elävää nykypäivää.

Yllä: Portoa tutkimassa. Alla: Nazaren ranta, maailman suurimpien surffiaaltojen koti. Aallokko yltyy jopa 30-metriseksi!