22.8.2011

Jalalla koreasti, auton polkimilla

On unohtunut tyystin jakaa täältä autoilukokemuksia, Australiassa kun tunnetusti on vääränkätinen liikenne näin eurooppalaisen näkökulmasta. Autoilun maailmaan heittäytymistä on rajoittanut, ettei meillä ole omaa autoa. Ristolle autoilukokemusta on kertynyt työn ja työajojen takia jo enemmältikin, mutta itse olen vasta kerran päässyt rattiin, kruisailin vuokra-autolla harjoittelumielessä. Olin ennakkoon vakuuttunut, että vasemalla kaistalla pysyminen ei tule onnistumaan. Turha huoli. Kun kerran iskosti kalloon, että vasemalla on hyvästä, kaistan seuraaminen sinällään ei tuottanutkaan tuskaa. Tietysti asiaa auttoi, että olin jo ollut moniaiset kerrat auton kyydissä, ja nähnyt pelkääjänpaikalta tai takapenkiltä, missä auton kuuluu kulkea. En edes yhtään kertaa havahtunut paniikissa siihen, että PIRKALE minähän olen väärällä kaistalla, eli siis luullut olevani väärällä puolella, vaikka todellisuudessa olinkin korrektilla eli vasemmalla puolella...

Ongelmia tuotti sen sijaan automaattivaihteisto, en ollut moiseen maailmanihmeeseen ennen törmännyt, koska Suomessa manuaalilaatikko on niin tavallinen. Manuaalivaihteisto tietysti olisi tuottanut harmaita hiuksia vielä enemmän, koska sitä olisi pitänyt operoida vasemmalla kädellä. Mutta ei automaattikaan helpolla päästänyt. Kun parkki-, eteenpäinmeno-, ja peruutusvaihde olivat selvillä, piti vielä opettaa jalat polkemaan oikeita pedaaleja. Hivauttelin jarrua tahattomasti, kun oikea jalka hapuili olemattoman kytkimen päälle. Kun lopulta sain jalat ymmärtämään, että vasen jarrulle ja oikea kaasulle, eikä mitään välipolkimia ole olemassakaan, auton tehokkuus yllätti seuraavaksi (ihan tavallinen Toyota Corolla). Hitaassa vauhdissa jarrua on lähes mahdoton painaa vain vähän, eli hiljentää sen avulla, hidastamisen pitäisi tapahtua lähes pelkästään kaasua löysäämällä. Jarru töksähti pienestäkin painalluksesta ja Corolla stoppasi kuin kiukutteleva hevonen. Kymmenen vuotta ajokokemusta ei tuntunut painavan missään, ja lähtöni ostoskeskuksen parkkipaikalta oli kuin suoraan autokoulun pihasta, roll - töks - roll - töks - roll - töks töks. TÖÖT. Vahingossa vielä käsi torvelle, tietenkin.

Onneksi maantiellä ja maaseudulla oli tilaa harjoitella! Lehmälaidunten ja lehtojen läpi vievällä maantiellä pudottelin jo kuin vanha tekijä, mitä nyt kaikki - lue kaikki - ohittivat. Täällä näköjään parin metrin levyiselle seututielle lätkäistään nopeusrajoitukseksi huoleti 90 km/h, itse jouduin hieman hakemaan tuntumaa, kun auton ulottuvuudet tuntuivat oudoilta hahmottaa sieltä meikäläisittäin vänkärinpuolella sijaitsevalta kuskinpaikalta. Keskellä kaupunkia en ole vielä ajanut, pitää kerätä rohkeutta siihen vielä jokunen hetki. Liikenne täällä on periaatteessa sujuvaa, eli kanssa-autoilijat antavat tietä hyvin, jos itse uskaltaa ottaa paikkansa. Jahkailija kyllä ohitetaan ja sivuutetaan surutta. Ruuhkia toki täälläkin on, ja moottoriteillä madellaan kolmea-neljääkymppiä jopa puolikin tuntia töihintulo- ja töistäpääsyaikaan. Fiksua siis on ajoittaa menemisensä muille tunneille, tai vaihtoehtoisesti ottaa alle lähijuna. Nyt toiveissa onkin asunnon - vihdoin sen hieman pysyvämmän näiden kämppisjaettujen väliaikaismajoitusten sijasta - löytäminen mahdollisimman läheltä lähijuna-asemaa. Mieluiten Swan Valleyyn suuntaavan Midlandin linjalta, sen verran viihtyisän näköistä seutua Perthin vanhimmat asutusalueet vehreissä jokimaisemissa ovat.

Kyseessä ei ole vuokra-Corollani vaan satunnainen kohtaaminen kadulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!